Kesäkuulumisia 2026

Se on sitten elokuu ja arki alkaa olla käsillä. Otin töihin paluun aika hoocee-versiona, ja hyppäsin Zoomiin opettamaan heti maanantaina, mikä oli ensimmäinen virallinen työpäiväni. Sen siitä saa, kun ajoittaa kesäkurssin tapaamiset lomakauden molemmin puolin. Mutta näistäkin yhteensä viidestä opetustunnista on selvitty kunnialla. Ensi viikolla alkaakin sitten syksyn ensimmäinen ja viimeinen kurssi, koska syyskuusta eteenpäin … Jatka artikkeliin Kesäkuulumisia 2026

Artikkelikevät 2026

Blogi on viettänyt koko kevään hiljaiseloa, koska a) minulla ei ole oikeastaan ollut hirveästi mitään kiinnostavaa sanottavaa, ja b) olen kirjoittanut kaikkea muuta. Käytännössä tutkimusartikkeleita, kuten otsikko ehdottaa, mutta myös jonkin verran proosaa aina, kun olen ehtinyt. Tässä postauksessa onkin vähän tylsästi kooste siitä, mitä olen puuhastellut viime aikoina ja mitä loppuvuodesta onkaan luvassa sarjakuvatutkimusrintamalla. … Jatka artikkeliin Artikkelikevät 2026

Kahdessa viikossa kolme kirjailijatapahtumaa

Lokakuu oli kaiken puolin täynnä tekemistä ja menoa. Vaikka ehdin jopa pitää pienen syysloman, olin silti joka viikonloppu jossain muualla kuin kotona. Loppukuusta minut oli kutsuttu puhumaan sarjakuvista ja Ankkalinna-kirjastani peräti kolmeen eri tapahtumaan kahden viikon sisällä. Siksi bloginkin päivittäminen on viivästynyt normaalista aikataulusta. Tässä kuitenkin lyhyet raportit kolmesta kivasta kirjailijatapahtumasta. Lokacon 18.10.2025 Tänä vuonna … Jatka artikkeliin Kahdessa viikossa kolme kirjailijatapahtumaa

Välipäivitys: tutkimus- ja kirjakuulumisia syksyllä 2025

Minun piti päivittää blogia jo pari viikkoa sitten, mutta Koneen säätiön apurahadeadline, Helsingin sarjisfestarivisiitti ja sitä edeltänyt hulinaa täynnä ollut työviikko veivät hieman mehuja. Joten päivitellään vähän myöhässä tällainen välipäivitys tutkimuskuulumisia ja Don Rosa -kirjakuulumisia. Eli mitä on vielä luvassa syksyn (tai siis syyslukukauden, koska opemoodissa ollaan) 2025 aikana. Ankkatutkimusinto elää ja voi hyvin. Koneen … Jatka artikkeliin Välipäivitys: tutkimus- ja kirjakuulumisia syksyllä 2025

Kirjoittaja ja tutkija – kutsuvieraspanelistina eri puolilla Suomea

[Päivitetty 7.9.2025: lisätty Turku-osioon maininta Atorox-palkinnon jaosta ja Ilomantsi-osioon linkki Ilomantsi-aiheiseen novelliini.] Katsoin kalenteriani ja totesin, että jokaikinen lokakuun viikonloppu on jo varattu, eli hulinaa riittää. Mutta riittipä sitä myös elokuussa. Minut kutsuttiin peräti kahteen eri paneelikeskusteluun puhumaan. Olin sitten yhtenä viikonloppuna Turussa ja seuraavana Ilomantsissa. Tässä muutama sananen näistä tapahtumista, joiden ohessa tulee esiteltyä … Jatka artikkeliin Kirjoittaja ja tutkija – kutsuvieraspanelistina eri puolilla Suomea

Comic Con 2025, Don Rosa ja kevään viimeinen kirjaohjelma

Comic Con oli ollut bucket-listallani jo aika monta vuotta. Tunnetuin Comic Con lienee se jättimäinen San Diegon tapahtuma, jossa sarjakuvat tuntuvat esiintyvän lähinnä nimellisesti. Euroopassa nimellä Heroes Comic Con kulkeva tapahtuma rantautui Suomeen ja Tampereelle ensimmäisen kerran keväällä 2024, jolloin tapahtuma jäi muiden kiireiden takia välistä. Olin kuitenkin jo oppinut suhtautumaan amerikkalaishenkisiin coneihin hieman nihkeästi, … Jatka artikkeliin Comic Con 2025, Don Rosa ja kevään viimeinen kirjaohjelma