2012 | Ankkatohtorin lokikirja

Vuoden 2011 saavutukset ja vuoden 2012 suunnitelmat (4.1.2012)

Koska en jaksa yleensä tehdä mitään upeita uuden vuoden lupauksia, päädyn yleensä tekemään listoja siitä, mitä edellisenä vuotena tuli tehtyä ja mitä seuraavana vuonna pitäisi tehdä. Ainakin näin tutkimuksellisesti. Paljon sain aikaiseksi, mutta vielä on pitkä matka edessä ennen kuin pystyn luovuttamaan ainakin sen parisataa sivua esitarkastukseen. Todennäköisesti paljon enemmänkin.

Vuonna 2011 minä

sain töitä, mikä helpotti huomattavasti apurahatonta elämääni.
kävin Prahassa puhumassa Roopen kummittelevista esi-isistä ja
Alcalá de Henaresissa puhumassa sensuroiduista Mikki Hiiri -hahmoista.
osallistuin FINFARin tapaamiseen Turussa
ja puhuin Roopen unimaailmasta Finnconissa – kutsuttuna, mistä olin erityisen ylpeä.
kävin myös Ropeconissa kertomassa, että on se Roope oikeasti sankari.
liityin PCA-Finlandiin,
Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinaan,
NNCOREen
ja pääsin vastaperustetun Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkijat ry:n hallitukseen.
sain itselleni toisen ohjaajan, jes!
kirjoitin tuhottomasti apurahahakemuksia, mutta vain oma laitokseni myönsi minulle matka-apurahan Espanjaan.
sain toisen julkaisuni Prahan konferenssista e-kirjamuodossa.
pääsin liitännäisopiskelijaksi Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelmaan.
tapasin Don Rosan, joka tarjosi minulle ja Petralle illallisen. Ehkä parhaimpia päiviä ikinä.
ostin taas valtavasti kirjoja, joita ei ole koskaan liikaa,
kuten myös dvd-elokuvia. (Meillä on siis liian vähän hyllyjä.)
kirjoitin 60 sivua väitöskirjan raakaversiota!

Vuonna 2012 minä

aion hankkia sen apurahan. Jostain.
lähden Prahaan puhumaan Bombi-Zombista
todennäköisesti saan ainakin 5 (!) julkaisua, jos olen laskenut oikein eikä aikataulu temppuile.
menen jälleen kesän FINFAR-tapaamiseen ja
pyörin siis taas Finnconissa.
voisin myös puhua Finnconissa, että vink vink Tampereen suuntaan.
alan suunnitella Rosa-antologiaa vakavasti.
osallistun Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelmaan.
kirjoitan lyhyen artikkelin Tanskan Donaldistien Fanzineen nimeltä Rappet
sekä alan työstää ensimmäistä referee-artikkeliani.
ehkä saisin aikaiseksi myös artikkelia Ankkalinnan pamaukseen.
luen hillittömästi teoriaa
ja alan kirjoittaa fantasiaosiota.
lähetän abstraktin ainakin yhteen konferenssiin, mahdollisesti Oxfordin Villains-konferenssiin syksyllä.
jos rahoitus on kunnossa, lähetän abstraktin ICFAan.
suuntaan Norjaan NNCORE:n tapaamiseen, mihin pitäisi myös väsätä esitelmä intertekstuaalisuus-artikkelista – joka siis myös pitäisi kirjoittaa tässä hetikohtanyt.

Paljon muutakin tulee todennäköisesti eteen, mitä tähän hätään nyt ei ihan täysin muista. Pahimman ja tuskaisimman urakkani aloitin kuitenkin jo toissapäivänä. Nimittäin Stephenie Meyerin Twilight-sarjan ensimmäisen osan lukemisen. Voi taivas, miten tiukkaa ensimmäiset 50 sivua jo tekivät. Tästä seuraa tulevaisuudessa melkoinen avautuminen.

Kirjoja ja budjettituskailua (21.1.2012)

Minulta pitäisi kieltää kirjakauppoihin meneminen, jos rahaa olisi tarkoitus säästää isompia asioita varten. Sain juuri ostettua lentoliput Prahaan ja konferenssi on maksettu ja hotelli varattu (visahan se vingahti). Nyt pitäisi samassa kuussa lähteä myös Norjaan seminaariin eli ostella lisää lentolippuja ja niin edespäin, ja onhan tässä ensi kuussa tietenkin tulossa myös Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelman ensimmäinen seminaari Turussa, eli junalippuja sinnekin pitäisi hommata.

Ja sitten tämä tyttö tietysti eksyy Suomalaisen kirjakaupan aleen ja heti perään kirppikselle. Mukaan tarttui tietenkin lisää kirjahyllyn täytettä: The Complete World Encyclopedia of Knives, Swords, Spears and Daggers, joka painaa varmaan ainakin pari kiloa. Kuvitettu opas kaiken maailman teräaseisiin. Sitten se ihana tatuointikirja, jolle kuolasin jo viime kevään kirjamessuilla, oli nyt alennuksessa! Eli Tatuointi. Symbolit ja niiden merkitykset. Kyseessä on Minerva kustannuksen kirja, joka on sidottu vanhalla perinteisellä kiinalaisella menetelmällä ja paperikin on paksua ja sivut jätetty vanhaan tapaan leikkaamatta toisistaan irti. Jo pelkästään visuaalisesti niin upea teos, että piti ostaa hyllyyn osittain senkin takia. Kirja esittelee hieman tatuointien historiaa ja sitten lukuisia eri symboleja ja niiden merkityksiä.

Kirppikseltä löysin Terry Pratchettin Elävät kuvat ja kun kovakantinen Pratchett tulee alle kympillä vastaan, pakko ottaa. Sitten nappasin mukaani muutaman sarjiksen: Asterix ja syvä kuilu (Asterixeja pitäisi yrittää kerätä enemmänkin, ehkä myös ranskaksi), Leijonakuningas ja Kaunotar ja hirviö. Jälkimmäiset siis Disney-animaatioiden pohjalta tehtyjä sarjakuvia. Minulta löytyy jo Bambi, Pocahontas ja Hercules, jotka ovat olleet Aku Ankka -lehden erikoisnumeroita. Nämä edellä mainitut olivat jotain muuta sarjaa.

Tällä hetkellä tuskailen Stephenie Meyerin Epäilyksen kanssa. Ja koska sitä ei voi lukea julkisesti, kanniskelen mukanani Alan Mooren The League of Extraordinary Gentlemenin toista osaa. Tätä siis luen töissä lounastauolla. Se ei valitettavasti ole omani, vaan erään ystäväni, joka lähti vuodeksi vaihtoon Kiotoon ja onnistuin nappaamaan kasan hänen sarjakuvahyllynsä tarjonnasta säilytykseen. Siellä on melkoinen kasa Moorea ja myös yksi Gaiman.

Sain myös juuri selailtua tulevan Bombi-zombi -esitelmäni lähdekirjan eli Jovanka Vuckovicin Zombies! An Illustrated History for the Undeadin läpi ja haluan sen nyt omakseni. Kirjaston tädit eivät ehkä tykkäisi, jos yrittäisin sitä pimittää itselleni. Teos on julkaistu viime vuonna ja on kattava kuvaus zombien historiallisesta alkuperästä populaarikulttuurin eri osa-alueisiin elokuvista zombie walkeihin. Vaikka zombit eivät ole lempimöllejäni, niin kirja on aika hieno.

Nyt pitäisi kuitenkin ruveta lukemaan Marja Ritolan gradua ja Janet Waskon Understanding Disney -kirjaa. Jälkimmäisen avusta en ole varma, mutta Ritolan gradu tulee varmaan olemaan hyvin tärkeä viittauskohde väikkärissäni. Jos ei muuta, niin ainakin se tarjoaa lisää lähteitä.

Vuorokaudessa pitäisi olla enemmän tunteja. Tai sitten tarvitsisin Pelle Pelottoman sekuntikellon. Juuri sen, joka pysäyttää ajan. Ehkä silloin ehtisin lukea tarpeeksi.

MAINOSMAINOSMAINOS (23.1.2012)

Nyt sitä siis kelpaa jo mainostella, eli tosiaan Tampereen Science Fiction Seura ry:n toimittaman Portti-lehden numerossa 4/11 on allekirjoittaneen artikkeli Rosan sarjakuvasta ”The Once and Future Duck” eli ”Ankka kuningas Arthurin hovissa”. Ja on näköjään meinaan päässyt ihan kanteen asti!

*tekee pienen tanssin*

Numero postitetaan näemmä 27.1. Irtonumeroiden ostamisesta en ole tietoinen, kannattanee kysellä asiantuntevammilta ihmisiltä.

Taivas varjele, mikä sieltä tulee… (5.2.2012)

… no sieltähän tulee apuraha!

Sain siis tiedekunnalta kolmen kuukauden silta-apurahan väitöskirjatyöhön. Vaikka se onkin lyhyt aika, se mahdollistaa kuitenkin niin paljon – ei enää tunnu pahalta ajatella kuun lopussa tulevaa visa-laskua, johon tipahtaa lennot Prahaan ja konferenssimaksut vielä päälle. Ja kun tuli jo ostettua myös lentoliput Norjan Kristiansandiin, jossa pidetään maaliskuussa (Prahan konferenssin jälkeisellä viikolla) NNCOREn seminaari intertekstuaalisuudesta, niin voi pikkuisen huokaista helpotuksesta.

Tieto tuli perjantaina sähköpostiin, ja sain heti kaverilta tekstiviestin kesken työpäivän. Poukkoilin sitten hieman puhuhuoneessa ja loppupäivä meni tyhmästi virnuillessa. Pidän siis kolmen kuukauden tutkimusvapaan töistä. Jos jatkoa ei seuraa muilta tahoilta, palaan sitten takaisin puurtamaan. Apurahan saannin yksityiskohdista tulee varmaan kirjeitse tieto ensi viikolla, mutta aion ottaa sen vastaan jo ensi kuun alussa, mikäli se on mahdollista.

Hommia nimittäin riittäisi : olen väsännyt tänään kaksi muuta apurahahakemusta ja tämä kuukausi pitäisi käyttää NNCOREn artikkelin kirjoittamiseen siitä intertekstuaalisuudesta ja Rosan ”Escape from Forbidden Valley” -sarjakuvasta. Sen deadline häämöttää ensi kuun alussa. Eipä tässä turhia ehdi huokaista ja juhlia asiaa.

(Vaikka suunnitelmissa on ostaa purkillinen Ben & Jerry’s jäätelöä. Sen lupasin itselleni jo viime vuonna.)

En muuten vieläkään ole saanut omaa kappalettani uudesta Portti-lehdestä. Kai ne ovat muistaneet sen postittaa… En malttaisi odottaa.

Liian monta soppaa. Taas. (12.2.2012)

Onnistuin jo lukion aikana kahden parhaan ystäväni kanssa tunkemaan itseni mukaan kaikkiin mahdollisiin projekteihin. Sitten oltiin helisemässä, kun ilmaisutaidon diplomin deadline ja Cabaret-esitykset osuivat juuri sopivasti koeviikolle. Silloin se tuntui paljolta, mutta ei se kuitenkaan ollut mitään verrattuna yliopistoon.

Deadlinet kummittelevat.

Maaliskuun alkuun mennessä pitäisi saada tämä NNCOREn referee-artikkelin ensimmäinen versio valmiiksi. Kirjoitin tänä aamuna siihen johdannon.

Toisen artikkelin deadline on ensikuun puolessavälissä. Sen (kaukaa viisaana) kirjoitin jo lähes valmiiksi viime vuoden puolella vapaana hetkenä.

Ensi viikonloppuna Turkuun Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelman ensimmäiseen seminaariin. Käänsin torstai-iltana tutkimussuunnitelmaani englanniksi (ensimmäistä kertaa) sitä varten. Sain sen ajoissa nettiin. Nyt pitäisi väsätä sen pohjalta esitelmä.

Prahan konferenssiesitelmä odottaa tekoaan.

NNCOREn artikkelin pohjalta pitäisi tehdä esitelmä Kristiansandin seminaariin.

Niin, ja sain sitten vielä lyhyen 16 tunnin opetustyönkin tähän oheen, eli ei kun opetusmateriaalia lykkäämään.

Onneksi saan kuitenkin pistää työt paussille apurahan turvin. Mutta silti sitä aina välillä tulee mieleen: Milloin sitä oikein oppii? Joskus voisi suunnitella aikataulunsa paremmin ja miettiä, mitä oikein ehtii tehdä ilman, että stressaantuu liikaa. Tai ehkä sitä sitten tulee toimittua paremmin pienen paineen alla.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että huhtikuu voisi olla huokaisun kuukausi.

Pikkusormi sosiaaliselle medialle… (23.2.2012)

Nyt kun blogin aloittamisesta on kulunut reilu vuosi, on hyvä palata ensimmäiseen postaukseeni ja paljastaa antaneensa juuri pikkusormensa myötä koko käden sosiaaliselle medialle. Olen jo useamman vuoden parjannut, haukkunut ja voivotellut Facebookin alias Naamakirjan ongelmia ja ilmoittanut, että se on se vihoviimeinen rotankolo, jonne minä päädyn. Ellei se työ ja tutkijanura minua sitten sinne aja.

No, nyt se ajoi.

PPCS-seminaarista palanneena (kerron tästä lisää myöhemmin) tulin lopulta siihen tulokseen, että koska koko maailma on Naamakirjassa, siellä ovat myös ne konferensseissa ja muualla tavatut tutkijakollegat, joiden kanssa yhteydenpito toimisi parhaiten juuri Facebookin kautta.

Voi työ ja tuska. Eipä siinä, ylpeys piti niellä ja kärsiä hieman (kirjaimellisesta) fyysisestä ahdistuksesta, mutta nyt minäkin olen siellä, missä kaikki muut.

Mutta koska olen lukenut niin paljon Failbookia ja Feissarimokia, tulen pitämään henkilökohtaisen elämäni erossa Internetsin ihmeellisestä maailmasta ja lupasin itselleni muutaman asian.

Ei mitään Farmvilleä tai muita älyttömiä pelejä, sovelluksia tai muuta ylimääräistä härpäkettä. Kyseessä on yhteydenpitoväline. Jos haluan pelata, otan vanhan N64:n tai Xboxin esille.
Olen yksityinen ihminen, joka on julkisuudessa tutkimuksensa takia. En ole kenen tahansa kaveri, ja säädän yksityisyyttäni ihan miten haluan.
Enkä tasan tarkkaan vietä koko päivääni Facebookissa. Eihän siellä edes ole niin paljon elämää.

Jeps.

Blogi päivittyy edelleen täällä, joten te kaikki fiksut, jotka onnistutte pysymään kaukana Naamakirjan raskaasta ja epäkäytännöllisestä sivustosta, pääsette lukemaan Rosa-tutkimukseni uusista kuvioista. Lisää asiaa tulee lähiaikoina muun muassa viime viikon PPCS-seminaarista.

Nyt voinkin mennä sinne Facebookiin odottelemaan niitä Johnny Deppin kommentteja.

Populaarikulttuuria tutkimassa (25.2.2012)

Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelma (PPCS) avattiin virallisesti viime perjantaina 17.2. Turun yliopistossa. Lähes me kaikki onnelliset, jotka olimme päässeet mukaan ohjelmaan, olimme paikalla, kun ohjelman vastuuhenkilö, professori Hannu Salmi, avasi tilaisuuden.

Siinä vaiheessa, kun hän kertoi, että ohjelmasta oli haaveiltu jo 90-luvun alkupuolella, tuli sellainen olo, että aivan sama, vaikkei rahoitusta tullutkaan – jo se, että minulla on etuoikeus osallistua tähän ohjelmaan, on niin valtava mahdollisuus, ettei paremmasta väliä.

Salmen puheen jälkeen populaarikulttuurin tutkimisesta puhui dosentti Kari Kallioniemi, jonka olin tavannut jo ensimmäisen kerran viime kesän PCA-kesäkoulussa. (Seuraava kesäkoulu on muuten kesäkuun alussa – jälleen Seilillä. Oi, kun kiinnostaisi.) Muun muassa Disney mainittiin kohteena, jonka tutkimista ei aiemmin katsottu oikein hyvällä akateemisissa piireissä. Paneelillinen ohjelman johtokuntaa keskusteli myös omasta suhteestaan populaarikulttuuriin ja sen tutkimiseen. Täytyy sanoa, että varmasti tulee saamaan hyvää ohjausta myös sieltä suunnasta.

Meitä tohtoriopiskelijoita oli paikalla 15, ainakin yksi puuttui tietojeni mukaan, eli lähes koko ohjelmallinen aiheestaan innostuneita tutkijoita oli esittelemässä tutkimussuunnitelmaansa. Porukkaa oli siis niistä tietyistä valikoiduista oppiaineista Turun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoista (meitä oli kaksi) sekä Åbo Akademista.

Kun aihepiirit liikkuivat katutaiteen, pelitutkimuksen, tatuointien, urheilumusiikin, girl powerin, deitti-ilmoitusten, Monty Pythonin ja tietenkin sarjakuvien välillä, ei voi muuta sanoa kuin että seminaari oli monipuolinen, mielenkiintoinen ja ihmiset olivat niin innostuneita omista aiheistaan. Ja pakkohan sitä on olla, jos meinaa väitöskirjaa työstää.

Perjantai-ilta tuntui melko pitkältä, kun kunnon ruokaa ei ollut varattu (tästä ainut miinus) ja saavuimme baariin, josta sai myös ruokaa, joskus kahdeksan aikaan illalla. Siinä vaiheessa oli melko nälkäinen ja väsynyt, joten seurustelu jäi hieman vähäiseksi. Edellisillan keikka tuntui kropassa, mutta en valita, koska se oli sen arvoinen. Onneksi myös pari muuta kollegaani kannatta aikaista nukkumaanmenoa, joten lähdimme yhtä aikaa majapaikkaamme.

Oma esitykseni oli lauantaiaamuna. Puhuin ensimmäistä kertaa tutkimussuunnitelmastani englanniksi – koko seminaari oli luonnollisesti englanniksi – mikä oli hieman jännittävää. Varsinkin tutkimussuunnitelman kääntäminen. Koska aikataulu oli tiukka, keskityin lähinnä oman Ankkalinna-teoriani esittelyyn. Sainkin sitten hyviä vinkkejä teoriapuolelle luettavaksi ja kannustavia kommentteja.

Seuraava virallinen seminaari on näillä näkymin syyskuun alussa, mutta sitä ennen toivomus oli, että osallistuisimme mahdollisuuksien mukaan PCA:n kesäkouluun. Porukka oli aivan mahtavaa ja juttu lensi puolin ja toisin kaikesta tutkimukseen liittyvästi ja vähän sen ohikin. Toivottavasti seuraava tapaaminen on pian. Ehkä silloin en olisi niin väsynyt.

Iso kiitos Kimille kaikesta organisoinnista!

Kolmen kuukauden tutkijaelämä alkoi (8.3.2012)

Viimeinen työpäivä takana, työtila yliopistolla ja ensimmäinen opetuskeikka ohi. Ehkä se elämä tästä vielä lähtee siihen suuntaan, mihin pitääkin.

Kolmen kuukauden apuraha napsahtaa tilille ensi viikolla juuri sopivasti ennen Prahan keikkaa. Sitä ennen odotellaan viimeistä palkkaa, jotta saa hoidettua kaikki käytännön asiat ennen lähtöä. Esimerkiksi pitää ostaa matkalaukkuun uusi lukko – sellainen, jonka saa avattua rikkomatta sitä. Jostain syystä lentokenttävirkailijat Madridissa päättivät viime marraskuussa, että laukkuni on epäilyttävä ja se on avattava.

Lieneekö sitten johtunut siitä Batman-logosta, jonka siihen olin ommellut. Lukkohan siinä sitten oli heitetty ties mihin ja Alcalán konferenssista saatu yliopiston olkalaukku oli kadonnut virkailijoiden jäljiltä. Mitään tärkeää ei ollut hävinnyt, mutta kyllähän tuo nyt ottaa päähän.

Nyt muuten on tullut reissattua sen verran, että osaa jo käyttäytyäkin lentokentän turvatarkastuksissa: eli riisua pois kaiken ylimääräisen, kuten kengät ja vyön. Sanotaan, että kun kerran on joutunut Brysselin kentällä sivuun viereiseen pikkukoppiin tutkittavaksi sen tähden, että maihareissa on teräskärjet, alkaa oppia heittämään ne suosiolla läpivalaisuhihnalle…

Kiirettä pitää tällä hetkellä muutenkin kuin vain matkajärjestelyissä. Alcalán konferenssiartikkelin deadline on ensi viikolla ja minä yritän (kerrankin!) venyttää ja vanuttaa sitä pahuksen paperia sinne noin 6000 sanaan. Yleensä ongelma on päinvastainen.

Sen lisäksi Prahan esitelmä pitäisi viimeistellä Powerpointiksi (ja ah, kun ne ID-netin tyypit vihaavat Powerpointteja!) ja tulostella siitä parisenkymmentä kappaletta monisteita kuulijoille, jos tekniikka päättää vihata minua. Sitten on tietenkin tuo pieni opetushomma, eli tieteellisen kirjoittamisen valmennusta korkeakouluun pyrkiville. Siinä meneekin sitten aikaa, kun valmistelee opetusmateriaalin ja korjaa reilun parinkymmenen ihmisen tekstejä. Mutta ainakin se on oman alan töitä, joten en valita. Kaikkea muuta. Kielipoliisi minussa pääsee taas vauhtiin, mutta tällä kertaa punakynän sijasta viuhuu pinkkikynä.

Ihana referee-artikkelini ”Fantasy and intertextuality in Don Rosa’s comic ’Escape from Forbidden Valley'” on myös lähtenyt tarkastettavaksi. Olin siitä jopa hieman ylpeä. (Niille, jotka eivät tiedä: referee-artikkeli menee siis ennen julkaisuaan yleensä parille riippumattomalle tarkastajalle, jotka antavat tekstistä kommenttinsa kirjoittajalle. Kirjoittaja muokkaa artikkelin ohjeiden mukaan ja sitten teksti menee julkaisuun – jos se siis on hyvä. Kommentteja saatetaan myös antaa useampaan otteeseen.)

Siihen liittyen kertyikin pieni stressi, erityisesti sen takia, koska kyseessä oli ensimmäinen referee-artikkelini ja teoriapohjani intertekstuaalisuudesta oli vielä hieman hatara. Sapiskaa tulee muuten ainakin siitä, etten käyttänyt alkuperäisiä lähteitä. Mutta ei voi mitään, kiireessä en ehtinyt hankkia Genetten Palimpsests ja Paratexts -teoksia mistään. Jostain kumman syystä yliopiston kirjastosta ei löytynyt kumpaakaan englanniksi. Toinen oli saksaksi, mutta minun saksani on Rammstein-saksaa, joten se nyt ei ihan auta. Tästä artikkelista väännän sitten esitelmän Kristiansandin seminaariin parin viikon päästä.

Vielä on hieman käytännön asioita hoidettavana yliopistolla, ennen kuin tutkijan elämä pääsee oikeasti käyntiin. Mutta kun on avaimet, työpiste ja jostain tipahtaa se kopiokortti, niin elämä jo hymyilee hieman.

Työpiste tosin kaipaa hieman piristystä. Ehkä muutaman ankkakuvan.

Katja ja Bombi Prahassa (19.3.2012)

Maaliskuun puoliväli tarkoitti tänäkin vuonna Interdisciplinary.netin konferenssia Prahassa. Yhdistetyt teemat Perspectives of Evil and Wicked & Urban Fantasies: Magic and the Supernatural toivat yhteen reilun parikymmentä eri tieteenalojen tutkijaa, joita yhdisti kiinnostus pahuuteen ja yliluonnolliseen. Konferenssi järjestettiin tänä vuonna Prahan ”pienellä puolella” (Malá Strana) sijaitsevassa barokkiaikaisessa Micha Palacessa, joka oli valtavan tyylikäs, mutta sisältä melkein kylmä paikka – inhottavaa istua sisällä yhdeksästä viiteen melkein palelemassa, kun ulkona aurinko paistaa ja on miltei parikymmentä astetta lämmintä.

Konferenssi kesti torstaista lauantai-iltaan (15. – 17.3.) ja sisälsi useita paneeleja, jotka käsittelivät pahuuden ja yliluonnollisuuden eri aspekteja niin kirjallisuudessa kuin historiassa. Tämän vuoden esitystarjonta ei valitettavasti ollut niin mielenkiintoista kuin viime vuonna, mutta kyllä sieltä muutamia helmiä joukosta erottui.

Useiden ihmisten jäätyä pois ohjelma muuttui koko ajan, mikä oli toisaalta ihan hyväkin asia: alun perin kaksi sessiota oli jaettu a- ja b-osioihin, mutta puuttuvien esitysten takia loppujen lopuksi kaikki pääsivät näkemään ja kuulemaan kaikkien paperit. Tämä taas on ID-netin teeman, eli keskinäisen keskustelun ja papereiden yhtymäkohtien takia olennaista. Ja tietenkin: nyt kaikki sitten pääsivät kuulemaan myös oman puheeni, eivätkä joutuneet päättämään kahden eri session väliltä.

Puhuin siis Bombi-zombista otsikolla ”Not Brains, Just Voodoo. A Zombie in Disney’s Donald Duck Comics.” Esitys piti alun perin olla vihoviimeinen paperi perjantai-iltana, mutta samana aamuna selvisikin, että se oli sitten siirretty lauantaiaamuun kello yhdeksäksi, mikä oli oikeastaan erittäin hyvä ratkaisu. Vaikka esitys meinasikin kusta ihan täysin projektorin (se toimi ensin ihan hyvin, mutta päätti sitten katkaista yhteyden läppäriini) ja hirveän äänen tärinän takia, sain kuitenkin vedettyä shown kunnialla läpi – kun se projektorikin sitten suostui näyttämään ihanan zombi-kuvia täynnä olleen PP-esitykseni (jota ID.netin tyypit siis vihaavat).

Ainut asia, mikä jäi kaivertamaan, oli se, että onnistuin puhumaan aivan puuta heinää yhteen kysymykseen vastatessani. Kun sitten tajusin mokani (suomalaisen kollegani Mikon avustuksella), sain selvitettyä tilanteen kysyjälle esitykseni jälkeen – muille väärä vastaukseni kuitenkin jäi tietoon, mikä sieppaa ihan hirveästi. Pitää varmaan laittaa sähköpostilistalle selvitys asiasta. (Kyse on siis aikajatkumosta Barks-Rosa-linjalla, eli mitä Bombille loppujen lopuksi tapahtuu.)

Sain ihan mielettömän hyvää palautetta paperistani ja ihmiset tulivat jälkikäteen nykimään hihasta ja sanomaan erikseen, miten mielenkiintoinen esitykseni oli. Eräskin amerikkalainen professori sanoi, että jos hän jotain oppi tästä konferenssista, oli se, että suomalaiset ovat hulluina Aku Ankkaan. Tämän seikan hän myös kirjoitti Facebookiinsa, mikä oli kuulemma herättänyt paljon keskustelua. …Tulin siis maininneeksi hieman faktoja suomalaisista ja Aku Ankan lukemisesta.

Ylipäätään voi sanoa, että konferenssi on onnistunut, jos on saanut tai antanut jollekin toiselle vähintään yhden lähdekirjan tutkimusta varten, saanut mukaansa vähintään yhden käyntikortin ja luvannut lähettää jollekin esitysmateriaalinsa. Eipä tässä voi muuta kommentoida kuin että mielettömän ihania ihmisiä.

Prahassa tuli palloiltua lähinnä Malá Stranassa ja vanhan kaupungin puolella. Onnistuin siis pongaamaan suomalaisen kollegani Mikon jo Helsingin lentokentältä. Olimme tavanneet toisemme ensimmäisen kerran syksyllä 2010 ID.netin konferenssissa Villains & Villainy, ja päädyimme verkostoitumisen lisäksi jauhamaan suomeksi kaikkea mahdollista elokuvista roolipeleihin ja tietenkin Don Rosaan.

Reissusta muuten voisi sanoa sen verran, että ruoka oli hyvää ja Suomen hintoihin nähden melko halpaa. Illalla ruokailu meni aina lähes seitsemään, kun konferenssista päästiin pois ja kokoonnuttiin johonkin etsimään sopivaa ruokailupaikkaa. Ostoksilla ei oikein ehtinyt käydä, mutta skippasimme sitten törkeästi yhden session lauantaina, jotta pääsimme metsästämään yhtä tiettyä divaria – jota ei sitten tietenkään löytynyt mistään. Noh, Franz Kafkan mukaan nimetystä kirjakaupasta piti sitten ostaa Kafkan kuuluisa The Metamorphosis ja postikortteja kotiin. Harkitsin myös ostavani jostain krääsäkaupasta pienen kopion kuuluisasta vanhan kaupungin astronomisesta kellosta, mutta jäipä sitten ostamatta.

Lauantai-iltana sitten näin sen, mitä olisin halunnut ostaa, mutta enpä enää ehtinyt. Nimittäin pienen söpön golem-patsaan. (Niin, golemin taruhan on saanut alkunsa Prahasta, joten olentoon liittyvät matkamuistot olisivat erittäin loogisia – ja näin vaan sen yhden liikkeen, jonka ikkunassa oli ihania chibi-golemeja.) Ensi vuonna sitten.

Lupasin monille palata takaisin Prahaan myös ensi vuonna, tietenkin sillä varauksella, jos abstraktini hyväksytään. Mutta ennusmerkit ovat hyvät: kun kävelimme Kaarlensillalla, kävin koskettamassa pyhän Johannes Nepomukin patsaan jalustassa olevaa koiran reliefiä. Koira symbolisoi tietenkin uskollisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että matkailija palaa Prahaan myös ensi vuonna.

Bombi-zombia käsittelevä e-kirja-artikkelini julkaistaan varmaan suurin piirtein kesällä. Netistä löytyy myös ID.netin sivuilta koko konferenssiohjelma ja luonnosversio puheestani, mutta pistän tänne linkin, kunhan virallinen teksti on valmis. Ehkä Bombista pidettiin jopa niin paljon, että saisin väsättyä laajemman artikkelin tulevaan kirjajulkaisuun.

Missä mennään ja mitä tuli hankittua? (26.3.2012)

Nyt kun reissut on reissattu vähäksi aikaa, voisi pistää pystyyn pienen päivityksen siitä, missä mennään näin tutkimukselliselta kannalta.

Viime viikonloppu meni siis Norjan Kristiansandissa, josta seuraa oma päivityksensä myöhemmin. Nyt ajattelin pysyä ihan kotimaassa ainakin syksyyn saakka – siitä eteenpäin en voikaan luvata vielä mitään, koska ainakin yksi abstrakti on lähtenyt Lissabonissa pidettävään fantasia ja science fiction -konferenssiin ja yritän myös päästä taas Oxfordiin Villains & Villainy -konferenssiin. Kuukauden päästä olisi tarkoitus pitää seminaariesitelmä ihan tutussa ja turvallisessa tutkijaseminaarissa ja esitellä NNCOREn seminaarissa pitämäni artikkeli hieman paremmassa kuosissa.

Iloisia uutisia tuli myös sähköpostitse, sillä sain laitokselta matka-apurahan, joka kattaa Norjan reissun kulut. Jej! Vielä, kun saisi Prahankin kulut katettua, niin helpottaisi hieman elämää. Tästä huolimatta menin sitten tilaamaan itselleni a) setin käyntikortteja, joista olen haaveillut jo melko pitkään, ja b) aikamoisen kasan sarjakuvalehtiä Mile High Comicsilta. Kyseessä oli tietenkin pino Uncle Scrooge – ja Walt Disney’s Comics and Stories – lehtiä, jotka sisältävät olennaisia Rosa-tarinoita. Meinasi vaan tulla sätky ja hetkellinen paniikki, kun sähköpostiviesti ilmoitti, että tilaustani ei voida käsitellä. Enkö saisi vieläkään haluamiani sarjakuvia?

Tajusin kuitenkin heti, että olin maksanut tilauksen visalla, joka oli konferenssireissuni ja maksettujen lentolippujen tähden vinkunut itsensä läkähdyksiin. Kun maksoin laskun pois jaloista, sain heti tilausvahvistuksenkin. Nyt sitä vain odotellaan sarjakuvia, joita pistin tilaukseen alun perin reilun sadan dollarin edestä, mutta tarjouksena oli 20 % ale ja kun koko summan sitten käänsi euroiksi, ei noin 65 € 13:sta sarjakuvasta ole paha hinta – varsinkin, kun joukossa on muutama aivan uutukainen kappale ja pari vähän harvinaisempaa tapausta. Kaikkea haluamaani en tietenkään saanut, joten odotellaan ja katsellaan ja pistetään toinen tilaus myöhemmin.

Tässä ohessa voisin myös mainita, että tulin myös piipahtaneeksi loistavassa Goodfellows-sarjakuvakaupassa ennen Prahaan lähtöä. Mies sai synttärilahjaksi Giger’s Alien-teoksen, mutta lähdemateriaaliksi tarttuivat Uncle Scrooge -lehden numerot 325, 328 ja 334, jotka sisältävät tarinat ”The Beagle Boys vs. the Money Bin” (”Talonkokoinen vastustaja”), ”Forget it!” (”Unohda koko juttu!”) ja tietenkin ”The Quest for Kalevala” (”Sammon salaisuus”). Oli siellä muitakin Rosaa sisältäviä lehtiä, mutta koska apuraha ei ihan vielä ollut tilillä, en uskaltanut panostaa enempää. Palaan tämänkin suhteen asiaan varmaan viimeistään Helsingin kirjamessujen aikaan. Hintaa lehdillä olikin hulppeat 10 € / kpl, mikä oli melko tyyristä verrattuna joihinkin Mile High Comicsin hintoihin, mutta nämä ovat upouusia ja (yllättäen) pirskatin hankalia saada Suomesta.

Mutta: tutkimuskirjallisuuden voi vähentää verotuksessa.

Tällä hetkellä pahin kiirus ja härdelli on ohi. Tarkoitus olisi nyt pistää pystyyn ehdotukset Prahan konferenssipapereista, jotka ansaitsisivat laajemman käsittelyn oikeassa julkaisussa. Myös oman paperini e-kirjaversio täytyy viimeistellä ensi kuun puoliväliin mennessä. Odottelen myös kauhulla, minkälaista palautetta referee-artikkelistani tulee ja yritän metsästää Gérard Genetten Palimpsests-teosta. Lukemista odottaa myös pari Disney-kirjaa ja sarjakuvatutkimus-opusta.

Ensi viikon olen luvannut itselleni lomaksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, etten tee ja yritän myös olla ajattelematta mitään tutkimukseen liittyvää. Opetushommat pitää tietenkin hoitaa pois alta, mutta muuten viikko tulee pyhittymään laatukirjallisuudelle (lukaisenpa vaihteeksi taas kaikki Potterit), laatuelokuville (katsellaan, missä kohdassa taas mennään hullun projektin ”katsotaan kaikki hyllyssä olevat elokuvat läpi aakkosjärjestyksessä” kanssa), tv-sarjoille (Supernatural S7, Bones S3 ja Buffy S5 tämän hetken katsontalistalla) ja tietenkin peleille (jospa sen hiivatin mecha-äijän saisi tapettua Escape from Butcher’s Baysta tai pääsisi hieman eteenpäin Majora’s Maskissa. Guitar Herotakin voisi vähän näppäillä.).

Lomasta huolimatta tulen päivittämään blogia eteenpäin muissa asioissa. Luvassa on ainakin kuvaus NNCOREn seminaarista Kristiansandissa.

Sarjakuvatutkijat kokoontuivat Kristiansandissa (31.3.2012)

NNCOREn ryhmä B eli intertekstuaalisuudesta kiinnostunut porukka kokoontui viime viikonloppuna 23. – 24.3. Etelä-Norjan Kristiansandissa. Oma reissuni alkoi torstaina keskellä yötä, jolloin hyppäsin yöbussiin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Hyvin minimaalisten yöunien ja Kööpenhaminan lentokentällä palloilun jälkeen päädyin puolenpäivän hujakoilla auringossa kylpevään Kristiansandiin, joka jo ensi näkemältä näytti uskomattoman kauniilta merenrantakaupungilta. Sen keskusta erottui jo lentokoneesta tiukan neliön muotoisena aivan meren rannassa. Myöhemmin kuulin, että ruutukaavaan rakennettu keskusta liittyy kaupungin vanhaan asemaan jonkinlaisena sotilastukikohtana – eli sotilaat pystyivät näin harjoittamaan paraatejaan. Tämän tiedon paikkansa pitävyyttä en pikaisella googletuksella pystynyt vahvistamaan.

Meitä pohjoismaisia sarjakuvatutkijoita, (tai myös pohjoismaisia sarjakuvia tutkivia tutkijoita) oli paikalla kahdeksan sekä yksi vierailija. Jo Kristiansandin pienellä lentokentällä törmäsin ensimmäisiin kollegoihini, tanskalaiseen Steeniin ja ruotsalaiseen Martiniin. Missattuamme bussin päädyimme jakamaan taksin (yhdessä muutaman turistin kanssa) ja saavuimme sitten hyvissä ajoin Yess!-hotelliin, josta NNCOREn päävastuuhenkilö Anne oli meille varannut huoneet. Pojat lähtivät tutustumaan kaupunkiin hetimiten, mutta minä päädyin ottamaan fiksut ja hyvin ansaitut torkut, jotten olisi illallisella nukahtanut pystyyn.

Ennen kuudelta sovittua illallista päädyin kuitenkin seikkailemaan hieman keskustan alueella ja etsimään minulle niin paljon mainostetun Outland-nimisen kaupan, joka kuulemma oli pienehkö versio Englannin ihanuudesta, Forbidden Planetista. Useampi paikallinen norjalainen kollega oli siitä foorumillamme minulle maininnut, kun kyselin paikallista kirjakauppatilannetta, mutten arvanut päätyväni pieneen fanitaivaaseen.

Täytyy myös sanoa, että on hieman yllättävä tilanne ilmestyä aivan eri maassa aivan uuteen kauppaan ja hetken kuluttua alkaa kuunnella kaupan myyjän norjankielistä keskustelua keski-ikäisen miehen kanssa, mistä ymmärtää vain sanat ”sarjakuva” ja ”tutkimus”, ja kun kääntyy katsomaan keskustelijoita, keski-ikäinen mies katsoo takaisin, osoittaa minua ja sanoo sitten myyjälle englanniksi: ”Tässä on esimerkiksi Katja, hän on tullut myös tapaamiseemme.”

Tässä vaiheessa selviää, että kyseinen henkilö on ryhmämme johtaja Michael, joka on professorina paikallisessa yliopistossa.

Hetken kuluttua toinen myyjä ilmestyy paikalle ja tuumaa ”Oh, you’re that girl from Finland?”

Nähtävästi paikkaa mainostanut Johan oli mainostanut myös minua koko kaupalle. Minulle piti kuulemma olla kiltti ja kyllähän he sitten olivatkin. Ehkä monopolirahan näköisten kruunujen ansiosta päädyin ostamaan pienen kasan kaikkea kivaa, kuten Game of Thrones -lasinalustasetin miehelle tuliaisiksi, Max Brooksin World War Z -pokkarin (myös miehelle), R2-D2 -minttupastilleja, Neil Gaimanin sarjakuvaromaanin The Book of Magic ja Suomesta loppuunmyydyn J. K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them -kirjan.

Perjantai-illan loppu menikin ensimmäisessä epävirallisessa tapaamisessa, joka järjestettiin paikallisessa irkkubaarissa. Ruoka oli hyvää (vaikka olivatkin unohtaneet pekonit club sandwichistäni, mistä seurasi hieno keskustelu) ja seura sitäkin parempaa, kun tapasin loputkin paikalle päässeistä kollegoistani.

Virallinen ohjelma ja itse seminaari alkoi lauantaiaamuna puoli kymmeneltä Universitet i Agderissa. Valtavan session, jossa jokainen sai huikeat 40 minuuttia aikaa esitellä työnsä ja puhua tutkimuksestaan, sekä kuulla asiantuntevia kommentteja, katkaisi ainoastaan picnichenkinen lounastauko, joten iltapäivällä olo oli melko uupunut. Mutta aiheet Transmetropolitanista Fun Homeen ja manga-Shakespearesta Swamp Thingiin pitivät kyllä mainiosti hereillä. Tulipa taas hyviä esimerkkejä sarjakuvista, joihin pitäisi tutustua, kuten grafiikaltaan uskomattoman kaunis Kabuki.

Itse puhuin mahdollisesta referee-artikkelistani ”’Shades of Conan Doyle! A lost world!’ Fantasy and intertextuality in Don Rosa’s ’Escape from Forbidden Valley'”, jossa erittelin Rosan hyväkseen käyttämää kadonneen maailman teemaa ja erinäisiä intertekstuaalisia kytköksiä luonnollisesti niin Barksiin kuin King Kongiinkin ja jopa Conan Doyleen. Palaute oli innostunutta ja nolostuin kyllä ihan täysin, kun minulle kerrottiin, että he olivat tykänneet paperistani eniten. Sen parhaudesta olen kyllä eri mieltä, mutta ainakin se käsitteli intertekstuaalisuutta hyvin laajasti. Sain nolona sönkötettyä melkoisen epäselviä kiitoksen sanoja tästä kunniasta, joka piti sitten mainostaa kaikille osanottajille illalla ravintolassa. Ja olipa muuten hieno kolmen ruokalajin illallinen, ei voi muuta sanoa.

Keskustelunaiheet liikkuivat sarjakuvista yliopistomaailmaan ja maiden (ja kielten) eroavaisuuksiin. Etsimme, löysimme ja kumosimme sekä vahvistimme keskinäisiä stereotypioita ja järkytin Steeniä kertomalla Suomen yliopistojen tilasta uuden yliopistolain myötä. Norjalaisia Johania ja Helgeä puolestaan järkytin kertomalla Suomen kirkollisverosta – tosin taisin muistella veroprosentin päin honkia.
Niin, ja kun menin sitten avaamaan suuni ruotsiksi, niin kylläpä muuten sain naurut osakseni: suomalainen aksenttini oli kuulemma aivan hirveä. (Eipä sillä, että olisin uskaltanut sönköttää sitä laulavaa riikinruotsia, vaikka sillä aina kotona pelleilenkin, silloin ne vasta olisivat tuoleiltaan tippuneet.)

Sunnuntaina porukka hajaantui hiljalleen eri suuntiinsa. Minä ja Maheen (joka on tehnyt tutkimusta suomalaisesta sarjakuvasta!) teimme pienen kävelyretken yliopistolle ja takaisin, söimme lounasta ja päädyimme lopulta yhdessä lentokentälle odottelemaan lentojamme – hän Amsterdamin kautta Saksaan, ja minä Oslon kautta Helsinkiin. Kotona oltiinkin sitten sunnuntai-maanantai-välisenä yönä puoli neljältä. Olipas taas reissua, mutta kyllä kannatti! Seuraava NNCOREn isompi tapaaminen onkin ensi vuonna Helsingissä.

In case anyone of you in question (and in the photo!) has tried to read the whole post, I can summarize a bit: The seminar meeting in Kristiansand was one of the best meetings of my scholar life so far. It was a pleasure to meet you all and I’m looking forward to exchange some ideas or have all sorts of crazy talk about the stereotypes in the Nordic countries – you must have read Humon’s Scandinavia and the World webcomics? (Lucky you I didn’t have my knife with me when you laughed at my Swedish accent!)
I hope to meet you all in Helsinki in 2013!

Tällä kertaa postilaatikossa pamahti (21.4.2012)

Sain tässä torstaina postia ankistikollegaltani, Ankkalinnan Pamauksen päätoimittaja Timo Ronkaiselta, joka suuressa ystävällisyydessään lähetti minulle elektronisen Ankkalinnan Pamauksen. Tämä CD sisältää PDF-muodossa kaikki AP:n numerot 0-24 sekä extrat, joihin kuuluu muun muassa Don Rosan 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi julkaistu onnittelulehti. Voitte uskoa, että paketti on tuhti ja sisältää niin reilun määrän Rosaa kuin muitakin oleellisia ankka-artikkeleita, joita tulen selaamaan ahkerasti väitöskirjaani ajatellen.

Iso kiitos Timolle!

Tällä hetkellä tämä tutkija kahlaa läpi Gérard Genetten Palimpsests-teosta ja samaisen herran The Architext odottaa vieressä vuoroaan. Näistä tulee siis teoria-apua intertekstuaalisuutta käsitteleviin pätkiin, joita ujutan analyysiosioitteni sekaan. Ensi viikon tutkijaseminaarissa pidänkin kevään esitelmäni NNCOREn artikkelista, joka käsittelee mainittua intertekstuaalisuutta Rosan ”Escape from the Forbidden Valley” -sarjakuvassa.

Myös FINFAR-tapaamisen abstrakti pitäisi vääntää kasaan ensi viikon perjantaihin mennessä, mutta muuten se hirvittävä härdelli, jossa elin helmikuusta maaliskuun loppuun, on nyt onnellisesti ohi ja ehdin jopa tehdä jotain kivaakin, kuten pelata Skyward Swordia ja kahlata nuo Potterit taas kerran läpi.

En vain malttaisi odottaa sarjakuvapakettiani Mile High Comicsilta. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa ja petyn aina, kun postilaatikossa ei ole mitään muuta kuin päivän aviisi. Viime viikolla tosin sain tilaamani superhienot käyntikortit. Selvisi kyllä, että olisin saattanut olla oikeutettu saamaan käyntikortit myös yliopiston piikkiin, mutta koska en tuolloin ollut varma asiasta, ehdin jo tilata omat korttini. (Sitä paitsi omat korttini ovat aivan takuulla vähintään tuhat kertaa hienommat kuin yliopiston logolla varustetut kortit!)

Sain myös noin viikon mittaisen työharjoittelukeikan kesäkuulle eräästä konferenssista Helsingissä, joten ehkäpä tässä ehtii vielä piipahtaa taas Good Fellowsin sarjakuvakaupassakin vaikka ostamassa Captain Kentucky -kokoelman (jos sitä silloin siellä vaikka olisi, nyt näyttää valitettavasti tyhjältä) ja muutaman Uncle Scroogen lisää…

Väitöskirjan muoto ja kieli – avautuminen (26.4.2012)

Tähän kaiken kulttuurillisen ”hömpän” väliin voisi heittää pienen akateemisen avautumisen koskien väitöskirjan muotoa ja kieltä. Olen jo viime vuonna kirjoittanut tutkimukseni kielestä merkinnän, jossa tuskastelin englannin kielen ylivaltaa tutkimuskielenä. Silloin vannoin vakaasti, että kirjoitan tutkimukseni suomeksi, ja pidän tästä seikasta edelleen kiinni.

Kristiansandin sarjakuvaseminaarissa sain kuulla ruotsalaiselta kollegaltani, että Aku Ankka -tutkimuksen tekeminen suomeksi on silkka akateeminen itsemurha. Kuulostaa melko rankalta, mutta tätä se nykymaailmassa tuppaa olemaan. Sanoin kuitenkin hänelle, että olen pohtinut asiaa ja koska suomi on äidinkieleni ja ilmaisen itseäni sillä aina parhaiten, haluan tehdä tutkimukseni suomeksi. Sen lisäksi Suomi on väkilukuunsa suhteutettuna maa, jossa luetaan eniten Aku Ankkaa maailmassa, joten markkinoita tutkimukselleni löytyy myös kotimaasta.

Mutta: koska Pohjoismaat, Saksa, Hollanti, Ranska ja tietenkin Italia ovat myös valtavia Aku Ankka – (ja erityisesti Don Rosa -) maita, pyrkimykseni on saada valmis väitöskirja käännettyä englanniksi. Ja ovathan tietenkin lähes kaikki artikkelini olleet tähän mennessä englanniksi. Sain ruotsalaisen kollegani pään kääntymään ja hän ymmärsi näkemykseni.

Näiden pointtien lisäksi minulla on muitakin agendoja. Kirjoittamalla tutkimukseni suomeksi haluan pitää yllä suomen kielen asemaa tieteellisenä kielenä. Samalla myös ne Aku Ankasta kiinnostuneet ei-akateemikot, jotka eivät missään nimessä koskisi englanninkieliseen tutkimukseen, saattavat tarttua omaan väitöskirjaani, koska siinä puhutaan selvää suomea. Ja tietenkin: koska olen aivan hirvittävä jästipää, aion tasan tarkkaan kirjoittaa väitöskirjani suomeksi.

Sitten päästäänkin muotoseikkoihin.

Koska kaikki tuntuu olevan nykypäivänä muotoa pätkä ja työkeikat ovat hyvin projektiluontoisia, alkaa tämä sama näkemys ulottua myös väitöskirjoihin. Tällä tarkoitan nimenomaan artikkeliväitöskirjaa. Niille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet: artikkeliväitöskirja koostuu useasta referee-arvioidusta (ja useimmiten jo julkaistusta artikkelista), jotka on koottu samoihin kansiin. Väitöskirjassa on johdantoluku, joka selittää tutkimuksen aiheen, tutkimuskysymykset ja ongelmanasettelun. Sen lisäksi tutkimuksen tulokset kootaan lopuksi yhteen.

Artikkeliväitöskirja on vallannut alaa erityisesti luonnontieteiden alalla, mutta nykypäivänä se on levinnyt kaikkiin tieteenaloihin ja alkanut valloittaa myös humanistista tiedekuntaa. Syy on selvä.

Koska yliopistoja arvioidaan niiden tuottaman tutkimuksen (ja sen laadun) perusteella, yliopistojen henkilökunta pyrkii saamaan tutkijoiltaan ulos mahdollisimman paljon niitä nimenomaisia referee-artikkeleita. Koska artikkeliväitöskirja koostuu pelkästään näistä, se arvottaa tutkijan heti korkeammalle kuin jos tutkija olisi kirjoittanut tavallisen ja perinteisen monografian. (Ja monografiahan on se laaja yhtenäinen tutkimus, jollaiseksi väitöskirja yleensä mielletään.)

Ymmärrän tasan tarkkaan yliopistojen ja akatemian näkökulman tähän asiaan, mutta kyllä siltä alkoi vähän silmänurkissa näkyä punaista, kun tätä asiaa minulle ehdoteltiin eri tahoilta. Artikkeliväitöskirjan ongelma (erityisesti minulle) on juuri ne artikkelit. Vaikka niitä (ei referoituja) onkin tullut väsättyä tässä muutama kappale, niin se on nimenomaan se muutama, mitä siihen väitöskirjaan mahtuu.

Jos haluaa käsitellä laajoja teemoja, eivät artikkelit yksinkertaisesti riitä. Tällaiselle pitkän proosan kirjoittajalle on muutenkin tulossa isona ongelmana väitöskirjan pituus, joten kuutisen artikkelia tuntuu niin kovin pieneltä ja tiiviiltä setiltä käsitellä sellaista asiaa kuin Don Rosan sarjakuvat postmodernistisina fantasiasarjakuvina – varsinkin, kun tutkimuspohja on pistetty kasaan jo graduvaiheessa.

Toinen huomioitava seikka on tietenkin se, että artikkelien on tosiaan oltava referee-arvioituja ja julkaistuja. Julkaisu voi tapahtua vasta väitöstilaisuuden jälkeen, kunhan kyseinen artikkeli on hyväksytty ja arvioitu. Kaikki referee-julkaisukanavat on myös tietenkin arvotettu, että mikä on paras ja mikä vähän huonompi ja mikä nyt menettelee, joten sekin sitten kertoo tutkijasta, että missä tämä on tekstejään saanut julki. Entä jos näitä julkaisukanavia ei nyt tällä tietyllä alalla satu olemaan kuin se muutama? Tuleeko siitä miinusta, jos tunkee itseään vaan niiden parin tieteellisen lehden sivuille?

Ei sillä, ettenkö arvostaisi referee-julkaisuja (yksi odottaa kommenttejaan ja toinen pitäisi väsätä kesän aikana), mutta olen vain niin jumissa siinä monografiassa, etten oikein näe, miten saisin kaiken olennaisen mahdutettua artikkelimuotoiseen väitöskirjaan.

Ja kuten sanoin, olen jästipää. Väsään tässä ihan piruuttani suomenkielisen monografian. Ha.

Villejä huhuja ja varmistuneita faktoja (ankoista ja muista seikoista) (11.5.2012)

Yliopistolla liikkuu villejä huhuja siitä, että meidät tutkijat siirrettäisiin taas johonkin muiden tieltä. Siitä on supistu jonkin aikaa ja koska oma olemassa oloni on muutenkin uhattuna apurahakauden vedellessä viimeisiään, alkoi kuulostaa vähän pahalta. Mutta laitoksen johtaja ilmoitti pari päivää sitten sähköpostilla, että mitään ei ole sovittu mihinkään suuntaan. Eli olkaa rauhassa, tutkijat, vielä teitä ei paimenneta mihinkään epäterveelliseen koloon.

Kun niiltä huhuilta leikattiin siivet, voisin heittää ilmoille pari muutakin huhuntynkää. Huhu kertoo nimittäin, että kesän Finnconissa Tampereella ja Ropeconissa (tutussa Espoon Dipolissa) kuultaisiin jälleen esitelmiä Rosan Ankoista. Finnconin teeman mukaisesti luvassa olisi siis Ankkalinnan maailmanloppu, ja puolestaan Ropeconissa jotain fantasiamaailmoihin viittaavaa. Seuraamme huhun varmistumista.

Toinen huhu puolestaan kertoo, että tällä Rosa-tutkijalla saattaisi olla melko iso julkaisu tulossa tuossa vuoden loppupuolen hujakoilla. Milloin ja missä, seuraamme jälleen tilannetta.

Sitten niitä varmistuneita faktoja: olisi nimittäin kesällä tiedossa FINFAR-tapaaminen Finnconin yhteydessä. Ajattelin raapustella kahdeksisen sivua siitä, miten Roope, Aku ja ankanpojat meinasivat valloittaa avaruuden. Tapaamisen teemanahan on siis ”Muukalaiset, tulkaa kotiin”, kuten aiemmin jo mainostin, joten B-luokan scifiviittauksia metsästellään. (Kai olette ponganneet Akun Star Trek -tervehdyksen?)

Toinenkin fantasiaan liittyvä tapaaminen olisi tulossa – tosin se on sitten vähän isomman luokan tapaaminen, nimittäin fantasia- ja science fiction -konferenssi Messengers from the Stars II. Sieltä ei kuulunut mitään kuun alkuun mennessä ja ajattelin jo, että eivät kiinnostuneet ankka-paperistani, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Marraskuun viimeiset päivät tulee sittenkin näköjään vietettyä Lissabonissa. Aiheenani on vaihtoehtoinen todellisuus, eli entäpä jos Aku ei olisi koskaan syntynytkään Frank Capraa mukaillen.

Väitöskirjaankin on tullut lisää raakamateriaalia 16 sivua ja kaksi apurahahakemusta on tekeillä. Myös yksi työhaastattelu olisi tiedossa, joten ehkä tämä elämä tästä vielä jatkuu apurahan jälkeenkin. Hiphei!

Kiire, projektit ja pikkuisen kakkaa niskaan (26.5.2012)

Tässä vaiheessa on hyvä istua koneella päivittämässä blogia, kun viikon päästä pitäisi pitää esitelmä PCA-Finlandin toisessa vuosittaisessa kesäkoulussa ja koko esitelmä on lähes aloittamatta!

Olen siis onnistuneesti lukenut lähdemateriaalin (lopettelin tänään, köh köh), mutta esitelmä on ihan alkuteloillaan – käytännössä siis johdanto on tehty. Aiheenani on Disney-tutkimus ennen ja nyt erityisesti sarjakuvan osalta ja keskityn italialaisten julkaisemaan Don Rosa – A Little Something Special -kokoelmaan (josta kirjoitin blogimerkinnän jo viime vuoden puolella), Thomas Andraen Carl Barks and the Disney Comic Book – Unmasking the Myth of Modernity -teokseen ja tietenkin siihen kaikkein kuuluisimpaan eli Ariel Dorfmanin ja Armand Mattelartin Kuinka Aku Ankkaa luetaan. Imperialistinen ideologia Disney-sarjakuvissa.

Onnistuin löytämään tämän viimeisimmän kirjaston poistomyynnistä männävuosina ja nyt haaveilen englanninkielisen version hankkimisesta Akateemisen kirjakaupan kautta. Ajattelin myös kirjoittaa tuosta teoksesta aivan oman merkinnän, joten siihen en sen tarkemmin nyt puutu. Esitelmäni tarkoitus onkin kartoittaa Disney-sarjakuvatutkimuksen tilaa, eli mitä on tehty, mitä tehdään ja mitä on vielä tekemättä. Eli suomeksi: vähän, jonkin verran ja paljon.

Kiire jatkuu myös siinä mielessä, että kaksi artikkelia pitäisi nykäistä valmiiksi. Toinen on onneksi viimeistelyä vaille finito (tämä on se ehkä kaikkein odotetuin) ja toinen täysin aloittamatta. Molemmat niin sanotusti tilaustöitä. Jälkimmäisellä ei onneksi ole deadlinea, mutta odottelen kauhulla sitä hetkeä, kun lähden ensi kuun alkupuoliskolla työharjoitteluun Helsingissä pidettävään CIDOC-konferenssiin ja sen jälkeen on suoraan kaksi deadlinea, joista toinen juuri tämä ensimmäinen tilausartikkeli ja toinen FINFAR-esitelmä – jota en myöskään ole vielä aloittanut. Ne pitäisi siis konferenssin aikana rustata loppuun.

Enkä muuten vieläkään ole saanut referee-palautteita NNCORE-artikkelistani. Sen korjatun version deadline piti olla 15.5. Mitäpä sitä voi lähettää, kun ei tiedä, mitä korjata. Huoh.

Sarjakuviani ei myöskään näy eikä kuulu. Otin jo yhteyttä Mile High Comicsiin ja ainakin heidän osoitteensa oli oikea. Olen vain kuullut sellaisia kauhutarinoita amerikkalaisen postin toiminnasta, että Uncle Scrooge -lehteni voivat tällä hetkellä ihan hyvin olla jossain Moldovassa. Sen verran hyvin maantietoa siellä osataan.

(Eipä tosin Newcastlen lentokenttävirkailijakaan tiennyt, että Helsinki on Suomessa.) Laitan sinne vielä sähköpostia. Elättelen toiveita, että lähetys palautuu takaisin, eivätkä rakkaat lähdemateriaalini ole kadonneet jonkun pitkäkyntisen mukaan…

Ja koska elämä ei koskaan ole kivaa, tämä viikko on potkinut päähän melko kivasti. Ensinnäkin meidän ovimatto varastettiin.

Ei siinä mitään, sehän oli vain ovimatto, mutta kun kyseessä oli kertakaikkisen mainio ”Oh shit, not you again!” -ovimatto, jota nykyisin ei saa enää mistään. Tuli potkittua vähän seiniä ja vähällä oli, etten ottanut katanaa ja lähtenyt kolkuttelemaan naapureiden ovia siinä sunnuntai-iltana kymmenen aikaan.

Toisekseen auto otti ja levisi ja rahaahan ei koskaan ole sen vertaa, että sitä huvikseen jakelisi merkkihuollon sedille, että ostakaa ja tilatkaa osa, kun auton omakaan hinta ei pilviä hiponut silloin kolme vuotta sitten. Uutta kivaa työpaikkaakaan en saanut, joten paluu takaisin arkeen ja samaan vanhaan paikkaan odottaa todennäköisesti heti kesäkuun puolessavälissä, ellen sitten pidä viikon (ansaittua) lomaa ennen juhannusta.

Joten tämä tutkija on ollut koko viikon kenkku ja möks, mutta ehkä tämä tästä, kun tietää, että huomenna saa kaverin synttärikakkua ja ensi viikolla on väkisinkin jotain kivaa tiedossa.

Ja tietenkin se PCA-Finland kaunilla leprasaarella.

PCA summer school – tällä kertaa kesän aloitus (10.6.2012)

Touko-kesäkuun vaihteessa palasinkin sitten takaisin Seiliin, jossa järjestettiin toinen vuotuinen PCA-Finland summer school. Meitä PPCS-tohtoriohjelman jäseniäkin oli paikalla muutama, mikä mahdollisti pienellä porukalla paremman tutustumisen ja kyllä jonkinasteista ryhmäytymistäkin alkoi olla hiljalleen ilmassa.

Tällä kertaa vietimme Seilissä kaksi päivää, mikä tuntui yllättävän pitkältä muutaman perumisen takia. Mutta se ei menoa haitannut – koska kiirettä ei ollut, suurin osa ajasta meni syömisessä (kahden tunnin välein), nukkumisessa (pikku päiväunet oli pakko napata molempina iltoina) ja jonkin asteisessa tieteen tekemisessäkin. Ainakin lievästi.

Tämän vuoden PCA kesäkoulun teemana oli ”Popular Culture Studies now and in the future”, eli esitelmien aiheet lipuivat jossain menneen ja tulevaisuuden tienoilla. Itse siis puhuin tosiaan Disney-sarjakuvatutkimuksesta ja esittelin kolme teosta, joista kahdesta olenkin jo tehnyt lyhyet merkinnät (Barks-kirja ja Rosa-artikkelikokoelma), mutta kolmannesta ajattelin tehdä seuraavaksi oman merkinnän, jahka ehdin.

Reissun ehdottomia kohokohtia oli rantasauna, jonka onnistuimme tyttöporukalla lähes sammuttamaan molempina iltoina. Perjantaina minä ja Sini jopa uskaltauduimme uimaan, ja tottahan minä sisämaan kasvatti unohdin pulahtavani Itämereen, joten siinäpä sitä oli murtovettä sitten nenät ja suut täynnä. Ja oli muuten kylmää.

Iltaisin tuijottelimme myös neljän peuran laumaa, varoimme saunapolulle kerääntyineitä kotiloita ja mietimme yksinäisen kyhmyjoutsenen kohtaloa. Punkkivaroitus oli myös ilmassa, mutta niihin emme onneksi törmänneet.

Ja edelleen – tämä oli siis akateeminen kesäkoulu – puhuimme myös kulttuurintutkimuksesta aina Monty Pythonista katutaiteeseen. Harmitti vain niin pirusti, kun univelkaa oli kertynyt aamujunan takia sen verran, ettei iltapäivän sessioissa oikein meinannut pysyä silmät auki, vaikka esitelmä olisi ollut kuinka kiinnostava. Ainakin Rami Mähkän tulevasta Monty Python -väitöskirjasta saattaa löytyä potentiaalista lähdemateriaalia.

Tässä vaiheessa on hyvä tehdä ilmoitusluontoinen kuulutus: jos joku satunnaisista lukijoista sattuu tietämään Disneyn Aku Ankka -sarjakuvia käsitteleviä tutkimuksia, olkoon kiltti ja pistäköön minulle kommenttia tänne tai vaikka Naamakirjaan. Graduja ei lasketa, ne minulla on saatavilla, vaan niin sanottua ”oikeaa” tutkimusta. (Kyllä, akateeminen maailma on kova ja karu, rakkaat maisteriksi haaveilevat lukijat.)

Markku Kivekkään Disney, Aku ja minä nimittäin väitti, että Oulun yliopistossa olisi vuonna 2001 julkaistu Aku-aiheinen väitöskirja! Kertokaa, onko tämä totta, koska Nellistä en mitään asiasta löytänyt. Ainut tietämäni Aku- (ja Rosa-) juttu vuonna 2001 oli Marika Rantalan gradu Rosan huumorista Vaasan yliopistossa englannin kielen oppiaineesta.

PCA summer school aloitti kesän ja nyt sitä sitten ollaankin koko ajan menossa johonkin. Ehkä tässä ehtii välillä vähän kirjoittamaankin, ainakin toivottavasti. Tutkimus onneksi edistyy joka tapauksessa koko ajan.

Vajaa viikko konferenssiassistenttina (16.6.2012)

Päädyin yliopiston konferenssitaidot-kurssin kautta työharjoitteluun Helsingissä pidettyyn museoalan CIDOC2012-konferenssiin vajaaksi viikoksi. Meitä oli kuusi assistenttia, joista yksi oli palkattu pitemmäksi ajaksi ja piti meidät muut ruodussa. Meidän osalta homma alkoi lauantaina 9.6., jolloin saavuimme Helsinkiin Kansallismuseoon tutustumaan paikkoihin ja pistämään opastuksia paikoilleen. Samalla teimme myös pikavisiitit niin Urheilumuseoon kuin Designmuseoonkin, mikä tietenkin mahdollisti myöhemmin paremman opastuksen itse konferenssilaisille. Lauantain osalta päivä oli lyhyt, vain noin kuusituntinen, kun itse konferenssin ajan me muut teimme keskimäärin kymppituntista päivää – voitte arvata, miten pitkiksi pääjärjestäjien illat venyivät.

Niin kuin osa konferenssivieraista, myös me asuimme Domus Academica -hostellissa. Hostelli oli kaikin puolin mainio, vaikka ruuanlaittopolitiikka olikin vähän omituinen. Ruokaa siis pystyi omissa huoneissa laittamaan, mutta astiat oli haettava alakerran yhteisistä tiloista ja käytännössä myös tiskattava siellä, koska vaikka respasta sai pesuainetta, tiskiharjoja oli tasan se yksi kappale. Aamiainenkin (7 €/aamu) oli varsin hintavahko suhteessa sen määrään.

Konferenssi alkoi siis virallisesti sunnuntaina 10. päivä ja kesti torstaihin, jolloin ohjelmassa oli ainoastaan ekskursiot Tampereelle ja Espooseen. Sunnuntai oli vielä helppo päivä, koska suurin osa ohjelmasta koostui workshopeista ja oma päiväni meni lähinnä istuessa Speakers’ cornerissa, jossa olin vastaanottamassa esiintyjien esityksiä muistitikuille, ja iltapäivä sitten yhden workshopin valvonnassa, jossa tehtäväni koostui ihmisten sisälle päästämisestä ja kahvin keittämisestä. Päivä oli siis varsin leppoisa, koska konferenssivieraat eivät oikein tiedostaneet heille tiedotettua käytäntöä, jonka mukaan esitykset oli tuotava viimeistään kaksi tuntia ennen omaa vuoroa Speakers’ corneriin, jossa ne ladattaisiin yhteiselle tikulle. Leppoisuudesta huolimatta oltiinkin liikkeessä aamukahdeksasta puoli kuuteen.

Kun konferenssi sitten lähti käyntiin maanantaina, menoa riittikin mukavasti. Kolme neljäsosaa päivästä meni jälleen Speakers’ cornerissa seuraten näytteilleasettajien projektien pystytyksiä ja loppupäivä sitten ovivahtina. Maanantaina museo oli suljettu, joten oli vielä tarkempaa seurata, että sisään pääsi vain CIDOC-badgella. Siinä pitikin käännyttää useampi aasialainen turisti pois ja selittää, että museo aukeaa jälleen huomenna.

Yritin myös epätoivoisesti puhua hieman ranskaa, mutta kaikessa jännityksessä siitä ei sitten oikein tullut yhtään mitään, vaikka sain puhetaidoistani (todennäköisesti vain ääntämyksestäni) kiitosta. Englannin ja ranskan sekoituksella onnistuin (toivottavasti) neuvomaan ranskalaisen herrasmiehen Designmuseolle. Maanantai-ilta päättyi sitten viralliseen vastaanottoon, jossa saatiin kuulla mm. kanteleen soittoa ja syödä pikkunaposteltavia – jotka sitten hävisivät alta aikayksikön, kuten myös päivällä tarjottu ruoka. Se, jos mikä on noloa, että ruoka loppuu. Varsinkin, jos ei itse ehdi syömään.

Sain siis tosin ruokaakin päivällä pienen odotuksen jälkeen ja sitä lihapataa kyllä kannatti odottaa. Omnom. (Ruoka oli Kansallismuseolla muuten niin erinomaista, että siitä sietää mainita ihan erikseen.)

Vaikka maanantain piti olla se horror-päivä, ei tiistai kuitenkaan aikonut alistua taistelematta. Olin koko päivän Exhibition Hallin vastaavana ja pidin huolta, ettei kukaan päässyt varastamaan mitään arvokkaita läppäreitä tms. ja huolehdin näytteilleasettajien mukavuudesta. Jouduin siinä sitten myös olemaan välillä Speakers’ cornerissa yhtä aikaa, kun porukka juoksi ties sun missä muilla asioilla. Siinä sitten tuli ensimmäiset sählingit tulostimen kanssa (kuka oikeasti nykyisin enää haluaa tulostaa PPT-kalvonsa yksi kalvo per liuska???), sitten loppuikin väriaine ja paperi ja ihmisiä alkoi lappaa paikalle enemmänkin.
Korjasin kuitenkin eilisen hirvittävän traumani puhumalla ranskaa jo lähes sujuvasti muutamia sanoja unohdellen eräälle konferenssivieraalle ja sainkin (lähes) koko keskustelun hoidettua pelkällä ranskalla. C’est très bien, je pense.

Tuli myös juostua kopioimassa rahoitettujen konferenssivieraiden lentolippuja ja muita tositteita museon toisessa päässä ja tuli siinä mennä viipotettua niissä Nanson vihreissä paidoissa (joista meidät avustajat siis tunnisti) ties sun missä muuallakin.

Se pieni paniikki iski kuitenkin vasta puoli kuusi, kun vartijasetä kävi ilmoittamassa, että vartin päästä on oltava pihalla, ovet menevät lukkoon ja hälyt päälle kello kuusi. Tässä vaiheessa eräs herra näytteilleasettaja ilmoittaa, että hänen lentonsa lähtee aamulla kahdeksalta, eikä hän ehdi vartissa purkaa massivista telinettään.

Katjan aivot sanoivat BLINK, mutta suusta kuului onneksi: ”Then we do it together.” 20 minuuttia hätäpurkua, yksi vihainen vartijasetä, kassi, johon kaikki ei millään näyttänyt mahtuvan, yksi hikinen Katja ja kaksi minuuttia vaille tasan oltiin pihalla. Myös minä ja laukkuni, joka oli meinannut unohtua lokeroon. Sain kiitokset ja kommentit, että pääsisin purkamaan Mr. Sullivanin näyttelyä koska tahansa.

Sinä iltana koin ansaitsevani jäätelön ja kävin sen myös hakemassa.

Keskiviikkona pääsin sitten oikeastaan vasta tositoimiin, kun olin auditoriossa avustamassa koko päivän. Käytännössä siis pistin nauhoituksen päälle, huolehdin projektorista sekä avustin puhujia tekniikassa ja pidin huolta siitä, etteivät he ylitä heille varattua aikaa.

Kun sitä on itse tullut ravattua ties sun minkälaisissa konferensseissa, en voi vieläkään käsittää, miten vaikeaa se ajankäyttö joillekin voi olla? Ja vaikka sen ajan nyt ylittäisikin, mutta siis se, että osaisi alle minuutissa sitten pistää esityksensä pakettiin, että aikataulu muuten pysyisi kasassa. Huoh. En tiedä, miten paljon sitä tuli ilmeiltyä tämän tilanteen aikana, mutta ihmiset olivat muutenkin äkäisiä, kun kyseinen herra puhui aivan aiheensa vierestä. Minua jo nolottaisi.

Päivän ohjelman jälkeen pistettiin jo paikkoja kasaan ja purettiin hienoja jatkojohtoviritelmiä auditoriosta. Kun osa porukasta suuntasi jo aiemmin päivällä Tampereelle valmistautumaan huomisen ekskursion vetämiseen, me loput jäimme hoitamaan viimeiset seikat ennen iltaa, jolloin ohjelmassa oli jäähyväisillallinen Ravintola Kaisaniemessä.

Olin loppujen lopuksi ainoana edustamassa meitä konferenssiavustajia, mutta jo pelkästään herkullisten alkupalojen ja mahtavan paellan takia kannatti tulla. Myös illan tanssit olivat melkoinen näky, ja pitihän sitä ulkomaalaisten vieraiden iloksi osallistua letkajenkkaankin. Mutta ei siellä pitkään jaksanut kuitenkaan olla, kun stressi ja koko viikon kestänyt pieni jännitys alkoi purkautua väsymyksenä ja yliherkistyneenä tilana.

Oma osuuteni konferenssista oli ohi. Iso kiitos Hennalle, Tiialle, Mirkalle, Kaille ja Jussille – olimme hieno tiimi! Iso kiitos myös Maijalle, joka minut nappasi projektiin mukaan, kuten myös Sirkalle kaikesta avusta ja tuesta! Ja tietenkin kiitos (ja anteeksi), Nick!

Palaute oli hienoa ja toivottavasti jossain vaiheessa näemme jossain muissa (konferenssi)yhteyksissä.

Lähdemateriaalipino kasvoi jälleen (17.6.2012)

Tuli sitten Helsingin reissulla varattua aikaa myös siihen, jotta ehtisi käymään taas Goodfellowsin sarjakuvakaupassa. Onnistuinkin kaivelemaan sieltä lisää tärkeitä sarjakuvia: kaksi Uncle Scrooge -lehteä ja yhden Walt Disney’s Comics and Stories -lehden. Uncle Scrooge 324:n kansikuvakin kertoo, että lehti sisältää Rosan ”Gyro’s First Invention” -sarjakuvan eli ”Ensimmäisen keksinnön”. Tämä on olennainen siinä mielessä, että se kertoo Pikku apulaisen synnyn – ja apulainenhan on hyvinkin fantastinen hahmo. (Kiitos tästä huomiosta kuuluu ohjaajalleni Irmalle.)

Numerosta 327 puolestaan löytyy ”The Curse of Nostrildamus” eli ”Nokkadamuksen kirous”, mikä tietenkin viittaa Nostradamukseen ja käsittelee toteenkäyviä ennustuksia, josta tulee yksi väikkärini analyysiosion alaluvuista. Comics and Stories -lehdessä on viimeinen osa ”Attack of the Hideous Space-Varmints” -sarjakuvaa (”Kaksisilmäisten avaruushirviöiden hyökkäys”), josta juuri viimeistelin (tai viimeistelen) FINFAR-tutkijatapaamisen paperia.

Tällä hetkellä tuntuu vieläkin tärkeämmältä kerätä Rosan englanninkielistä materiaalia, koska tuo ranskalainen (laiton) fanisivusto, johon minulla on tuossa sivussa linkkikin, on nyt näköjään sitten suljettu. Eli netin kautta Rosaa ja Barksia ei siis enää pääse lukemaan. Elättelen edelleen toiveita Mile High Comicsin paketin löytämisestä perille, mutta sitten on ehkä etsittävä muita keinoja ja otettava amerikkalaiset tuttavat käyttöön noitten sarjakuvien metsästämiseksi. Vinkkejä hyvistä nettisarjakuvakaupoista otetaan vastaan!

P.S. Tuli sitten löydettyä vuosien jälkeen myös Kukunor. Vikatikki. Ainakin rahattomalle nörtille. Ostin kuitenkin miehelle tuliaisiksi Game of Thronesin Stark-mukin (Winter is coming.) sekä itselleni AT-AT:n piirustuksilla koristellun mukin, muutaman Star Wars -pinssin ja pitkään haaveilemani Guy Fawkes -naamion. Katsellaan, missä conissa sitä pääsisi cosplayaamaan V:tä.

Miten sitä Aku Ankkaa pitäisi lukea? (18.6.2012)

Tässä seuraa lupaamani merkintä kuuluisasta ja kiistellystä teoksesta nimeltä Kuinka Aku Ankkaa luetaan. Imperialistinen ideologia Disneyn sarjakuvissa. Teoksen ovat kirjoittaneet Ariel Dorfman ja Armand Mattelart ja se on julkaistu ensimmäisen kerran Chilessä vuonna 1971, suomennos on ilmestynyt Love-kirjojen kautta vuonna 1980.

Dorfmanin ja Mattelartin teos julkaistiin Chilessä aikana, jolloin maan kulttuuri koki kansallista nousua ja samaan aikaan vallankumous amerikkalaisia suuryrityksiä vastaan oli meneillään. Erilaiset amerikkalaiset firmat olivat jo pitkään dominoineet Chilen taloutta, jota vastaan alkanut kapinahenki purkautui lopulta 1970-luvulla. Mattelart itse sanoo ranskalaisen käännöksen esipuheessa, että kirjan tarkoituksena oli kyseenalaistaa amerikkalaisen sarjakuvateollisuuden mekanismien luokkalogiikan merkitys ja luoda perustaa uudenlaisille lasten lehdille. Koska teos syntyi vallankumouksen vanavedessä, sen tarkoituksena on myös kuvata, miten kulttuuri tukee imperialismin ja kapitalismin arvoja.

Kuinka Aku Ankkaa luetaan koostuu kuudesta luvusta, jotka esittelevät arvoja ja ideologioita, joita Disneyn sarjakuvat tarjoavat kuluttajille. Dorfman ja Mattelart puhuvat ankkamaailman vääristyneistä perhesuhteista: on olemassa vain setiä ja enoja, vain harvoja isiä eikä koskaan äitejä. Oikeiden perusperheiden sijaan on perheklaaneja ja yksinäisiä pareja, jotka kirjoittajien mukaan viittaavat lapsilukijoilta peitettyyn seksuaalisuuteen. Myös hahmojen persoonat on tukahdutettu, koska niiltä puuttuvat henkisen kehityksen eri vaiheet: syntymä, kuolema ja kaikki siltä väliltä – ankoilla siis ei ole historiaa. Lopuksi kirjoittajat huomauttavat, että ankkamaailma on miessukupuolen dominoima. Kaikki naiset ovat alistettuja ja heidän ainoa keinonsa valtaan on viettely – kaikki muut epänaiselliset roolit ovat kiellettyjä.

Kirjan päätarkoitus on kuitenkin kuvata ankkojen ilmaisemia imperialistisia arvoja. Dorfmanin ja Mattelartin lukemista tarinoista yli 50 % käsitteli ankkojen kohtaamisia muiden maanosien, kulttuurien ja erirotuisten hahmojen kanssa. Nämä tarinat kuvasivat ankat aarteidenmetsästäjinä etsimässä hupia ja seikkailuja. Tarinoissa kuvatut kansat olivat primitiivisiä, kirjoittajien kuvaamia ”jaloja villejä”, jotka edustivat kolmatta maailmaa, kun taas ankat puolestaan olivat imperiumi, joka tulee vierailemaan hallitsemissaan siirtomaissa. Tällainen tulkinta pohjaa Dorfmanilla ja Mattelartilla aarteen käsitteeseen. Jalot villit eivät koskaan omista aarretta, vaan kuka tahansa sen sattuu löytämäänkin, on oikeutettu aarteen omistajaksi. Villeillä ei myöskään ole historiaa eikä menneisyyttä, joten heidän mailtaan löydetty aarre ei kuulu heille, vaan sille, joka sitä päättää etsiä.

Dorfman ja Mattelart huomauttavat, että aarre on aina konkreettinen objekti, jonka voi poimia mukaansa. Se ei koskaan vaadi kaivamista tai muuta kovaa työtä, jonka puutteen he ovat panneet merkille muutenkin Disneyn universumissa. Ei ole olemassa oikeita työläisiä, ainoastaan palveluammateissa työskenteleviä hahmoja. Tehtaissa ei työskentele kukaan ja tuotteita ei koskaan valmisteta, ainoastaan kulutetaan, mikä on kirjoittajien pääkritiikin kohde.

Suomalainen käännös tarjoaa myös alkuperäisen esipuheen lisäksi sekä ranskalaisen että englantilaisen esipuheen. Jälkimmäinen (julkaistu 1975) on tähdätty tukemaan Dorfmanin ja Mattelartin ajatuksia, mutta samalla se paljastaa useita seikkoja, joita kirjoittajat eivät, joko tiedostaen tai tiedostamatta, ole ottaneet huomioon.

Ensinnäkin Walt Disney ei koskaan ollut innostunut sarjakuvista. Hän oli idealisti, joka aina yhden projektin valmistuttua siirtyi seuraavaan. Sarjakuvat olivat hänen kasvavan yrityksensä sivutuote ja vaikka hänet tunnettiin kontrollifriikkinä, joka halusi tarkastaa jokaisen tuotoksen, Disneyn sarjakuvia julkaissut Western Company sai työskennellä melko vapaasti. Tämä on merkittävää siinä mielessä, koska jokaikinen kerta, kun Dorfman ja Mattelart mainitsevat Disneyn teoksessaan, he viittaavaat Walt Disneyyn henkilönä – ei yrityksenä. Kaikki Disneyn sarjakuvissa mainitut asiat ja ideat ovat Mattelartin ja Dorfmanin mukaan siellä ainoastaan Walt Disneyn takia.

Kirjan tekijät eivät ottaneet huomioon sitä, että sarjakuvilla on useita tekijöitä. Vaikka Disneyn sarjakuvilla (jotka muuttuivat myöhemmin Dell Comicsin julkaisuiksi) oli omat koodinsa siitä, mitä sai ja ei saanut näyttää nuorille lukijoille, sarjakuvataiteilijat kuten Carl Barks nauttivat sellaista vapautta, jota Disneyn animaatiostudioilla työskentelevillä ei koskaan ollut. Joten kun Disneyn sarjakuvat esittivat luonnon ideaalisena vastalauseena kovalle teollistuneelle kaupunkielämälle, tämä ideaali ei ollut siellä Walt Disneyn takia, vaan kyseisen tarinan luojan – yleensä Carl Barksin ansiosta.

Mattelart ja Dorfman tuovat esille mielenkiintoisia tulkintoja Disneyn sarjakuvista, mutta jopa he itse myöntävät pyrkivänsä välttelemään tiettyjä tieteellisen tutkimuksen piirteitä. Tämä näkyy selvästi myös teoksen kirjoitustyylissä (johon on mahdollisesti vaikuttanut myös useampi käännös, huom.): hyvin harvoin kirjoittajat kertovat sen sarjakuvan nimen, josta he vetävät omat tulkintansa. He eivät koskaan anna perusteltua analyysia sarjakuvista, ainoastaan tulkinnat sen sisällöstä, teemasta ja ideologiasta, jotka he sieltä näkevät. Akateemikkona on hyvin ongelmallista ottaa Dorfmanin ja Mattelartin teosta vakavasti, koska he eivät koskaan esitä käytettyjä lähteitä ja argumentointejaan, ainoastaan tulkinnan. Varsinkin, kun tulkinta tuntuu aina olevan henkilökohtainen hyökkäys Walt Disneyn persoonaa kohtaan.

Lopuksi on todettava vielä, että kirja tosiaan kirjoitettiin 1970-luvulla ja suurin osa sarjakuvista, joita Dorfman ja Mattelart analysoivat, on todennäköisesti ollut Barksin tuotantoa. On myös otettava huomioon se, että kirjoittajat käyttivät lähteinään ainoastaan Chilessä ilmestyneitä sarjakuvia, joiden tekstejä oli muokattu alkuperäisestä sopimaan erilaiseen kulttuuriseen kontekstiin. Nykyisin vastaava teos olisi taatusti erilainen. Don Rosa -tutkijana on erityisesti mainittava historiakonteksti, joka on jo muuttanut Disney-hahmojen maailman päälaelleen.

Aion hankkia itselleni myös kirjan englanninnoksen nähdäkseni josko sen kirjoitustyyli olisi ratkaisevasti erilainen. Väitöskirjassani tulen viittaamaan aiempaan Ankka-tutkimukseen, josta Kuinka Aku Ankkaa luetaan tulee olemaan melko laaja osa. Käytän tätä tekstiä, jonka kirjoitin PCA-kesäkoulua varten, pohjana väitöskirjani johdannossa.

Muutto x 2 + työ x 2 = ? (22.6.2012)

Kesällä kaikki tulee nyt sitten kaksinkertaisena.

Aloitetaan ensimmäisestä muutosta, josta oli huhuttu jo keväällä, mutta joka todentui sitten viime viikolla. Koska yliopiston sisäilmatilannetta yritetään parantaa koko ajan ties sun millä remonteille vähän joka puolella, meidät tutkijat siirrettiin taas eteenpäin kohti uusia tiloja: syynä hallintorakennuksen IT-tyypit, jotka himoitsivat paikkojamme A-rakennuksessa. Olin yksi niistä muutamasta, joka vapaaehtoisena tarjoutui siirtymään Mattilanniemeen, koska satuin pitämään hallussani vain kolmea Juomatehtaalta peräisin olleista ”saastuneista” kirjoista. Uusiin tiloihin ei siis saa viedä mitään pöpöisiä opuksia, vaan kaikki materiaali skannataan verkkoon. Kolme kirjaani ei siis ollut mahdottomuus, joten ajattelin sen olevan kaikille helpompaa näin, vaikka suurin osa kollegoistani jäikin Atheneumiin.

Sain siis työpisteeni Mattilanniemen Kärki-rakennukseen, siihen valtavaan kolossiin, joka on aiemmin ollut vanha Nokian talo. Tilanne on siinä määrin uusi ja jännittävä, koska kyseisessä rakennuksessa on muitakin eri yrityksen toimitiloja, joten kaikki maailman ovet ovat aina lukossa. Minnekään ei kannata lähteä ilman avainta, ei edes vessaan, ja aina julkisissa tiloissa liikkuessa on pidettävä kaulassa henkilökohtaista nimikorttia. Tunnen oloni lähinnä agentiksi, joka hiippailee hiljaisissa toimitiloissa. Kesästä muodostuukin Katjan oma henkilökohtainen agenttilarppi. Mutta saa nyt nähdä, miten ehdin uudessa avokonttoripisteessäni viihtyä.

Muutto numero kaksi oli puolestaan odotettu ja toivottu. Koska olen keräilijä eikä mieskään jää tässä asiassa mitenkään huonommaksi, tarvitsemme paljon tilaa kaikelle hullulle määrälle kirjoja ja leffoja. Siihen yhdistettynä naapurustossa aamuyöllä itkuraivareita saavat kakarat, räkyttävät piskit, ovimattoja varastelevat idiootit ja miehen tarve omistaa rummut tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että omaa rauhaa ja tilaa kaipaavan on pakko mennä pankkiin setvimään mahdollista lainansaantia ja päätyä sitten ihan vahingossa hankkimaan omakotitalo.

Tämä vahinko pääsi sitten käymään tässä keväällä, joten tämä pari muuttaa kesän loppupuolella omiin tiloihinsa keskelle omakotilähiön rauhaa. Ja koska pienellä budjetilla ei saa valmista, on sitä ennen varauduttava hulluun remonttiin, jonka kestettyämme selviämme mistä tahansa – jopa zombi-invaasiosta.

Jos blogiin siis alkaa ilmestyä ei-liittyviä kuvia elämää suuremmista asioista kuten omasta kirsikkapuusta, ei tarvitse huolestua. Palaan kuitenkin takaisin blogin virallisiin teemoihin, kunhan pahin uutuudenviehätys on ohi ja omakotitalon kirot alkavat nousta pohjamudista pintaan porisemaan.

Töiden osalta iloisin uutinen oli se, että pääsin elokuun lopusta tammikuun loppuun kansalaisopistoon sanataiteen tuntiopettajan sijaiseksi. Tuntisuunnitelmani olivat sen verran vakuuttavia, että paikka heltisi. Jos sieltä suunnalta saisi lisää töitä myös tulevaisuudessa, olisin enemmän kuin iloinen. Tarinoita ja kirjoittamista rakastavana tyyppinä harmittelin ainoastaan, ettei miksi tällaista ollut tarjolla silloin, kun minä olin lapsi.

Tunteja tulee olemaan 4t viikossa, joten sillä ei nyt mitenkään elä. Siksi työ numero kaksi eli paluu takaisin perusduunarihommaan oli edessä. Apurahan päätyttyä ilmoitin varamiespalveluun olevani jälleen käytettävissä. Sainkin tiistaina soiton, että apuani tarvittaisiin, mutta tällä kertaa eri paikkaan, vaikka samaa työtä olikin tiedossa. Mahdollisesti tekisin siellä sitten kesän ja ehkä syksynkin noin kolmea päivää viikossa, sen lisäksi sanataidetunnit ja ehtisin myös käydä yliopistolla kirjoittamassa. Näin sitä pärjäisinkin ihan hyvin, kun asuntolaina alkaisi kuukausittain vähentyä.

Kun tässä meinasin vielä sivussa opiskellakin jotain aivan uutta sen väikkärin kirjoittamisen lisäksi, yhtälöstä alkaa muodostua hulluus, joten saa nyt nähdä, mitä tästä kesästä ja syksystä sitten loppujen lopuksi tulee. Mutta se on nyt ainakin tullut huomattua, että a) en osaa olla koskaan tekemättä yhtään mitään ja b) pieni paine ja stressi saa minut tekemään töitä ahkerammin.

Mutta nyt tämä tutkija suuntaa juhannuksen viettoon Pohjanmaalle. Lomalukemistoon kuuluu Jules Vernen Matka maapallon keskipisteeseen, joka tietenkin liittyy kesän Finncon-ohjelmaan.

Auktoriteetin painava sana (28.6.2012)

Gradua kirjoittaessa tarkoitukseni oli todistaa sekä itselleni että epäilevälle professorilleni, että erityisesti Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvat ovat silkkaa fantasiaa. Nyt väitöskirjavaiheessa tätä todistelua ei enää tarvitse tehdä, vaan pitää löytää syvempiä tutkimusongelmia tästä genren tarkastelusta. Koska joillekin tahoille sanojen ”Aku Ankka” ja ”fantasia” yhdistäminen on edelleen jotenkin outo asia, huomaan vieläkin joutuvani selittelemään ja todistelemaan asiaa. Mutta!

Kaivelin kaupunginkirjastosta John Cluten ja John Grantin toimittaman valtaman järkäleen nimeltä The Encyclopedia of Fantasy (1997), koska tarvitsin tarkan määrittelyn science fantasylle FINFAR-esitelmääni varten. Yllättäen tästä hakuteoksesta (jonka pimitän kirjastosta tasan tarkkaan niin kauan kuin onnistun – ja sitten yritän hankkia sitä omaksi) löytyi eräs yllättävä hakusana, Scrooge McDuck. Lainaan tässä suoraan kirjan sivulta 845:

SCROOGE MCDUCK US Comics character, sometimes rendered as $crooge McDuck, created by Carl BARKS in ”Christmas on Bear Mountain” (1947) for a one-shot DONALD DUCK comic. Scrooge, Donald’s uncle, rapidly became more popular in the DISNEY comics than Donald himself; he also picked up along the way Donald’s nephews Huey, Dewey and Louie as COMPANIONS as he embarked on ever more fantasticated adventures. Barks’s Scrooge tales are now generally regarded as major achievements of 20th-century fantasy, although Disney was slow to realise the artist/writer’s genius. [- -] (EoF 1997, 845.)

Sen lisäksi teoksesta löytyy tietenkin sekä Carl Barks että Walt Disney, mutta myös Aku, josta mainitaan aivan lopuksi tällaista:

[- -] DD can be seen as an UNDERLIER in many fantasy texts where short-fused characters prove to have hearts of gold; because of the age-group of modern fantasy writers, one is tempted to regard the DD shorts as a sort of TAPROOT TEXT, to be drawn upon consciously or unconsciously. (EoF 1997, 282.)

Eli auktoriteetti on puhunut: Aku Ankka -sarjakuvat ovat myös muidenkin kuin minun mielestäni fantasiaa. Kyse on tietenkin erityisesti Barksin tarinoista, mutta teos on sen verran vanhahko, ettei se ole ottanut huomioon Don Rosaa, joka Barksin työn jatkajana menee fantasian käytössä vieläkin pidemmälle. Barkshan ei siis Thomas Andraen mukaan halunnut piirtää yliluonnollisia asioita käsitteleviä sarjakuvia, koska ei itse uskonut moiseen. Sen tähden esimerkiksi ”Vanhan linnan salaisuudessa” (”The Old Castle’s Secret” 1948) ollut kummitus paljastui huijaukseksi. Rosallahan Ankkapurhan linnassa kummitteli oikeasti, kuten Roope Ankan elämä ja teot -teoksen lukeneena tiedämme.

Tutkija on innoissaan ja kirjoittaa tämänkin seikan väitöskirjaansa.

Rosan Koottujen paketti 2 saapui perille (8.7.2012)

Tuntuu taas siltä, että on joulu ja synttärit yhtä aikaa, kun hain eilen postista Don Rosan Kootut -sarjan osat 4 – 6 sisältävän kansion. Ajallisesti näiden albumien sarjakuvat ovat vuosilta 1993-1997, joten joukosta löytyy sellaisia helmiä kuin ”Paino-ongelmia” (”A Matter of Some Gravity”) ja ”Kaikkein mieluisin lahja” (”A Little Something Special”). Joukossa on myös ”Matka Maan keskipisteeseen” (”The Universal Solvent”) sekä ”Kaksisilmäisten avaruushirviöiden hyökkäys” (”Attack of the Hideous Space-Varmints”), jotka ovat aiheinani FINFAR-tutkijatapaamisessa ja Finnconissa. Whee!

Ei voi kuin ihailla norjalaisten hienoa työtä setin ulkoasun kanssa.

Tähän mennessä ilmestynyttä sarjaa selailleena täytyy sanoa, että värimaailman ja ääniefektien lisäksi pari juttua on pistänyt silmään ensimmäisestä paketista: Pelle Peloton kutsuu Roopea nykyisin herra Ankaksi – ei enää sinutella tuttavallisesti. Syynä on tietenkin Barksin alkuperäiset tarinat ja Roopen ja Pellen suhde, joka tietenkin viittaa ajankuvaan ja eri yhteiskuntaluokkiin. Lisäksi Roopen nuoruusvuosien kiusana ollut klaani on muuttunut Vaskervilleistä Kiskurvilleiksi. Tälle suomennokselle en löytänyt syytä äkkiseltään selailtuani. Liekö ollut liian ilmiselvä Baskerville-viittaus?

Vielä en ole ehtinyt tutustua uuteen pakettiini sen kummemmin, mutta aloitan varmaan osan 4 selailun tänään. Tällä hetkellä olen lukenut ainoastaan artikkelit ja jättänyt tarinat sivurooliin. Aion kuitenkin käyttää näitä uusia suomennoksia tukenani väitöskirjaa tehdessä – tosin aiempiin suomennoksiin on tietenkin pakko viitata vertailun vuoksi. Ja kun hyllystä löytyy kaikki Suomessa julkaistut Rosan tarinoita sisältävät Aku Ankka -lehdet vuodesta 1990 lähtien sekä tietenkin kovakantiset albumit, tiettyjä eroja suomennoksissa huomaa väkisinkin. Esim. ”Kaksisilmäisten avaruushirviöiden hyökkäys” on ilmestynyt Aku Ankassa ensimmäistä kertaa nimellä ”Maa hyökkää” – viittaus tietenkin Tim Burtonin elokuvaan Mars Attacks!

Tutkimuspäivittelyä – eli voi hyvä tavaton. (19.7.2012)

Finncon siintää jo nurkan (tai yön) takana, mutta vielä on aikaa treenata puhetta – mitä minun siis pitäisi tässä olla tekemässä, mutta ajattelin nyt lyhyesti koostaa vähän tutkimuksen tilaa julkisuuteen ja samalla myös ehkä avata niitä pieniä mielen solmuja.

Kesä on siis jälleen kerran stressi, koska työ, väikkäri, remppa, muutto ja opetussuunnitelmien väsääminen. Jostain pitäisi nyhtää aikaa tähän kaikkeen ja pelkään, että kun se pieni tauko sitten tulee ja annan itselleni luvan huokaista, iskee valtava pöpö.

Stressihän tietenkin ilmenee siinä, että teen öisin kaikkea outoa unissani. Tästä on tietenkin miehelle suurta hupia, vaikka joskus se onkin hieman pelottavaa herätä siihen, että muija tamppaa käsillään peiton alla olevia jalkojasi ja väittää kivenkovaan, että ne gekot meni sinne. (Eivät menneet, siellä terraariossa ne edelleen ovat.)

Mutta siis tutkimuksesta. Tänään FINFAR-tutkijatapaamisen ensimmäisenä päivänä pidin esitelmän Rosan sarjakuvasta ”Attack of the Hideous Space-Varmints” 1950-luvun SF-kliseiden parodioinnin näkökulmasta. Paperi kattaa suurilta osin avaruutta käsittelevän alaluvun.

Finncon-esitelmä puolestaan liittyy Ankkalinnan outoihin tapahtumiin (eli pieni maailmanlopun uhkahan siellä killuu) ja ensi viikolla Ropeconiin koostamani esitys (jota kasaan tässä edelleen, mutta sainpahan tosi hienon kaaviokuvan väsättyä teille) puolestaan ynnää yhteen koko hypoteesini Ankkalinnan asemasta fantasian kentällä. Se tulee olemaan tutkimukseni perusidea, joten odotan siihen paljon kommentteja. Haluaisin koostaa sen pohjalta artikkelin kirjallisuustutkimuksen aikakauslehteen Avaimeen, jossa tämän vuoden numero 4/2012 käsittelee mahdollisia maailmoja.

Oulussa olisi myös tiedossa Kulttuurintutkimuksen päivät lokakuussa samoilla teemoilla, joten sinnekin voisi paperia väsätä. Ja marraskuussahan suunta on kohti Lissabonia Messengers from the Stars -konferenssiin. Otan siskot mukaan, niin saamme viettää pienen loman siinä sivussa.

Rosan Kootut-sarja on tähän mennessä ollut taustoineen ja artikkeleineen mahtava lisäapu väitöskirjaa varten. Odotan vain aikaa, jolloin pääsisin täydentämään Johdannon alalukuja. Haaveilen myös ajatuksesta, että syksyn aikana saisin kirjoitettua sarjakuvateoriaosuuden ensimmäisen raakaversion, jonka voisin viedä revittäväksi nykykulttuurin tutkijaseminaariin. No, ehkä ei ihan revittäväksi.

Toinen ohjaajani Irma sanoi, että tutkimukseni etenee valtavalla vauhdilla. Itse ei tunnu siltä, kun kuuntelen kollegoitani, jotka viettävät kaiken liikenevän aikansa yliopistolla kirjoittamassa ja minä pystyn työpäivinäni uhraamaan ehkä 2 – 3 tuntia lukemiselle ja kirjoittamiselle. Tuntuu turhauttavalta, kun sitä rahoitusta ei ole, vaan päivät menevät ”oikeissa” töissä. Tosin siellä saa aivot nollattua niin hyvin, että kaiken rutiinin ohessa olen ehtinyt suunnitella jo kuutisen sanataideoppituntia. Yay!

Odottelen myös kahta asiaa: ensinnäkin NNCORE:n artikkelin referee-palautteita. Eipä ole näkynyt. Ehkä pitää taas laittaa häiriköintiviesti. Toiseksi odottelen edelleen Mile High Comicsin pakettia, jonka olisi pitänyt olla täällä jo vuonna kirves. Ja rehellisesti sanottuna minua ei niinkään harmita se, että heitin 65€ kankkulan kaivoon, vaan että jos nyt en sitten saakaan niitä sarjakuvia! Rahalla ei väliä, mutta ne sarjakuvat, joita en saisi mitenkään Suomesta!

Vahingosta viisastuneena tilasin uuden setin. Tällä kertaa kalliimmalla. Ja tällä kertaa yksityiseltä keräilijältä, joka ilmoitti myyvänsä osan kokoelmastaan Disney Comics Mailing Listillä. Tällaisten asioiden takia kannattaa verkostoitua. Mikäli paketti saapuu perille, sieltä löytyy muun muassa sellainen harvinaisuus kuin ”Escape from Forbidden Valley”, jota edes Mile High Comicsilla ei ollut! Peukut ja varpaat pystyssä.

Henkilökohtainen tavoitteeni edelleen olisi väitellä kahden vuoden päästä. Katsotaan, missä mennään vuoden päästä ja miltä silloin tuntuu.

Koostan FINFARista vielä kunnon merkinnän, kunhan huomisen loput esitykset on nähty ja kuultu.

FINFAR-miitti oli Lovecraft-painotteinen21.7.2012

Tämän kesän FINFAR-tutkijatapaaminen oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että ensinnäkin kutsu kävi erityisesti graduvaiheessa oleville fantsu- ja scifitutkijoille. Lisäksi kutsu lähetettiin myös kansainvälisille foorumeille, mikä tuotti meille kaksi turkkilaista vierasta, jotka olivat innostuneet ajatuksesta piipahtaa Suomessa ja puhua hieman Lovecraftista.

Uusien ihmisten – erityisesti fantasia- ja SF-hörhöjen (krhm, siis -tutkijoiden) – tapaaminen on aina mahtavaa, koska aivan huomaamatta sitä onnistuu sekä verkostoitumaan että tarjoamaan jotain konkreettista apua toisen tutkimukseen ja saamaan sitä tietenkin itsekin. Yleensä sitä saa vähintään jotain suuntaa, johon lähteä omalla paperillaan tai ainakin yhden lähdeteoksen, joka on PAKKO lukea, tai Cthulhu syö.

Lovecraft oli tosiaan edustettuna peräti kolmella paperilla, jotka käsittelivät Lovecraftille ominaisia (ja epäominaisia teemoja), Lovecraftin naiskuvaa ja Cthulhuun liittyvää mythosta. Jälkimmäinen paperi tosin puhui myös Batmanista ja siitä, miten tiettyjen tarinoiden/hahmojen ympärille kehittyy monta eri mediaa yhdistävä kaanon, joka muodostuu välillä hyvinkin useiden eri tekijöiden toimesta ja jonka fanikulttuuri sitten hyväksyy tai on hyväksymättä. Hillittömän mielenkiintoinen paperi ja paljon asiaa sulateltavaksi.
Tykkäsin myös erityisesti E.T.:n ja Wall-E:n vertailua käsittelevästi artikkelista.

Lovecraftia on muuten tullut luettua ihan vähän, mikä harmittaa aina. Erityisesti siksi, koska pidän niin hirvittävästi Call of Cthulhu -roolipelistä ja olen ollut siitä pitäen ihan täpinöissäni, kun minulle selvisi, että jaan herra Lovecraftin kanssa saman syntymäpäivän. Ehkä tässä jossain vaiheessa pääsen myös sen Eldrich Talesin kimppuun.

Papereita oli tarjolla myös Pasi Ilmari Jääskeläisen maagisesta realismista (tässä vaiheessa kyllä sieppasi, kun Harjukaupungin salakäytävät odottaa vielä lukemattomana hyllyssä), hobiteista ja minulle tuntemattomammista kirjailijoista kuten Ian McDonald, Simon Ings ja Kim Stanley Robinson. Kyllä, spefisivistyksessäni on valtavia aukkoja, antakaa anteeksi, en vaan voi lukea koko ajan, vaikka niin toivoisinkin.

Kaikkein laajimman keskustelun aiheutti tosin esitys, joka käsitteli verkkokeskustelujen näkemystä siitä, että J. K. Rowling olisi varastanut suurimman osan Potter-kirjojen ideoistaan suoraan Tolkienilta. Tätä puitiin sitten pitkin iltaa aina baariin asti ja kyllä sitä itse kukin ihmetteli asiaa kotonaan.

Itse Tolkienini ja Potterini lukeneena (ja hillittömänä fanina) täytyy sanoa, etten vain näe niitä yhtäläisyyksiä. Ehkä siellä jotain samoja elementtejä sitten on (jättiläishämähäkkejä ja huppupäisiä pahishahmoja), mutta koska koko modernin fantasian genre on periaatteessa lähtenyt professori Tolkienin teoksista ja hän itse on käyttänyt laajaa folkloreen ja taruihin perustuvaa myyttiperimää, niin joka ikinen fantasiateos on jossain määrin velkaa Tolkienille.

Se on sitten taas eri asia millainen fantasialukeneisuus näillä verkkokeskusteluihin osallistuneilla ihmisillä sitten oikeastaan on, kun minäkin olen saanut eräiltä tahoilta sapiskaa yhden pisteen arvosanastani surullisen kuuluisalle Eragonille. Joidenkin mielestä se siis oikeasti on hyvää fantasiaa.

Toisaalta minäkin aloitin fantasian kahlaamisen David Eddingsillä, eli pakkohan se on jostain liikkeelle lähteä.

Kokonaisuudessaan FINFAR-miitti oli jälleen erittäin antoisa. Oma esitykseni ”Kaksisilmäisten avaruushirviöiden hyökkäyksestä” sai tosiaan hyvää palautetta ja kunhan sen saan käännettyä suomeksi ja hieman täydennettyä fantasia- ja SF-teorialla, on jälleen yksi väikkärin alaluku kasassa.

Tuli myös tavattua aivan mahtavia uusia ihmisiä, jotka toivottavasti palaavat seuraavanakin vuonna seurueeseen eivätkä turhia säikähtäneet rentoa menoamme. Parhaimmat vinkithän tulevat aina virallisen osuuden jälkeen baari-illan keskusteluissa…

Ensi vuonna ollaankin sitten sekä miitin että Finnconin merkeissä Helsingissä. Huh, kaksi coniviikonloppua putkeen pääkaupungissa. Tästä voi tulla dilemma.

Finncon ja Tampereen toinen todellisuus (23.7.2012)

Coneissa on aina se vika, että niistä palautuminen kestää useamman päivän. Lähinnä siksi, koska viikonloppu nörttimaailmassa päättyy liian äkkiä ja synkkä todellisuus maanantaiaamun klo 4.50 heräämisineen hönkii kulman takana.

Kaiken kaikkiaan maailmanlopputeemainen Finncon oli jälleen kerran loistava pakohetki tylsästä todellisuudesta. Vaikka tänä vuonna hienojen pukujen määrä olikin pudonnut lähes eksponentiaalisesti, mikä johtui lähinnä Animeconin siirtymisestä aivan erilliseksi tapahtumakseen.

Perjantain tutkijatapaamisen päätyttyä me pelottavat tutkijat hipsimme hiljaa sivuovesta Tampereen yliopiston päärakennukseen, valtasimme hetkeksi scifi-kirppispöydän ja liu’uimme sitten eri tapahtumiin kesken ohjelman. Itse kävin kuuntelemassa kunniavieraiden Lois McMaster Bujoldin ja Liz Williamsin puhetta kirjoittamisesta. Sen jälkeen eksyin paneeliin, joka keskusteli Sherlock Holmesin eri adaptaatioista tästä uudesta vallan mainiosta modernista TV-sarjasta (yhden jakson olen nähnyt ja sen perusteella antanut tuomioni, että Benedict Cumberpatch on ihana. Piste.) ja Guy Ritchien elokuvista suhteutettuna Conan Doylen alkuperäiseen Sherlockiin.

Paneelin puheenjohtaja ja toinen naisvieras olisivat voineet minusta nähden vetää keskustelua keskenään. Miesten puheesta ei oikein selvää saanut eikä sieltä sinänsä mitään uutta ja hienoa tullutkaan. Harmi. Pitäisi ostaa se uusi Conan Doylen Sherlock-kokoelma tuonne hyllyyn jossain vaiheessa…

Ilta jatkui hyvän seuran merkeissä kiinalaisesta ravintolasta O’Connell’s -baariin ja jutut menivätkin erittäin nörttivaihteella aina yhdeksään asti, jolloin oli aika hipsiä hotelliin ja kasata itsensä ja paperinsa lauantaiaamun showta varten. (Majoituin siis suht halvassa Hotelli Villessä Hatanpääntien varrella. Sen verran budjetti salli luksusta, että otin huoneen omalla kylppärillä. Aamiaista ei valitettavasti saanut, mikä oli paikan ainut miinus.)

Lauantaiaamuna kaiken jännän äärellä uskaltauduin hetkeksi istumaan conin avajaisiin, jotka kestivät onneksi vain vartin. Eli hyvää aikaa panikoida. Oma esitykseni ”Kertalaakista maailmanloppu!” keräsi ihan mukavasti yleisöä, vaikka pelkäsinkin, että paikalla on viisi ihmistä ja sali on se toiseksi suurin.

Aihe käsitteli tapaa, jolla maailmaloppumainen uhka syntyi Ankkalinnan ylle, miten fantasia ja tiede yhdistyivät ja minkälaisia viittauksia Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen -teokseen löytyi. Hieman jänskätti, koska olin ottanut fyysikko-konsultoijalta apua sarjakuvan tiede vs. fantasia -osioon, mutta loppujen lopuksi yleisön kanta tuntui olevan, että ihan sama, vaikka sarjakuvan tieteellisyyttä olisi hieman oiottu, kunhan tarinasta nauttii. Ja kyllä – olen itse samaa mieltä, enkä pelkästään sen takia, että olen humanisti enkä ymmärrä fysiikkaa…

Kysymyksiä ja kommentteja tuli aivan mahtavasti ja oma vänkärinikin oli innoissaan siitä, miten yleisö osallistui. Tapasin myös sarjakuvatutkijakollegani Lepen, jonka blogia olen tässä kyttäillyt jo jonkin aikaa. Päädyimme sitten myös sopimaan alustavasti yhteisistä bisneksistä, mutta siihen palaan myöhemmin.
Sen lisäksi tapasin myös (mahtavaa!) Marja Ritolan, jonka nimen pitäisi kuulostaa Rosa-fanin korviin tutulta. Marja oli nimittäin se ensimmäinen Rosasta gradunsa tehnyt suomalainen, joka myös kirjoitti esipuheet Kymmenen avataran aarre ja muita Don Rosan parhaita -kokoelmaan Rosan lakon aikana. Päädyimme sitten tunnin kuluttua Marjan kanssa kahvilaan pariksi tunniksi vouhaamaan kaikkea Rosasta fantasiaan ja takaisin.

Tuli myös puheeksi haaveilemani Don Rosa -antologia, joka on nyt ollut hieman jäissä ajatuksen tasolta kaiken muun kiireen ja härdellin ansioista. En ole myöskään vieläkään saanut yhteyttä Marika Rantalaan, joten pitää katsella sitä tässä syksyn aikana ja toivoa parasta – ehkä keväällä päästäisiin asiaan…

Kävin tietenkin kuuntelemassa ohjaajani Irma Hirsjärven kunniavieraspuheen ja sen lisäksi aivan kertakaikkisen loistavan Johanna Sinisalon esityksen ”Tieteet kirjailijan työssä”. Järjestäjät olivat alun perin sijoittaneet Johannan puheen pieneen saliin, joka meni tietenkin heti tukkoon. Isot kiitokset järjestäjille joustosta, sillä Sinisalon puhe siirrettiin hetimiten juhlasaliin, joka tulikin melko täyteen hetkessä.

Johanna Sinisalo on ollut yksi lempikirjailijoistani siitä lähtien kun luin Ennen päivänlaskua ei voi -teoksen. (Omassa kappaleessani on ollut Johannan omistuskirjoitus jo parisen vuotta.) Yritin nyt metsästää kirjamyyntipisteistä Enkelten verta, mutta ei onnea. Toivottavasti se tulee jossain vastaan.

Illan kruunasi klassinen zombiemaailmanloppu. Elokuvien pohjalta koottu esitys liikkui zombien kehityksestä alun voodoolla kirotuista olennoista juokseviin, puhuviin ja parcouria harrastaviin eläviin kuolleisiin. Koko homma alkoi kuvalla Don Rosan piirtämästä Bombi-zombista (tässä vaiheessa tältä tutkijalta pääsi JES! -hihkaisu) eteni Michael Jacksonin tahtiin tanssivien zombien kautta pelottaviin japanilaisiin zombeihin, jotka oikeasti osaavat mitä vaan.

Jos se zombiapokalypsi tulee, en halua olla Japanissa.

Ilta päättyi valtavaan repeilyyn, jonka aiheutti muun muassa heti ensimmäinen videoklippi Shaun of the Deadistä – niille, jotka ette vielä ole elokuvaan tutustunut, se on kaunis romanttinen komedia höystettynä zombeilla.

Lauantaina kasasin itseni aikaisin illallisen kautta hotelliin ja sänkyyn, koska rankka päivä Muumilaaksossa.
(Muumien maailmanloppu -ohjelma oli peruttu, mikä muuten oikeasti harmitti.)

Sunnuntaiaamuna raahasin itseni (ja seitsemää kirjaa painavamman matkalaukkuni) viimeisen kerran coniin katsastamaan ohjelmaa nimeltä ”Tieteiskirjailuja ja muita fanikäsitöitä”, mistä sai hyviä vinkkejä etsiä aiheita. Kävin myös katsomassa Star Wreck 2:n, mikä aiheutti pari naurahdusta, mutta ei sitten ollut erityisen minun makuuni. Ehkä minulla ei ole huumorintajua. (Tosin se norjalainen kapteeni oli kyllä hyvä.)

Conin lopuksi kävin vielä kuuntelemassa, miten omaa tarinaa kannattaa tuunata ja sain lisää vinkkejä siihen, minne omia tekstejä kannattaisi lähettää. Jospa vain olisi aikaa sille proosankin kirjoittamiselle, kun väikkärinkin väsääminen on välillä vähän aikataulutusongelmissa…

Kiitos ja kumarrus conin järjestäjille. Olitte sitten tilanneet auringonpaisteenkin Tampereelle, mikä oli kivaa siihen asti, kun pääsi junaan ja Jyväskylään, missä sitten tuli vettä kaatamalla. Tuli vähän sellainen akuankkamainen ”Tervetuloa kotiin ¤%”#£!!” -olotila…

Ensi vuonna Helsinkiin!

Tutkimusmateriaalia! (4.8.2012)

Koska Mile High Comicsin paketti vain viipyi ja viipyi, ja sarjakuvia oli pakko saada lisää, olin ratketa riemusta, kun Disney Comics Mailing Listille tuli ilmoitus amerikkalaisesta keräilijästä, joka aikoi myydä suurimman osan kokoelmastaan. Tähän kokoelmaan kuului luonnollisesti myös Disney-sarjakuvia. Otin häneen pikimmiten yhteyttä ja kasasin aikamoisen listan Rosan sarjakuvia sisältävistä lehdistä, joita kipeästi kaipailin.

Listassa oli sarjakuvia, joita myyjällä ei ollut ja myös sellaisia, joista hän ei halunnut (ymmärrettävistä syistä eli niiden harvinaisuuden vuoksi) luopua. Saimme kuitenkin yhteisymmärryksessä koottua 14 sarjakuvaa, jotka sitten ostin häneltä. Edellisestä tilauksestani viisastuneena selvitin paketin jäljittämismahdollisuuksia ja maksoin myös pienen vakuutussumman. Postikulut olivat hillittömät (yli 40 €), mutta kaikesta huolimatta kokonaiskustannukset per sarjakuva jäivät inhimillisiin rajoihin.

Ilo ja onni olivat suuria, kun paketti saapui – viikon kuluttua postituksesta!

Joukossa on hienoja aarteita, kuten ”A Letter from Home” (”Kirje kotoa”, Uncle Scrooge 342), ”Escape from Forbidden Valley” (”Pako Kielletystä laaksosta” US 347) ja ”The Incredible Shrinking Tightwad” (”Kutistuva kitupiikki”, Walt Disney’s Comics and Stories 612 – 613). Näiden lisäksi sain myös sarjakuvat ”The Crown of the Crusader Kings” (”Temppeliherrojen kätketty kruunu”, US 339), ”Treasury of Croesus” (”Kroisoksen aarre”, WDCS 601 – ensimmäinen osa), ”Universal Solvent” (”Matka maan keskipisteeseen”, WDCS 604-605 – kaksi ensimmäistä osaa), ”The Once and Future Duck” (”Ankka kuningas Arthurin hovissa”, WDCS 607-609), ”On a Silver Platter” (”Hopealautasella”, WDCS 611) ja ”Attack of the Hideous Space-Varmints!” (”Kaksisilmäisten avaruushirviöiden hyökkäys”, WCDS 614 – 615 – puuttuvat kaksi ensimmäistä osaa).

Kaiken kaikkiaan oli taas aikamoinen joulu ja synttärit yhtä aikaa -olotila, koska noita sarjakuvia ei löytynyt edes Mile High Comicsilta, jonne muuten pitää taas pistää sähköpostia, että missäs se minun pakettini oikein on, kun viikossa saan samanlaisen setin Jenkeistä, niin mihin te sen oman lähetyksenne olette pistäneet? Huoh.

Ankkametsästys kuitenkin jatkuu. Katsellaan, mistä sitä hankitaan lisää seuraavaksi.

Ropeconin fantasiamaailmassa (5.8.2012)

Juuri kun toipuminen Finnconista alkoi olla ohi, pääsi sitten hyppäämään seuraavaan nörttimaailmaan – kesän Ropeconiin, jonka teemana olivat fantasiamaailmat ja erilaiset rajapinnat. Coni oli must myös siinä mielessä, koska oma väitöstutkimus käsittelee nimenomaan fantasiaa ja fantasiamaailmoja, joten odotin ohjelmalta huvin lisäksi myös jotain oikeasti hyödyllistä. Punkkasin viikonlopun hyvän ystävän luona Haagassa, mikä mahdollisti rauhalliset yöunet ja kunnon suihkun. Sieltä coniin raahautuminen tietenkin aina kesti, vaikka välillä sai autokyydinkin, mikä on aina luksusta.

Perjantaina tuli lähinnä palloiltua alueella, pongattua kiinnostavia asuja ja kierreltyä kaubamajaa. Saldona Hunger Games -trilogian osa 3 eli Mockingjay. Nyt puuttuu enää se ykkönen. Harmitti myös Varustelekan kojun puuttuminen, koska sieltä löytää aina jotain kivaa. Illan pongaus oli prinsessa Leia korvapuustikampauksessaan. Asu oli muuten aika ookoo, mutta ne korkosaappaat… ei ei ei.

Ohjelmaa piipahdin katsomaan sen verran, että ehdin nähdä avajaiset ja sitten piti katsastaa ”Get Real: Huumausaineet” (viime vuoden Get Real oli mainio), mikä oikeasti olikin mielenkiintoinen varsinkin roolipelaamisen kannalta katsottuna, mutta 45 minuuttia oli aivan liian lyhyt aika, kaikkea ei ehditty käsitellä ja tosiaan olisin kaivannut myös enemmän aiheen analysointia pelaamisen kannalta. Pari tuntia olisi tullut hyvinkin tarpeeseen.

Lauantaina pistettiin sitten hyvän ystäväni kanssa kamppeet niskaan ja suunnattiin coniin omiemme pariin. Jos siis satuitte pongaamaan haltiasoturin yhdessä piraatin kanssa – siinä olimme me.

Lauantai on yleensä se päivä, jolloin tyypit panostavat pukeutumiseen. Ei voikaan muuta sanoa kuin että aivan mahtavia asuja tuli vastaan ja erityisesti Nazgul eli sormusaaveet (sekä upea Angmarin noitakuningas) aiheuttivat meissä kahdessa Lotr-fanissa pientä kiljuntaa ja kameran esiin kaivamis -operaation. Asian hienoutta lisäsi se, että asujen sisällä oli tyttöporukka – vaikka se tekikin sormusaaveista huomattavasti lyhyempiä.

Steampunk oli voimakkaasti edustettuna, pongasin myös Johnny Deppin hullun hatuntekijän sekä Alienin, jonka asuun oli taatusti käytetty aikaa, mutta tällaista Giger-fania on erittäin vaikea miellyttää. En usko, että koskaan tulee vastaan sellaista Alien-asua, joka saisi minut kuolaamaan. Kaikista eniten harmitti se, että juuri ruokatauon aikaan meinasin tukehtua wokkiini, kun ohi asteli kolme kuunatsia. Kahdesti. Sitten kun lopulta sain ruuat pois häiritsemästä, se hieno kolmikko oli kadonnut tyystin. Ehkä palannut takaisin kuuhun, kuka tietää. Mutta en saanut niistä kuvaa! Joukossa oli upseeri ja kaksi sotilasta, kaikki pitkissä mustissa nahkatakeissa ja kaasunaamareissa. Toinen sotilaista oli myös selvästi radisti ja ne kamppeet, voi ihanuus. (Tässä vaiheessa pitää kysyä ääneen, että onko sitä jotenkin häiriintynyt, kun sattuu pitämään kuunatseja ihanina?)

Lauantain ohjelmistoon kuului luento keskiajan enkeleistä, demoneista, sankareista ja pyhimyksistä, joka oli sijoitettu täyteen Klondyke-saliin, mikä tietenkin aiheutti väsymystä ja päänsärkyä. Ilma oli melko huonoa ja vettä piti kitata koko ajan. Aihe oli tosi mielenkiintoinen ja puhuja selvästi tiesi siitä paljon, mutta esitystapa vaikutti myös siihen väsymystilaan ja täytyy tunnustaa, että pilkittyäkin tuli. Harmitti.

Eniten kuitenkin odotin illan paneelia nimeltä ”Fantasian olemus”, jossa oli edustettuna musiikki, roolipelit, kirjallisuus ja sarjakuvat. Mike Pohjola veti paneelia ja sitä oli päästävä katsomaan myös Petri Hiltusen takia. Paneeli siis käsitteli fantasian olemusta näissä eri genreissä muun muassa kliseiden kautta ja mikä tekee fantasiasta tällä hetkellä niin suosittua. Pari tuntia kestäneeseen paneeliin oli valittu sen verran mielenkiintoinen porukka, että heitä olisi jaksanut kuunnella vielä pidempäänkin. Ensimmäistä kertaa otti päähän, etten ollut ottanut mukaan muistiinpanokirjaani. Raapustin sitten conilehdykän sivun nurkkiin hienoja merkintöjä, esimerkiksi sen, että suomentaja Kersti Juva toi suomen kieleen sanat ’örkki’, ’hobitti’ ja ’haltia’ ilman j:tä.

Suositeltua lukemistoa oli esimerkiksi Diane Wynne-Jonesin teos Tough Guide to Fantasy Land, joka esittelee kaikki fantasian suurimmat kliseet – aloittelevan fantsukirjailijan opas siihen, miten asioita EI kannata tehdä. Petri Hiltunen esitti myös illan parhaan kommentin, kun tuli puhe Twilightista, jonka suosio sai aikaan elokuvat, jotka sitten omalta osaltaan loivat fanficia, josta tuli niin suosittua, että nyt siitä fanficistä pitää tehdä elokuva. Hiltunen kommentoi olevansa ekoihminen, mutta ”kaikkea biojätettä ei tarvitse kierrättää”. Tälle koko sali tipahti.

Paneelin päätteeksi jokainen osallistuja kertoi vaikuttavimman fantasiaelämyksensä, jonka johdosta uskaltauduin ohjelman loputtua kävelemään lavalle ja kiittämään Petri Hiltusta sekä paneelista että siitä, että hän fuksivuotenani keväällä 2004 oli Jyväskylän yliopistossa pitämässä luentoa fantasiasta sarjakuvissa, ja mainitsi sivulauseessaan, että itse asiassa sekä Carl Barksin että Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvat ovat silkkaa fantasiaa.

Kerroin Petrille, että tämä oli minun elämykseni ja nyt teen aiheesta väitöskirjaa. Hiltunen oli erittäin innoissaan asiasta ja onnitteli minua kovasti, mikä teki oloni ihan mahtavaksi, koska niin monta vuotta olin miettinyt, että haluan kertoa hänelle tästä asiasta ja nyt sen sitten ääni täristen sain sanottua ja kiitettyä inspiraatiosta. Petri käski minun laittaa Facebookiin linkin sitten kun väitös on valmis ja minä annoin hänelle käyntikorttini – jos hän joskus vaikka ehtisi vilkaista tätä blogiani…

Kylläpäs se jännitti. (Itse asiassa enemmän kuin sunnuntainen puheeni.)

Lauantain muuta antia oli kaubamaja, josta jo aiemmin päätökseni tehtyä kävin hakemassa itselleni söpön pöpön eli kirjatoukan. Olenhan itsekin sellainen kirjoja ahmiva tapaus. Eräs myyntitykki onnistui myös kiinnittämään huomioni hihkaisemalla, että tarjolla olisi piraatille sopiva peli. Mukaan lähtikin sitten korttipeli Hounds of the Sea, jonka tekstikortit aiheuttivat hillitöntä repeilyä Jack Sparrow -viittauksillaan.

Ja kyllähän joku innokas halusi ottaa minunkin (vaisusta) merirosvoasustani kuvan. Hämmentävää.

Sunnuntai olikin sitten tulikoe eli esitykseni aiheesta ”Don Rosan Ankkalinna fantasiamaailmana”. Meidän peliporukka oli muutenkin sunnuntaiaamuna hyvin edustettu ohjelman suhteen, kun neljä tyyppiä piti esitelmänsä viiden tunnin aikana. Tällä kertaa puhuin salissa 25, joka tuli niin tupaten täyteen, että porukka istui lattialla ja seisoi oviaukossa. Ilma oli niin huonoa, että ovea piti muutenkin pitää selällään, koska muuten me olisimme varmaan kaikki pökertyneet sinne. Onneksi oli viuhkoja ja vesipulloja – 45 minuutin puhe oli juuri riittävä, pitempi olisi aiheuttanut lämpöhalvauksia, kun ikkunoitakaan ei saanut auki.

Puhuin siis tutkimukseni perushypoteesista, eli siitä, miten Ankkalinna on eräänlainen portti fantasiamaailman (tai itse asiassa maailmojen) ja normaalin primaarimaailman välillä. Esittelin Ankkalinnassa tapahtuvia outoja ilmiöitä, jotka yleensä olivat Pellen, Millan tai nimettömiksi jääneiden tiedemisten tekosia ja pohdin sitä, miten Roope Ankka tavallaan loi Ankkalinnan ja teki siitä sellaisen kuin se on – Roope siis toi fantasian Ankkalinnaan. (Tätä pohdintaa esiintyy jo gradussanikin, kannattaa vilkaista sitä.)

Halusin paljon kommentteja ja kysymyksiä, koska aihe edusti oman teoriani ydintä ja halusin etsiä sen mahdollisia puutteita ja ongelmakohtia. Sainkin valtavasti kommentteja ja on aina hienoa huomata, miten suomalainen yleisö tietää Rosan tyylin, muistaa tarinat ja pystyy antamaan hirvittävän yksityiskohtaisia kommentteja.

Haluankin tässä kiittää kaikkia ja erityisesti niitä, jotka tarjosivat minulle uusia näkökantoja Roopen ja Akun persooniin ja heidän erikoiskykyihinsä. Tulen käsittelemään niitä ehdottomasti myös tutkimuksessani.

Hienointa oli myös kuulla sekä paikan päällä että jälkikäteen, että esityksestä oli pidetty ja että se eräänkin henkilön mukaan oli paras ja hauskin esitys koko conissa. Myöhemmin minulle tultiin myös juttelemaan, kun joku tunnisti minut Finnconissa Ankoista puhuneeksi. (Finnconista ostamani liittyvät rintamerkit ”KÄÄK!” ja ”Pim! Olet hypnotisoitu!” tulevat olemaan jatkossa mukana aina suomalaisissa esityksissäni – niistä voi minut ainakin tunnistaa, jos naama ei jää mieleen.)

Coni ja esitys tappoivat myös saappaani, jotka olivat melko kuolleita jo lauantai-iltana, mutta päättivät sitten hajota Ankkalinnan aikana lopullisesti. Kiitos saappaille, jotka olivat mukanani jo keväällä 2002, jolloin penkkariasunani oli Jedikaapu.

Sunnuntain viimeinen kiinnostava ohjelma oli englanninkielinen ”Science killed the zombies”, joka esitteli ne tieteelliset pöpöt, jotka eivät voi levittää zombiutta ja ne pöpöt, joilla olisi jotain teoriapohjaista mahdollisuutta asiaan. Todennäköisin zombiuden aiheuttaja olisi prioni (vrt. BSE), mutta se tekisi uhrin aivoista reikäjuustoa hirvittävän hitaassa ajassa ja vaikka uhrista tulisi zombi, se todennäköisimmin hajoaisi hiljaa palasiksi ennen kuin saisi meidät kiinni. Hurray for science!

Kävin vielä ostamassa miehelle Tulen ja jään laulun toisen osan, niin on vähäksi aikaa taas mielenkiintoista lukemista eikä tarvitse mennä kirjahyllyilleni sanomaan, ettei täällä ole mitään luettavaa. (Vain noin kolme ja puolisataa romaania, plus sarjakuvat, plus sadut, plus tietokirjat.)

Kuunatsien katoamisen tuska häipyi, kun ulko-oven edessä seisoi Boba Fett. Fanityttökiljahdus ja yhteiskuvaanhan siinä pääsi.

Katja kiittää conista, oli aivan mahdottoman hienoa. Palataan asiaan ensi vuonna.

Yli 10 000 katsojaa, whee! (8.8.2012)

Blogspotin laskurin mukaan blogiani on käynyt ihailemassa yli 10 000 ihmistä. Kiitos tästä! (Tosin siitäkin osa saattaa olla omia katseluitani muiden ihmisten koneella, joten realismin puutteessa kuvitellaan näin.)

Blogin pitäjä juhlistaa asiaa juomalla AT-AT-mukillisen Earl Greytä. Pussina, valitettavasti.

Elokuu menee useamman projektin parissa. Ensinnäkin talossa pitää maalata ja tapetoida ja tämä projekti mennään tietenkin asenteella ”ei se nyt niin vaikeaa voi olla” nimimerkillä ”olen-kerran-maalannut-kotitaloni-ulkoseiniä”. Sitten on tietenkin myös muutto, joka tapahtuu kuun lopussa ja jota ennen pitää muistaa hullu määrä asioita sähkösopimuksen irtisanomisesta muuttoilmoitukseen ja öljysäiliön tarkastuksen tilaamiseen.

Väikkärin puolesta projektina on sarjakuvateoriaa, jota lainasin yliopiston kirjastosta kaksin kappalein: Matthew J. Smithin ja Randy Duncanin toimittaman Critical Approaches to Comics. Theories and Methods, sekä George Kovacsin ja C. W. Marshallin toimittaman Classics and Comics -teoksen. Jälkimmäinen tuskin tulee olemaan mullistava lähdemateriaalina, mutta se sisältää kiinnostavia artikkeleja Frank Milleristä ja Neil Gaimanista sekä sankarin matkasta supersankarimyytissä. Ehkä asiaa voi soveltaa johonkin. Pari muutakin sarjisopusta odottaa lukuaan, ne sain lainaksi kollegaltani, joka tekee väitöskirjaansa katutaiteesta ja on ollut myös innostunut sarjakuvatutkimuksesta.

Lukuprojektien lisäksi minun pitää korjata Prahan konferenssin paperi e-kirjaa varten – siitä tuli lopultakin sähköpostia, joten ehkä julkaisukin ilmestyy tämän vuoden puolella. Jej!

Jotain on tapahtunut myös epäselvien asioiden rintamalla, sillä suurella todennäköisyydellä Mile High Comicsilta tilaamani paketti on palautunut lähettäjälle. Sähköpostiini vastannut henkilö kysyi ystävällisesti, voiko hän tehdä korvaavan tilauksen ja totta hemmetissä hän voi. Selvitellään vielä, tarvitseeko minun maksella sen päälle mitään ylimääräisiä kustannuksia.

NNCOREn antologian artikkelini on puolestaan viipynyt siksi, koska teosta työstäneillä oli hankaluuksia löytää minulle toista arvioijaa. Nähtävästi Aku Ankka -sarjakuvien asiantuntijat tuntuvat olevan melko harvassa…

Opetuskin alkaa parin viikon päästä, joten tuntisuunnitelmat pitäisi viimeistellä ja koostaa 8 uutta. Tekemistä riittää ja tässähän minä tietenkin notkun, laiska kun olen. Mutta nyt hieman sitä teetä ja ehkä vähän sympatiaakin.

Uusi julkaisu! (18.8.2012)

Eilen päättyi reilun puolentoista vuoden odotus, kun sähköpostiini tipahti tieto Martin Carayolin toimittamasta teoksesta Le Fantastique et la science-fiction en Finlande et en Estonie (suom. Fantasia ja science fiction Suomessa ja Virossa, kuten nimestä voi helposti päätellä). Kyseinen teos on koottu Pariisissa marraskuussa 2010 pidetyn fantasia- ja SF-konferenssin esitysten pohjalta. Jokainen meistä osallistujista sai ruhtinaallisen vapaat kädet tekstin pituuden suhteen ja nyt tämä valtaisa projekti on lopulta julkaistu.

Teos sisältää artikkeleja käsitykseni mukaan niin englanniksi kuin ranskaksikin, jotka olivat konferenssin viralliset kielet. Oma englanninkielinen artikkelini ”Donald Duck – A Fantasy Comic? Fantasy in Don Rosa’s ’The Quest for Kalevala'” on laaja esitys siitä, mikä tekee Rosan ”Sammon salaisuudesta” fantasiaa. Tässä vaiheessa minulla sattui vielä olemaan valtava tarve todistella asiaa sekä itselleni että muille tutkijoille. Teos muuten sisältää myös sarjakuvaruutuja, joihin viittaan.

Ja mainoksena: Teoksessa on muuten mukana myös Irma Hirsjärven sekä Merja Leppälahden artikkelit sekä erään ranskalaisen herrasmiehen artikkeli Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta.

(Tiiviimpi, hieman vähemmän selittelevä artikkeli ”Sammon salaisuuden” fantasiasta muuten julkaistaan suomeksi vuoden lopussa, mutta tästä myöhemmin lisää, koska haluan leikkiä salaperäistä.)

Tutkimuksen kuulumisia pähkinänkuoressa (25.9.2012)

Tähän hätään mahtuu vain lyhyt päivitys, kun pitäisi tehdä tuntisuunnitelmia Rapinan ja oman työn puolesta, lukea tenttiin ja yrittää tehdä kotonakin jotain hommia. Joten siis suuntana pähkinänkuori.

Ranskalainen artikkelikokoelma saapui ja hyvältä näytti. Kuvaa seuraa myöhemmin, kunhan seuraava julkaisuni saapuu postitse: Rappio! -seminaarikirja parin vuoden takaa Porin suunnalta. Odotan innolla.

Laitoin abstraktin lastenkirjallisuutta käsittelevään artikkelikokoelmaan. Aiheenani supersankaruus, parodiat ja mikä lopulta onkaan pahaksi lapsille (Fredric Werthamin mukaan). Päälähteenä toimii tietenkin Rosan ”Vahva-Jussin paluu”. Jos projekti saa vihreää valoa, sen julkaisu on noin vuoden kuluttua.

Pitäisi kirjoittaa artikkelintynkää Avaimeen, aiheena mahdolliset maailmat. Oma aiheeni käsittelisi Ropeconissa pitämääni esitelmää Ankkalinnasta fantasiamaailmana.

Seuraavat Rosa-esitykset pidetään Multian kirjastolla perjantaina 19.10. (jossa muuten on suomen suurin fantasia- ja scifikirjakokoelma! Enpä muuten tiennyt tätäkään.) ja Lokaconissa Jyväskylän Kirjailijatalolla lauantaina 20.10. Aiheena molemmissa Kertalaaki. Eli jos missasit Tampereen Finnconin, tervetuloa Kirjailijatalolle! Tästä seuraa tietenkin virallinen mainos ja muistutus myöhemmin.

Viikonloppu menee Turussa PPCS-tapaamisessa, aiheena metodit. Pelottavaa.

Apurahojakin on haettu, marraskuista Lissabonin keikkaa varten pitäisi vielä hakea laitoksen matka-apurahaa.

Menin sitten ilmoittautumaan kasvatustieteen perusopintojen kursseille. Ihan siltä varalta, että jos minusta sitten se opettaja joskus tulisi. Tenttiä siis pukkaa ja luentoja pitäisi netistä tiirata.

Asiaa ei yhtään helpota valtava koukuttuminen Suzanne Collinsin Hunger Games -sarjaan. Yritän vältellä kolmannen osan aloittamista. Ennen kuin olen lukenut tenttikirja ykkösen siis.

Palaan asiaan jälleen viikonloppuna, ehkä julkaisujen esittelyjen myötä.

Don Rosa -julkaisuja (menneitä ja tulevia) (18.10.2012)

Lupasin kirjoittaa erillisen merkinnän uusimmista julkaisuistani, joten tässäpä tämä nyt lopultakin tulee. Listaan myös tekstin loppuun tämän vuoden puolella tulossa olevia julkaisuja – ainakin ne varmat nyt lähinnä.

Ensimmäinen olikin jo mainittu artikkeli ”Donald Duck – A fantasy comic? Fantasy in Don Rosa’s ’The Quest for Kalevala'” teoksessa Le fantastique et la science-fiction en Finlande et en Estonie, toimittanut Martin Carayol. Kyseessä on Pariisin suomalais-ugrilaisen kirjaston julkaisusarjan teos, joka on koostettu Pariisissa marraskuussa 2010 pidetyn konferenssin pohjalta. Konferenssi käsitteli teoksen nimen mukaisesti fantasiaa ja scifiä Suomessa ja Virossa ja meillä oli myös kirjailijavieraat molemmista maista.
Teos on osittain englanniksi ja osittain ranskaksi ja sisältää hienoja artikkeleja muun muassa Irma Hirsjärveltä, Merja Leppälahdelta ja Markku Soikkelilta. Oma artikkelini käsittelee siis Rosan ”Sammon salaisuutta” ja erittelee siinä ilmeneviä fantasian piirteitä ja sitä, miten Rosa yhdistää todelliset paikat (Helsinki) ja kulttuuriset viittaukset (Akseli Gallen-Kallelan maalaukset) Disneyn ankkasarjakuvaan.
Kirjaa saa tietojeni mukaan tilattua ja sen hinta on noin parikymmentä euroa. Jos kiinnostuit, niin voin ottaa yhteyttä kirjan toimittaneeseen Martiniin ja selvittää tilauksen mahdollisuus.

Toinen julkaisu on keväällä 2011 Porissa pidettyyn Rappio! – seminaari turhan tutkijoille -tapahtuman esityksistä koottu seminaarikirja, jonka ovat toimittaneet Riikka Turtiainen ja Sari Östman. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että jonkinlaisen inhimillisen erehdyksen johdosta oma artikkelini ”Onko Aku Ankasta vakavaksi tutkimukseksi? Don Rosan Disney-sarjakuvat väitöskirjan aiheena” oli yllättäen jäänyt puuttumaan teoksesta. Pettymys oli valtava, kun ajattelin, ettei artikkelini ollut tarpeeksi hyvä kansien väliin, mutta selvitin asian teoksen toimittaneen Sari Östmanin kanssa. Kyseessä oli siis toimituksen virhe, joka lienee tapahtunut jossain taittajan vaihdon tienoilla. Näitä sattuu, mutta olin kuitenkin iloinen, että kyse oli virheestä eikä omien kirjoitustaitojeni äkillisestä lopahtamisesta.

Näillä näkymin artikkeliani yritetään saada uudestaan taittoon ja se lisätään valmiiden kirjojen väliin ylimääräisenä osana. Sen lisäksi tulossa olevaan e-kirjaan on näillä näkymin mahdollista saada artikkelin alkuperäinen versio. Odotan tästä tietoa koko ajan, mutta sitä odotellessanne voitte käydä lukemassa abstraktini Rappio!-seminaariin.

Entä mitä sitten on luvassa? Yritän juuri nyt väsätä apurahahakemusta Suomen kulttuurirahastolle, joten tulevien julkaisujen listaaminenkin on melko ajankohtaista. Ensinnäkin ”Villains and Villainy” -konferenssin (2010) pohjalta koostettu kirja (oikea, ei e-kirja) on tullut vastikään painosta. Se sisältää e-kirjasta laajennetun artikkelin ”The Triumvirate of Evil. The Major Villains in Don Rosa’s Donald Duck Comics”. Kirjan pitäisi tulla näinä hetkinä postilaatikkoon.

Lisäksi Prahan keväisen ”Magic and the Supernatural” -konferenssin e-kirja on myös tulossa piakkoin julkaisuun. Se sisältää artikkelini ”Not Brains, Just Voodoo. A Zombie Disney’s Donald Duck Comics”, joka käsittelee tietenkin Bombi-zombia sekä Barksin että Rosan näkökulmasta. Laitan linkin tänne blogin reunamille heti, kun teos on valmis.

Ja lopuksi (DUM DUM DUM): jouluna 2012 julkaistaan Don Rosan Koottujen osat 7-9. Numerossa kahdeksan on oma artikkelini ”Fantasia ja Ankka-sarjakuvat”, joka käsittelee tiivistetysti ”Sammon salaisuutta” ja sen fantasiaa. Artikkeli tullaan julkaisemaan niin Norjassa, Ruotsissa, Suomessa kuin Saksankin Kootut-painoksessa! Siitä, miten tähän on päädytty, kerron lisää, kunhan paketti on virallisesti julkaistu. (Joku oli ehkä hieman otettu tästä kunniasta. Joku ehkä tanssi kämpän lattialla, kun pyyntö tuli sähköpostiin.)

Tällaista on luvassa tällä hetkellä. Sen lisäksi odottelen edelleen referee-palautteita intertekstuaalisuus-artikkeliini. On kuulemma hankala löytää arvioijia Aku Ankkaa käsittelevään artikkeliin. Outo juttu. Tarjosin myös Kirjallisuudentutkimuslehti Avaimen erikoisnumeroon 4/12 artikkelia teemalla mahdolliset maailmat. Tämänkin artikkelin kohtaloa seuraan mielenkiinnolla.

Päivityksiä seuraa heti, kun tiedän lisää.

Myöhässä tuleva PPCS-metodiseminaaripäivitys (22.10.2012)

Tajusinpa tässä viikonloppuna, että olin autuaasti unohtanut kirjoittaa viime kuun lopussa olleesta populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelman (PPCS) metodiseminaarista. (Onpahan sanahirviö. Jatkossa siis pelkkä PPCS.)

Suuntima oli siis jälleen Turku, jonne me onnelliset tohtoriohjelmaan päässeet kokoonnuimme 28. – 29.9. puhumaan niistä hirvittävän kamalista peikoista eli metodeista. Mainittakoon tässä välissä, että minähän siis olen aina inhonnut metodeja ja niistä puhumista osittain siitä syystä, että minulla ei ole ollut selvää mielikuvaa siitä, että a) mitä ne siis käytännössä ovat, ja b) onko minulla nyt niitä. Joten voitte uskoa, että tämä tyyppi veti sitten paniikkitekstin, jossa vertasi metodia sillan alla kyykkivään peikkoon, joka tarttuu ahdistunutta tutkijaa nilkasta.

Aamujuna Turkuun meni torkkuessa, joten piti heti kaupunkiin saavuttua (ja törmättyäni kollegaani Tuomakseen) saada aamuteet, jotka nappasimme Turun erittäin tyylikkään kirjaston kahvilasta. Tapaaminen oli sovittu varttia vaille kymmeneksi tuomiokirkon rappusille, jonne kokoontuikin sekalainen seurakunta populaarikulttuurin tutkijoiden näköistä porukkaa. Päivän ohjelmistoon kuului Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen, Kansallisen Audiovisuaalisen Arkoston ja Sibelius Museon esittelyt. Luksuslounas tarjoiltiin Hus Lindmanissa ja iltapäivä menikin sitten yliopistolla ensimmäisten seminaariesitelmien merkeissä.

Täytyy sanoa, että se oli sen verran loistava sessio kaikin puolin, että elämä selvisi, ongelmat ratkesivat ja peikko olikin aika jees tyyppi. Muistiinpanoissani on hieno korostettu ruutu otsikolla ”Making your own method”. Eli vihjeeksi niille kaltaisilleni, jotka kirjallisuudentutkimuksen parissa painivat näiden kamalien metodien kanssa: Kun kuvailee, mitä tekee ja kertoo, mitkä teoriat ovat vaikuttaneet ja miten se suhteutuu muihin tutkimuksiin, siitä tulee metodi. Ja sen on tietenkin oltava toistettavissa.

Tämä oivallus avasi taivahan portit ja mannaa satoi ylleni. Minulla on metodi!

Seuraavana päivänä tuskaisen paperin esittäminen jo vähän nauratti, sillä tottahan ihmeessä lähiluku on metodi, aivan kuten sarjakuva-analyysikin. Oma professorinikin kommentoi, että tämä tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten teoria ja metodit kietoutuvat niin tiiviisti yhteen, että niitä on hankala erottaa toisistaan.

Metodiseminaari oli myös seuransa puolesta antoisa, kun pääsi taas moikkaamaan niitä hienoja ihmisiä, jotka oli keväällä tavannut, ja joista osa oli viettänyt ne lokoisat päivät Seilillä PCA-tapaamisessa. Seminaarin epävirallisen ohjelman aikana tulikin vaihdettua kuulumisia oikein olan takaa kaikista hienoista tutkimusaiheista ja oli mahtavaa myös kuulla, miten ihmiset olivat edistyneet tutkimuksissaan. Kyllä sitä naamakirjaan pompsahtikin liuta uusia kavereita, joiden kanssa vaihdella muitakin kuin tutkimuskuulumisia.

Se, mikä jäi mietintämyssyn alle, oli mahdollinen työharjoittelu. PPCS tarjoaa tohtorikoulutettavilleen mahdollisuuden lyhyehköön työharjoitteluun valituissa paikoissa. Se kiinnostaisi valtavasti, mutta mikäli siihen ei saa rahoitusta tai tukea matkoihin ja majoituksiin, ”computer says no”. Työharjoittelu ulkomaillakin olisi mahdollinen. Haaveilen edelleen, että saisin opiskeltua vähän italiaa ja pääsisin tutkimusmatkalle Italiaan etsimään käsiini mahdollista Ankka-tutkimusta. Ainakin Rosan epävirallisen elämäkerran kirjoittanut Alberto Becattini on kuulemma ”Disney-professorina” jossain päin Italiaa. Yksi ruksi lisää haavelistaan.

Seuraava PPCS-tapaaminen on näillä näkymin vasta toukokuun alussa, mikä vähän harmittaa, kun olisi kiva tavata kollegoita useamminkin. Mutta ainahan hyvää kannattaa odottaa. Tässäkin tapauksessa erityisesti, sillä tapaaminen poiki projektin yhdessä kollegani Ljiljanan kanssa. Lentoliput Pariisiin on ostettu ja majoitus Angoulêmesta varattu kuuluisien sarjakuvafestivaalien ajaksi. Aku Ankka -näyttely, täältä tullaan!

Lokacon ja Kertalaakin™ pojan paluu (30.10.2012)

Myöhäiset päivittelyt seuraavat toisiaan. Nyt palataan reilu viikko taaksepäin Jyväskylän Science Fiction seura 42:n järjestämään Lokaconiin, joka tietenkin oli viikolla 42. Allekirjoittanut sai kunnian olla kutsuvieraana ensinnäkin perjantaina 19.10. järjestetyssä esitapahtumassa Multian kirjastolla ja myös virallisessa conissa Keski-Suomen kirjailijatalolla.

Multian kirjasto valikoitui paikaksi siksi, koska siellä on Suomen suurin fantasia- ja science fiction -kokoelma, joten seura pyrkii mainostamaan asiaa ja tuomaan sitä tunnetuksi. Paikalla ei ollut paljoa väkeä, mutta esityksiä seurannut keskustelu oli sitäkin antoisampaa. Itseni lisäksi paikalla oli esikoiskirjailija Katri Alatalo, jonka nuortenfantasiaa edustava teos Karnin labyrintti (ensimmäinen osa tulevasta trilogiasta Mustien Ruusujen maa) ilmestyi loppukesästä Vaskikirjoilta. Kirja nököttää tuossa työpöydällä lukuvuoroaan, sain sen lainaksi ystävältäni, joka sattui tuntemaan Katrin entuudestaan.

Katri puhui teoksensa syntytaustoista, mikä on aina mielenkiintoista kuultavaa. Olo tuntui vähän haikealta, kun haave omasta romaanista on vielä pysynyt haaveena. Tosin tällä tahdilla sitä ei kyllä proosaa ehdi kirjoittaa tavuakaan.

Katrin lisäksi paikalla oli yksi Iron Sky -elokuvan suurista taustavoimista ja käsikirjoittajista, eli Jarmo Puskala. Hän kertoi leffan uusimpia kuulumisia ja siitä, miten tähän nyt ollaan tultukaan. Pienenä vinkkinä hän mainitsi, että Iron Skysta tulee ensi vuoden puolella n. 20 minuuttia laajempi versio. Enpä sitten ostakaan sitä Blu-rayta vielä.

Itse pidin siis jo kesän Finnconissa pitämäni esityksen Kertalaakista™ ja Ankkalinnaa uhkaavasta maailmanlopusta. Huomasin selvästi olevani hieman ruosteessa esiintymisen suhteen ja yleisö, joka koostui aikuisemmasta väestöstä kuin normiyleisöni, vaati hieman erilaisen otteen asioiden käsittelyyn. Tästä huolimatta keskustelu oli vilkasta ja mukana ollut toiminainen, ohjaajani Irma Hirsjärvi sai minut tajuamaan, miten hieno asia on tutkia sellaista populaarikulttuurin alaa, jolla on vahva fanikanta. Fanit nimittäin ovat aina tukiverkkona ja pystyvät tarjoamaan hillittömiä ideoita ja loistavia näkökulmia, joita itse ei välttämättä olisi tullut ajatelleeksikaan.

Lauantaina 20.10. avasin sitten Lokaconin omalla esitykselläni, joka sujui jo hieman supsikkaammin (kuten meillä päin sanotaan) kuin perjantaina. Kertalaakihan™ se siellä jälleen koversi kuilua Ankkalinnan alle. Hienointa oli se, että tätä esitystä siis toivottiin Lokaconiin, koska niin moni kiinnostunut oli sen jostain syystä joutunut Finnconissa jättämään väliin. Kollegani Mikko Tampereelta ehti myös piipahtaa katsomassa show’ni ja päädyimme suunnittelemaan jo yhteistä projektia Roope Ankkaan liittyen. Tästä seuraa lisää myöhemmin.

Anne Leinonen oli paikalla haastattelemassa Katria sekä myöhemmin myös toista nuortenkirjailijaa Magdalena Haita, joka piti myös ihanan ja kiinnostavan esityksen Steampunkista. Magdalenan kirja Kerjäläisprinsessa menee lukulistalle, samoin myös liuta muita teoksia, joita hän listasi esityksensä aikana.

Valitettavasti jouduin poistumaan kesken illan paneelikeskustelun aikana, koska meillä oli viikonloppuna talo täynnä vieraita. Toivottavasti ilta jatkui mukavasti ilman yhtä Ankka-tutkijaakin.

Katja kiittää Saija Aroa ja muita 42:n tyyppejä mahdollisuudesta tulla kiusaamaan teitä Aku Ankalla. Ehkä tulen toistekin, kun noin nätisti pyydettiin. Ja toinen erityiskiitos menee tietenkin Irmalle!

Melkein julkkis (1.11.2012)

Nyt kun lopultakin opin käyttämään yliopiston tulostin-skanneri-kopiointilaitetta, onnistuin skannaamaan minusta tehdyn lehtijutun kaiken kansan luettavaksi.

Sain siis viime kuun alkupuolella puhelun Keskisuomalaisen kulttuuritoimittajalta, joka oli jo aiemmin kirjannut tutkimukseni ”tästä tehdään lehtijuttu” -listaansa. Sovimme haastattelusta kuvien kanssa, ja tottahan toki sitä jännitti niin, että samana päivänä ollut tentti meni ihan päin metsähallitusta. Naama punaisena ollaan sitten myös kuvassakin.

Haastattelu meni jännityksestä huolimatta varsin mallikkaasti ja sain tuotua tutkimuksestani esille ne asiat, joita halusinkin. Ja näköjään myös vähän muutakin.

Lehtijuttuni ilmestyi torstaina 11.10.2012 Keskisuomalaisessa ja olen sen sisältöön varsin tyytyväinen. Oma ääneni kuuluu rivien lomasta erittäin onnistuneesti. Toivottavasti tällainen ”mainos” lisäisi todennäköisyyttä saada esitelmäkutsuja ja myös sen apurahan napsahtamista kohdilleen…

Kääk, mikä tutkimus -otsikolla varustettu lehtijuttu, jossa kerrotaan väitöskirjatutkimuksestani koskien Don Rosan Aku Ankka-sarjakuvia. Tämä on julkaistu Keskisuomalaisessa 11.10.2012.

Tutkijan itsetuntoa etsimässä (9.11.2012)

Pari edellistä viikkoa on tullut kaiveltua sitä tutkijan itsetuntoa jostain pohjamudista. Ensinnäkin tutkijaseminaariesitysten jälkeen olo on kuin olisi se litistynyt Mikki Hiiri norsun jalan alla Rosan ”Transvaalin tuittupäässä”. Ihan sama, onko sinne saanut kirjoitettua omasta mielestään jotain lähes nerokasta, vai sitten väsännyt hätäpaniikissa artikkelikäsikirjoituksen kolmessa päivässä, pistänyt sen jo menemään eteenpäin ja sitten tullut sen kanssa seminaariin niitä kommentteja pyytämään.

Deadlinet ovat aina hyviä, mutta ei pitäisi jättää mitään niin massiivista kuin referee-artikkelia viime tinkaan.

Sain siis palautetta Avaimeen tarjoamastani artikkeliluonnoksesta ja eihän siinä tällainen populaarikulttuurintutkija voi muuta oikein tuntea kuin hirvittävää alemmuutta, kun tulee listaa siitä, mitä pitäisi vielä lukea ja mitä teorioita pitäisi ottaa huomioon ja miten lauseiden syy-seuraus-suhteet välillä vähän tuppaavat muuttumaan sekaviksi.

Siinä oltiinkin sitten melko romuina ne seuraavat muutamat päivät, enkä ole vieläkään artikkelia katsonut uudelleen, kun on pitänyt pistää tietty aikataulutus ja prioriteettijärjestys muiden töiden deadlinen takia. Sain kuitenkin kaukolainaksi ne pari kirjaa, joihin pitäisi tutustua, ja joita olin jo mahdollisina lähteinä kirjoitellut muistikirjaani pari vuotta sitten. Kyseessä on siis mahdollisten maailmojen teoria ja teokset ovat Doleželin Heterocosmica ja Thomas G. Pavelin Fictional Worlds.

Itsetunto vajosi vielä syvempään kuoppaan, kun sain elämäni ensimmäiset referee-palautteet siitä NNCOREn artikkeliluonnoksesta, jonka kirjoitin keväällä sarjakuvan ”Pako Kielletystä laaksosta” fantasiasta ja intertekstuaalisuudesta. En pariin päivään edes halunnut avata palautteita, koska pelkäsin niin paljon saavani pelkkää kakkaa niskaan, mutta pahin pelkoni (eli se, että tekstin julkaisua ei suositella missään nimessä, koska se ei täytä tieteellisen artikkelin määritelmiä MITENKÄÄN) ei kuitenkaan toteutunut. Toinen arvostelija oli jopa arvottanut tekstini hyväksi ja suositteli vain pieniä muokkauksia. Toinen oli taas aivan eri mieltä ja ruoti tekstiäni rehellisin sanakääntein kaikista sen puutteista. Eipä siinä, allekirjoitin niistä suurimman osan, kuten sen, että intertekstuaalisuus-osioni kaipasi voimakkaampaa otetta, mutta joitakin kommentteja kuitenkin tuli ihmeteltyä.

Esimerkiksi sitä, että toinen arvostelija mainitsi tehdystä ankka-tutkimuksesta olennaisena lähteenä tämän niin kovasti arvostellun Dormant & Mattelart -kaksikon Kuinka Aku Ankkaa luetaan -teoksen. Kun sitä ei voi pitää hyvänä tieteellisenä lähteenä puutteellisten lähdeviittausten vuoksi ja sen kyseenalaisen subjektiivisuuden takia, en koe, että artikkelini tulisi sen avulla mitenkään tieteellisemmäksi.

Ehkä sivuan teosta jossain sivulauseessa.

Tutkijan masentunutta oloa ei tietenkään yhtään paranna se, että ne deadlinet pukkaavat nyt sitten kaikki päälle yhtä aikaa, kun pitäisi vielä tehdä töitä ja suorittaa kasvatustieteen perusopintojen hirvittäviä tenttejä. Ja aina, kun käy katsomassa säätiöiden ”myönnetyt apurahat” -listoja ja näkee, että ei sitä omaa nimeä vieläkään siellä komeile, tekee mieli mennä peiton alle ja jäädä sinne.

Jos vain akateeminen maailma nyt tajuaisi, että populaarikulttuurin suuri nimi (erityisesti Suomessa), Aku Ankka, on oikeasti validi ja mielenkiintoinen tutkimuskohde, ja myöntäisi tälle köyhälle ja turhautuneelle tutkijalle pienen apurahan, ei tämä tutkimus jumahtaisi paikoilleen, vaan ehtisi valmistua omaan henkilökohtaiseen deadlineeni, kesään 2014 mennessä.

Muuten näyttää pahasti siltä, että en vain pysty priorisoimaan väitöskirjaani tässä elämäntilanteessa kovin korkealle.

APURAHA! (16.11.2012)

Nyt se tuli ja jo oli aikakin! Humanistinen tiedekunta myöntyi köyhän tutkijan pyyntöihin ja puolittaisiin uhkailuihin, ettei minusta pääse ikinä eroon tätä vauhtia, ja myönsi vuoden mittaisen apurahan!

Eipähän tarvitse tehdä enää kahta työtä, vaan voi keskittyä rauhassa väitöskirjaan ja kaikkeen muuhun siihen liittyvään. Ei tarvitse pihistellä, jos tarvitsee jonkun tärkeän kirjan tai haluaa lähteä johonkin kivaan konferenssiin ulkomailla. Katja kiittää ja kumartaa ja arvostaa tätä elettä, sillä se kertoo myös siitä, että Ankka-tutkimusta aletaan arvostaa myös akateemisesti.

Tutkijan arkea eli Näin noobi työstää referee-artikkelia (22.11.2012)

Tämä postaus piti kirjoittaa jo aiemmin, mutta yleinen hämmennys apurahasta pisti tutkijan tauolle. (Ja pitihän sitä myös lukea kasvatustieteen perusopintojen tenttiin, joka kosahti viime kerralla haastattelujännitykseen.)

Sain siis lopulta takaisin referee-palautteen artikkeliehdotelmastani Mississippi University Pressin tulevaan sarjakuva-antologiaan, joka käsittelee pohjoismaista sarjakuvatutkimusta. Aiheenani on fantasian ja intertekstuaalisuuden ilmeneminen ja funktiot Rosan ”Escape from Forbidden Valley” -sarjakuvassa. Palaute oli ristiriitaista ja olen tässä nyt viimeisen parin viikon aikana yrittänyt kasata omia ajatuksiani, ohjaajien ajatuksia ja palautteen antajien ajatuksia jotenkin yhtenäiseksi paperiksi. Kun sitten lopulta teksti vaikutti kaikin puolin hyvältä, tajusin, että olin ylittänyt sanamäärän yli tuhannella sanalla. Ei kun karsimaan.

Koska minulta puuttuu edelleen kaksi kirjahyllyä, joihin ahdan kaikki tietokirjat, lähdeteokset ja sarjakuvani, kotona oleva työhuone on kaaos.

Pohjana on siis keväinen artikkeliluonnokseni, johon hain kommentteja niin NNCOREn intertekstuaalisuutta käsittelevästä ryhmätapaamisesta kuin nykykulttuurin tutkijaseminaarista. Näiden pohjalta tein ensimmäiset korjaukset ja käänsin esimerkiksi koko artikkelin rakenteen aivan uusiksi. Siinä sitten piti tarkistaa kaikki kuviin ja sivunumeroihin tapahtuneet viittaukset ja korjata ne vastaamaan uutta järjestystä.

Päälähteeni on tietenkin Rosan alkuperäinen ”Escape from Forbidden Valley”, joka on julkaistu Uncle Scrooge -lehden numerossa 347. Ostin sen amerikkalaiselta keräilijältä, mikä oli aikamoinen tuuri, sillä kyseinen numero taitaa olla jo melko harvinainen. Olen myös huomannut, ettei näissä amerikkalaisissa sarjakuvalehdissä ole laisinkaan sivunumeroita. InDucksin numerotiedoissa näkyy sivunumeromäärä ja sitten sitä miettii, että lasketaanko kansikuva nyt sitten sivuksi vai onko ensimmäinen sivu kansikuvan takaosa vai se ensimmäinen paperinen sivu? Kyllä voi olla raivostuttavaa tällainenkin asia tutkijan kannalta.

Muita taustalähteitäni on Sir Arthur Conan Doylen The Lost World (alkuteos 1912), joka on kaikkien kadonneita maailmoja käsittelevien fantasiatekstien esi-isä sieltä King Kongista aina Jurassic Parkiin. Samaten erinomainen Thomas Andraen Carl Barks and the Disney Comic Book: Unmasking the Myth of Modernity taustoittaa nimenomaan Disney-sarjakuvatutkimusta, ja tätä suositeltiin molemmissa referee-palautteissa. Otin siis sen lisäksi.

Ihanaa teoriaa löytyy muistikirjojeni kätköistä: fantasiateoriaa Maria Nikolajevan The Magic Codesta (1998) ja intertekstuaalisuutta Gérard Genetten teoksista Paratexts ja Palimpsests (molemmat 1997).

Harkitsin myös hetken viittaavani Rosan ”Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa” -tarinaan, koska siinä mainitaan Doylen teos ja se, että Aku kertoo ystävilleen José Cariocalle ja Panchito Pistolesille vierailleensa Amazonin viidakossa olevassa, dinosaurusten asuttamassa laaksossa. Tämä olisi kuitenkin lisännyt sanamäärää entisestään, joten säästän maininnan väikkäriini.

Korvaamaton apu on myös ollut valtava järkäle, The Encyclopedia of Fantasy, jota olen pimittänyt kaupunginkirjastosta keväästä saakka. Tämä on siis se teos, joka määrittelee Barksin (ja näin myös Don Rosan) Aku Ankka -sarjakuvat fantasiaksi. Sieltä löytyy kaikki mahdollinen kirjailijoista teoksiin ja aihepiireihin, joten täältä olen poiminut taustoja ”kadonnut maailma” -alagenreä varten.

Sain myös huomattavasti lisää lähdevinkkejä, joihin en aikataulun puitteissa (valmista pitää olla marraskuun loppuun mennessä) ehdi mitenkään paneutua. Pitää vain toivoa, että tuo lisätty teoriaosuus riittää, sillä olen vielä ihan täysi noobi ja aloittelija tieteellisen referee-artikkelin väsäämisessä. Ongelmani on se, etten aina muista kirjoittaa kaikkia liittyviä teorioita auki artikkelin alkuun, koska olen työskennellyt niiden parissa jo niin kauan, että pidän niitä itsestäänselvyyksinä myös muille.

Sama ongelma ilmenee välillä hypoteesieni esittelyssä. Niitä pitäisi avata enemmän lukijoille, joilla ei ole samaa taustaa Aku Ankkojen ja Rosan parissa. Sanonkin aina seminaareissa, että kertokaa, jos jokin on epäselvästi ilmaistu, sillä olen niin syvällä Ankkalinnassa, että unohdan välillä normaalin todellisuuden.

Tällä hetkellä tiivistetty ja karsittu artikkeli (6983 sanaa!) on ohjaajillani tarkastettavana ja kommentoitavana. Koska akateeminen englanti ja erityisesti ne pahuksen artikkelit ja prepositiot ovat ainainen kompastuskiveni, odotan palautetta niin kielestä kuin uudesta rakenteesta ja teorian riittävyydestä. Analyysini on yleensä erittäin toimivaa, mutta se, että saisin loppupäätelmäni selkeiksi ja hyvin esille, aiheuttaa aina pientä taistelua.

Jälleen uusi julkaisu! (8.12.2012)

Inter-Disciplinary.netin julkaisema e-kirja (Re)Presenting Magic, (Un)Doing Evil on viimein julkaistu! Tämä artikkelikokoelma pohjautuu tämän kevään maaliskuussa järjestettyyn Magic and the Supernatural / Perspectives of Evil -konferenssiin, jonka esityspaperit on koottu e-kirjamuotoon.

Oma artikkelini on nimeltään ”Not Brains, Just Voodoo: A Zombie in Disney’s Donald Duck Comics”ja se käsittelee tietenkin Bombi-zombin hahmoa ja merkitystä niin Carl Barksin kuin Don Rosan sarjakuvissa.

Valitettavasti kyseinen teos ei ole enää ilmainen kuten aiemmat ID-netin e-kirjat, mutta hinta ei sinänsä ole paha, jos haluaa tukea riippumatonta poikkitieteellistä järjestöä, joka yhdistää useita tutkijoita eri puolilta maailmaa erilaisia aiheita käsitteleviin konferensseihin.

(Ja ne köyhät opiskelijat voivat pyytää minulta kopiota, jos artikkelini kiinnostaa.)

Lähettejä tähdistä – Lissabonin konferenssimatka (18.12.2012)

Nyt, kun reissun jälkeinen flunssapöpö on selätetty, esituparit hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja täytelty viimeiset opetuspäiväkirjat, on hieman aikaa raportoida Lissabonin reissusta ja fantasia- ja scifikonferenssista nimeltä Messengers from the Stars, joka järjestettiin 27. – 30. marraskuuta.

Alun perin kolmipäiväiseksi suunniteltu konferenssi venähti innokkaiden osallistujien tähden nelipäiväiseksi, josta sain tiedon juuri, kun olin jo ehtinyt ostaa lentolippuni. Tämä onneksi huomioitiin ensimmäisen päivän ohjelmassa, joka koostuikin lähinnä järjestävän yliopiston (Faculdade de Letras, Universidade de Lisboa) opiskelijoista ja tutkijoista, jotka tietenkin pitivät esitelmänsä portugaliksi.

Konferenssin viralliset kielet olivat siis englanti ja portugali, mikä näyttää olevan yleinen tapa Euroopassa (ainakin Ranskassa ja Espanjassa oli sama juttu). Kyllähän portugalia puhutaan paljon maailmalla, mutta ainahan se on selkeä rajoite, jos ei pidä esitelmäänsä englanniksi. Kyllähän minunkin olisi helppo puhua suomeksi suomalaisessa konferenssissa, mutta suomalaisia kansainvälisiä konferensseja ei edes järjestetä idealla suomi-englanti. Siinä ei vain olisi mitään järkeä, kun tutkijan tavoitteena on tietenkin saada mahdollisimman paljon kuulijoita esitykselleen.

Itse puhuin vaihtoehtoisesta todellisuudesta otsikolla ”What if Donald had never existed? An alternative fantasy world in Don Rosa’s comic ’The Duck Who Never Was'”. Erittelin Rosan sarjakuvassa olevia piirteitä, jotka voidaan lukea vaihtoehtoisen todellisuuden alagenreen ja miten tämä todellisuus ilmenee sarjakuvan narratiivin tasolla. Lopuksi pohdin myös yleisesti kulttuurin tasolla, millainen Disney-sarjakuva olisi ilman Aku Ankkaa.

Pidin esitelmäni torstaina pienelle, noin kymmenhenkiselle yleisölle. Tajusin nimittäin, että kahdessa rinnakkaisessa paneelissa oli molemmissa esitykset niin Tolkienista kuin George R. R. Martinista (sekä englanniksi että portugaliksi), niin eihän tällainen pieni Aku Ankka -tutkija voi sellaisten kanssa kilpailla… Mutta loppujen lopuksi se pieni yleisö oli kovin laadukas ja minulle oli juuri selvinnyt, että myös Portugalissa on oma Aku Ankka -lehtensä ja siellä on paljon Ankka-faneja, joten kommentteja ja keskustelua piisasi. Siellä kuulemma raapusteltiin innokkaasti antamiani linkkejä ylös ja laittoipa joku naamakirjaankin minulle viestiä, että voisinko lähettää uudestaan ne antamani linkit…

Lisäksi tapasin myös kaksi sarjakuvista innostunutta kollegaa, Claudian ja Pedron, jotka olivat olleet myös viime vuonna Alcála de Henaresissa pidetyssä sarjakuvakonferenssissa. Kaiken kaikkiaan siis varsin onnistunut esitys.

Kokonaisuudessaan konferenssi oli varsin viihdyttävä, vaikka eniten harmitti juuri tuo kielimuuri. Kirjoitettua portugalia pystyy hieman ymmärtämään (ranskan pohjalta), mutta puhuttuna siitä ei saa mitään selvää. Ja kun kuusi (!) kiinnostavaa esitystä jää kuuntelematta sen kielen takia, niin onhan se melkoinen harmi. Vai miltä kuulostaisivat paperit Westerosista, Harry Potterista, Nosferatusta, Tim Burtonista, Panin labyrintistä tai Tähtien sodasta?

Sain kuitenkin nauttia lukuisista muista kiinnostavista esityksistä, joista päällimmäisinä jäivät mieleen Ana Rita Martinin ”She saved the world. A lot: The Medieval Hero-Knight in Buffy the Vampire Slayer” ja Angélica Varandasin ”You guys getting hungry? On Leviathans, Consumption and American Politics in Supernatural (season 7)”. Buffy oli ensimmäinen paperi, jonka kävin kuuntelemassa ja Supernatural toiseksi viimeinen, joten konferenssi sekä alkoi että päättyi loistavasti. Varsinkin Supernatural-esityksen aikana pieni fanityttö päästi innokkaita hihkaisuja. En ollutkaan aikaisemmin ajatellut, että Dean viittaisi James Deaniin…

Pidin kovasti myös (post)apokalyptisia ”road movie” -elokuvia käsittelevästä esitelmästä sekä Harry Potteria käsitelleestä paperista, jonka piti kuvauksensa mukaan käsitellä nimenomaan tätä Kuoleman varjeluksissa esiintyvää Tarinaa kolmesta veljeksestä, mutta se lipesi enemmän suuntaan uskonnolliset symbolit Potter-sarjan tematiikassa. Kiinnostava joka tapauksessa.

Kunniavieraista löytyi myös helmiä, jotka pitivät kylmässä auditoriossa napottaneen haukottelevan tutkijankin hereillä. James Walters puhui keskiviikkoiltana fantasiaelokuvasta ja erityisesti näyttelijöiden suorituksista. Esimerkkeinä toimivat Sir Ian McKellen ja Sir Alec Guinness. Torstai-illan piristys oli lastenkirjailija Jonathan Stroud, joka puhui kirjoittamisestaan ja luomastaan Bartimaeus-sarjasta. Pitää etsiä se jostain ja katsastaa, olisiko lukemisen arvoinen.

Perjantaiaamuna kirjailija Adam Roberts (Suomessa ehkä tunnetuin scifi- ja fantasiaparodioistaan kuten Tähtien Sotta) puhui scifin yhteydestä huumoriin, mikä oli kerrassaan mainio esitys. Harmitti, etten ollut tajunnut ottaa mukaan omaa Stawa-parodiaani, johon olisin voinut pyytää omistuksen…

Lissabonin reissu oli kuitenkin muutakin kuin konferenssi. Olin luvannut ottaa molemmat siskoni mukaan reissuun viettämään yhteistä ”sisarusaikaa” konferenssini ohessa. Päädyimme sitten seikkailemaan niin Pyhän Yrjön linnassa (Castelo São Jorge) kuin Belémin tornissa (Torre de Belém) ja Hieronymoksen luostarissa (Mosteiro dos Jerónimos), joista jälkimmäisiin pääsimme lauantaina paikallisen pyhän johdosta ilmaiseksi. Metro tuli tutuksi ja ratikalla ajelukin oli melkoinen… kokemus.

Ainut pienoinen pettymys oli Orienten metropysäkin vieressä oleva Vasco da Gaman ostoskeskus, joka kaikkien niiden ihanien halpojen pikkuputiikkien jälkeen tuntui yliahdetulta, tylsältä ja turhan kliiniseltä. Jos siis haluaa ostaa halpoja nahkalaukkuja, kenkiä ja neuleitä, kannattaa pyöriä keskustan alueilla.

Reissumme keski kokonaisuudessaan tiistaiaamusta (yöbussi + aamulento) sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön (päivä Frankfurtin kentällä, myöhäinen lento Suomeen ja yöbussi kotiin). Asuimme Go Hostel Lissabonissa, joka oli halpa, hintaan sisältyi netti, aamiainen ja meillä oli kolmen hengen yksityishuoneessamme oma kylppäri. Luksusta se ei kuitenkaan ollut, sillä marraskuu on Portugalin sateisin kuukausi ja Lissabonissa oli paikallisten mittapuun mukaan kylmä, mikä siis tarkoitti sellaista elo-syyskuun vaihdetta Suomen mittapuulla, eli nahkatakilla pärjäsi varsin mainiosti. Ulkona sää ei vaivannut, mutta eihän siellä osata eristää taloja kunnolla, joten aamut ja illat hostellilla kuluivat lämpimiin viltteihin kääriytyneinä ja kirotessa, kun pyörillä kulkeva irtopatteri ei lämmittänyt yhtään enempää. Villasukat olisivat olleet tarpeen ja nehän minä tietenkin jätin pakkaamatta.

Puolittainen loma- ja puolittainen työmatka oli vallan ihana kaikista pikku kommelluksista ja sattumuksista huolimatta. Paras ateria oli ehdottomasti konferenssi-illallinen, johon siskotkin pääsivät mukaan, muuten ruoka tuntui oudon mauttomalta. Kaikki oli kuitenkin halpaa suhteessa Suomen hintoihin ja maisemat kerrassaan upeat. Hieman tuli reippailtua ylös alas niitä mukulakivisiä pikkukatuja.

Kiitos Sarille ja Tarjalle reissuseurasta! Katsellaan parin vuoden päästä uutta matkaa…

Maailmankaikkeuden hienoin julkaisu (20.12.2012)

Don Rosan Koottujen setti numero 3 saapui viime viikolla. Esittelen sen myöhemmin blogissani, koska viimeisen osan artikkelien toimitus oli viivästynyt, joten osaa numero 9 ei ollutkaan paketissa mukana. Viivästystä pahoiteltiin kovin ja luvattiin toimittaa osa 9 heti ensi vuoden alussa postikuluitta.

Minulle tärkein oli kuitenkin osa numero 8 ja täysin siitä syystä, että siinä on oma artikkelini ”Fantasia ja Ankka-sarjakuvat”, joka käsittelee ”Sammon salaisuutta”.

Sain vuosi sitten kesällä sähköpostia Riku Perälältä, joka vastaa Sanoma Magazines -yhtiössä sarjakuvapuolesta ja erityisesti näistä Don Rosan albumeista. Riku kertoi tulevista Kootuista ja pyysi minulta artikkelia nimenomaan ”Sammon salaisuudesta”. Mitäpä tällainen pikku tutkija muuta pystyi tekemään kuin pomppimaan ympäri taloa, hihkumaan innoissaan jotain sen suuntaista kuin ”mie saan artikkelin Don Rosan Koottuihin!” ja vastaamaan sähköpostiin mukamas kovin neutraaliin, mutta kiinnostuneeseen sävyyn ”kyllä kiitos”.

Minulla oli jo olemassa laaja, englanninkielinen artikkelivedos, jonka typistin sopivaksi ja pistin eteenpäin.
Sitten Rikulta tuli viesti, että laitoin artikkelin myös Norjaan, jossa oltiin päävastuussa tästä koko sarjasta. Huh. Oli siis mahdollista, että tekstini pääsisi Suomen painoksen lisäksi kaikkiin Koottuihin niin Norjaan, Ruotsiin kuin Saksaankin. Jännitys tiivistyi.

Norjasta tuli vihreää valoa. Sielläkin haluttiin artikkelini ja vielä huomattavasti pidempi versio kuin alun perin olin odottanut. Taas pompittiin ympäri kämppää.

Nyt artikkelini on siis julkaistu kansainvälisesti ja hienointa oli kuulla esimerkiksi se, että Rosan vanhoja Pertwillaby Papersia ja Captain Kentuckya Saksassa uudelleen julkaissut Jano Rohleder kertoi sähköpostissaan kääntäneensä artikkeliani saksaksi ja olleensa siitä kovin innoissaan.

Tiedän, että yliopisto arvostaa eniten vertaisarvioituja, kansainvälisiä artikkeleita. Minulle tämä on kuitenkin ehkä elämäni hienoimpia julkaisuja. Ja se, että sain siitä jopa rahallisen korvauksen, oli vain lisäbonus kunniaan päästä samojen kansien väliin herra Don Rosan hienojen tuotosten kanssa.

Katja kiittää ja kumartaa.

Vuoden 2012 saavutukset ja vuoden 2013 suunnitelmat (31.12.2012)

Näin vuoden viimeisenä päivänä onkin sopiva hetki katsastaa sekä menneeseen että tulevaan ja raapustella tavaksi otettu merkintä kuluneen vuoden tekosista ja tulevan vuoden suunnitelmista.
Tässäpä tätä tulee:

Vuonna 2012 minä

osallistuin Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelmaan (PPCS) ja tapasin jälleen ihania ihmisiä!
kävin Prahassa puhumassa Bombi-Zombista
ja sain aiheesta artikkelin e-kirjaan
sain reilusti lisää konferenssijulkaisuja
ja tietenkin sen tärkeimmän eli artikkelin Don Rosan Koottujen osaan 8!
kävin Norjan Kristiansandissa NNCORE:n tapaamisessa, joka oli parasta antia ikinä,
PCA-tapaamisessa ihanalla Seilin saarella ryhmäytymässä lisää PPCS:n tyyppien kanssa ja
FINFAR-tapaamisessa esittämässä paperin Rosan avaruusolioista, tapasin mahtavia ihmisiä ja
puhuin Finnconissa Kertalaakista™ sekä
sain kutsun Jyväskylän Lokaconiin puhumaan siitä lisää, kahdesti!
vedin pienen salin täyteen puhumalla Ropeconissa Ankkalinnasta fantasiamaailmana
aloin työstää ensimmäistä referee-artikkeliani, jonka palautteita tulikin odoteltua melko pitkään
sain aikaiseksi myös peräti kaksi artikkelia Ankkalinnan pamaukseen, jotka julkaistiin vuoden viimeisessä numerossa
lähetin kollegan kanssa yhteisen abstraktin NNCOREn seminaariin Helsinkiin, johon myös saimme hyväksynnän
ostin omakotitalon miehen kanssa. Hups.
olin työharjoittelussa CIDOC-konferenssiavustajana Helsingissä
ja tein jälleen lisää hommia vuokratyöläisenä.
sain kolmen kuukauden apurahan keväällä
ja tuntiopettajan sijaisuuden Kansalaisopistosta syksyllä.
hankin lisää englanninkielistä tutkimusmateriaalia
ja odottelen edelleen keväällä Mile High Comicsilta tilaamiani Uncle Scrooge -lehtiä.
lähdin yhdistetylle työ- ja huvimatkalle Lissaboniin siskojen kanssa ja
kävin puhumassa fantasia- ja scifikonferenssissa vaihtoehtoisesta todellisuudesta ja Akun olemassaolon merkityksestä.
aloitin kasvatustieteiden perusopintojen suorituksen
JA SAIN VUODEN APURAHAN YLIOPISTOLTA! Whe-he-hee!

Näillä mennäänkin sitten ensi vuoteen, eli

Vuonna 2013 minä

kirjoitan pirusti väitöskirjaa
ja luen valtavasti tutkimusmateriaalia
teen hieman opetushommia
ja suoritan kasvatustieteen perusopinnot loppuun
lähetän ainakin kolme abstraktia eri konferensseihin, muun muassa Oxfordiin
ja suuntaan Angoulêmen sarjakuvafestivaaleille katsomaan Disney-näyttelyä, josta
kirjoitan reportaasia Ankkalinnan Pamaukseen
alan työstää toista referee-artikkeliani lastenkirjallisuutta käsittelevään antologiaan
käyn Tampere kuplii goes academic -tapahtumassa puhumassa tutkimuksestani (kutsuttuna)
ja tarjoan varmaan itseäni puhumaan sekä Finnconiin että Ropeconiin
käyn PPCS-seminaarissa
NNCOREn konferenssissa
ja taatusti jossain muuallakin
täytän 30 v,
mutta en kriisiydy, koska hobitiksi en ole vielä edes täysi-ikäinen
kirjoitan nyt sen artikkelin tanskalaiseen Rappet -fanzineen
ja haen taas ammattikorkeaan opettajan pedagogisiin
yritän puhua itseni pitämään syksyllä fantasia/sarjakuvaluentosarjaa yliopistolle
pelaan Riddickin loppuun boxilla ja
mahdollisimman paljon Zeldaa Nintendolla (Wii & N64)
ja teen varmaan jotain muutakin rentouttavaa kaiken väikkäristressin ohessa.

Tässä olivatkin ehkä ne tärkeimmät ja mainitsemisen arvoiset asiat. Palaamme asiaan ensi vuonna!

Hyvää uutta vuotta kaikille blogiani stalkkaaville ihmeellisille otuksille! (Ja niille ei-niin-ihmeellisillekin.)

Vuoden 2011 saavutukset ja vuoden 2012 suunnitelmat (4.1.2012)

Vuonna 2011 minä

Vuonna 2012 minä

Kirjoja ja budjettituskailua (21.1.2012)

MAINOSMAINOSMAINOS (23.1.2012)

Taivas varjele, mikä sieltä tulee… (5.2.2012)

Liian monta soppaa. Taas. (12.2.2012)

Pikkusormi sosiaaliselle medialle… (23.2.2012)

Populaarikulttuuria tutkimassa (25.2.2012)

Kolmen kuukauden tutkijaelämä alkoi (8.3.2012)

Katja ja Bombi Prahassa (19.3.2012)

Missä mennään ja mitä tuli hankittua? (26.3.2012)

Sarjakuvatutkijat kokoontuivat Kristiansandissa (31.3.2012)

Tällä kertaa postilaatikossa pamahti (21.4.2012)

Väitöskirjan muoto ja kieli – avautuminen (26.4.2012)

Villejä huhuja ja varmistuneita faktoja (ankoista ja muista seikoista) (11.5.2012)

Kiire, projektit ja pikkuisen kakkaa niskaan (26.5.2012)

PCA summer school – tällä kertaa kesän aloitus (10.6.2012)

Vajaa viikko konferenssiassistenttina (16.6.2012)

Lähdemateriaalipino kasvoi jälleen (17.6.2012)

Miten sitä Aku Ankkaa pitäisi lukea? (18.6.2012)

Muutto x 2 + työ x 2 = ? (22.6.2012)

Auktoriteetin painava sana (28.6.2012)

Rosan Koottujen paketti 2 saapui perille (8.7.2012)

Tutkimuspäivittelyä – eli voi hyvä tavaton. (19.7.2012)

FINFAR-miitti oli Lovecraft-painotteinen21.7.2012

Finncon ja Tampereen toinen todellisuus (23.7.2012)

Tutkimusmateriaalia! (4.8.2012)

Ropeconin fantasiamaailmassa (5.8.2012)

Yli 10 000 katsojaa, whee! (8.8.2012)

Uusi julkaisu! (18.8.2012)

Tutkimuksen kuulumisia pähkinänkuoressa (25.9.2012)

Don Rosa -julkaisuja (menneitä ja tulevia) (18.10.2012)

Myöhässä tuleva PPCS-metodiseminaaripäivitys (22.10.2012)

Lokacon ja Kertalaakin™ pojan paluu (30.10.2012)

Melkein julkkis (1.11.2012)

Tutkijan itsetuntoa etsimässä (9.11.2012)

APURAHA! (16.11.2012)

Tutkijan arkea eli Näin noobi työstää referee-artikkelia (22.11.2012)

Jälleen uusi julkaisu! (8.12.2012)

Lähettejä tähdistä – Lissabonin konferenssimatka (18.12.2012)

Maailmankaikkeuden hienoin julkaisu (20.12.2012)

Vuoden 2012 saavutukset ja vuoden 2013 suunnitelmat (31.12.2012)

Vuonna 2012 minä

Vuonna 2013 minä

Jaa tämä: