^{[Päivitetty 7.9.2025: lisätty Turku-osioon maininta Atorox-palkinnon jaosta ja Ilomantsi-osioon linkki Ilomantsi-aiheiseen novelliini.]}

Katsoin kalenteriani ja totesin, että jokaikinen lokakuun viikonloppu on jo varattu, eli hulinaa riittää. Mutta riittipä sitä myös elokuussa. Minut kutsuttiin peräti kahteen eri paneelikeskusteluun puhumaan. Olin sitten yhtenä viikonloppuna Turussa ja seuraavana Ilomantsissa. Tässä muutama sananen näistä tapahtumista, joiden ohessa tulee esiteltyä uusin julkaisuni sekä käytyä lyhyt kuulumiskierros Don Rosa -kirjan osalta.

Joktocon, Turku

Lauantaina 9.8.2025 järjestetty Joktocon mainostaa olevansa Suomen pienin coni. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien eli STK:n järjestämä tapahtuma pureutui tänä vuonna kirjoittamisen oppimiseen. Visiittini paikalle oli päivän mittainen, mikä tarkoitti herätystä aamukuudelta ja paluuta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mutta reissu oli kyllä vähäunisuuden arvoinen – ei pelkästään ohjelman sisällön, vaan myös vertaistapaamisten ja uusien tuttavuuksien takia.

Puoliltapäivin alkaneessa tapahtumassa sarjakuvatutkijakollegani Essi Varis puhui kirjoitusjumeista ja luovuudesta kirjoittajan ja ympäristön vuorovaikutuksena. Tieteelliseen tutkimuksen pohjautuneessa esitelmässä oli paljon omaan opetukseen linkittyviä pointteja, joita pyrin varmaan saamaan ihan opiskelijoille ja opekollegoilleni asti. Myös Juri Nummelinin anekdootit kustannusmaailmasta viihdyttivät.

Paneelikeskustelumme Jarno Huuskon ja Esa Hukkasen kanssa käsitteli kirjoittamisen omaehtoista oppimista. Miten olemme edistäneet omaa kirjoittajuuttamme ja mikä merkitys esimerkiksi vertaispalautteella on kirjoittajalle. Todella monet kirjoittamiseen ja prosessiin liittyvät asiat pätevät samalla tavalla oli kyseessä sitten tieteellinen kirjoittaminen tai luova kirjoittaminen. Sitä paitsi, kuten yritän opiskelijoilleni ja väitöskirjatutkijoille todeta, kaikki kirjoittaminen on lopulta luovaa kirjoittamista. Sillä miten tutkimus ja tiede muka kehittyisivät eteenpäin ilman luovuutta ja uusia ajatuksia?

Joktoconissa jaettiin myös kasa palkintoja: kunniakirjoja ja pieniä rahapalkintoja meni niin viime vuoden parhaalle spefigradulle, vuoden Nova-kirjoituskilpailun TOP10:lle (lista kilpailussa sijoittuneista löytyy täältä) ja viime vuoden parhaan spefinovellin eli Atorox-palkinnon TOP10:lle (lista sijoittuneista löytyy täältä). Harmikseni novellini ”Kirjeitä Laaksosta” ei päässyt Atoroxissa sen pidemmälle, mutta lohdukseni ajattelin, että voinpahan ainakin edelleen osallistua myös aloittelijoille suunnattuun Nova-kilpailuun.

Joktoconin jälkeen siirryimme panimoravintola Kouluun viettämään 40-vuotisen STK:n kunniaksi julkaistun raapalekokoelman julkkareita. Perinteistä se pienikin ponnistaa. 40 spekulatiivista raapaletta kertoo jo nimellään, mitä kannet pitävät sisällään. Ja jos nimi ”raapale” ei ole tuttu, se tarkoittaa tasan sadan (100) sanan mittaista novellia. Sympaattinen kirjanen on tasoltaan todella laadukas eikä pelkästään siksi, että olen siinä itse mukana. Olen kirjoittanut yhdessä kirjoittajakollegoideni Jennyn ja Pian kanssa teokseen Manaajalla-trilogian, joka sai alkunsa viime kesänä, kun meille selvisi, että Suomen luterilaisella kirkolla työskentelee kaksi aktiivista manaajaa eli eksorkistia.

Raapaleantologiaa voi ostaa STK:n verkkokaupasta 8 euron hintaan.

Turun Sarjakuvakauppa tarjosi miellyttävän yllätyksen, kun siitä kävelin ohi matkalla bussiasemalle. Vaikuttaisi siltä, että Don Rosa -kirjaani on myyty ihan mukavasti, kun se komeili näyteikkunassa numero ykkösellä varustettuna.

Kirjaan liittyvistä seuraavista vierailuista kerron tarkemmin, kun pystyn (niitä on luvassa ainakin pari julkista ja yksi pienelle yleisölle suunnattu), mutta sen voin jo sanoa, että olen tulossa Helsingin sarjakuvafestivaaleille ihan vain hengaamaan ja ostelemaan sarjiksia, jos joku haluaa moikata ja vaihtaa muutaman sanan. Mitään sovittua ja virallista kirjaohjelmaa siellä ei ole minun osaltani.

Tohtoritapaaminen, Ilomantsi

Entinen kotipaikkakuntani Ilomantsi täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Sen kunniaksi paikalliset tohtorismiehet olivat päättäneet kutsua koolle kaikki ilomantsilaissyntyiset tohtorit, jotka olivat käyneet peruskoulunsa ja/tai lukionsa Ilomantsissa. Tapahtuma vaikutti sen verran kiinnostavalta, että ilmoittauduin mukaan ja tulin sitten myös kutsutuksi tapahtumassa järjestettyyn paneelikeskusteluun 16.8.2025.

Ilomantsi on Suomen itäisin kunta, ja kun siellä lapsena asuin, paikkakunnalla taisi olla parhaimmillaan noin 7000 asukasta. Nyt siellä on nelisen tuhatta. Yläasteellani, joka on juuri purettu maan tasalle sisäilmaongelmien vuoksi, oli nelisensataa oppilasta, lukiossa 120. Tapahtumassa kuulin, että tänä päivänä Ilomantsin lukiossa on se parisenkymmentä opiskelijaa. Näin ne ajat muuttuvat.

Tapahtuman ehdottomasti kiinnostavinta antia oli meistä kerätty tilastotieto. Edellä mainittujen lukujen valossa oli melkoista kuulla, että meitä ilomantsilaissyntyisjä tohtoreita oli reilu 80 kappaletta! Vanhin oli väitellyt ulkomailla vuonna 1970, nuorin tänä keväänä. Suurin osa meistä oli lähtöisin pienistä kyläkouluista eli maalta. Vanhempien koulutustaustoja ei valitettavasti tullut setvittyä, mutta harvalla meistä oli muu kuin työläistausta – muutamat olivat opettajien lapsia.

Paneelikeskustelussa meitä oli kuusi eri aloilta väitellyttä tutkijaa, joista osa oli jatkanut tutkijan ja opettajan uralla, osa siirtynyt yrittäjiksi, osa saanut pappisvihkimyksen. (Yllättävän moni oli väitellyt nimenomaan teologiasta!) Yhteiskuntatieteet olivat kaikista laajimmin edustettuina, sen jälkeen seurasi humanistiset tieteet, vaikka yksittäisistä tieteenaloista eniten (7 kpl) väitöskirjoja oli tehty kemiasta.

Keskustelussa pohdimme niitä seikkoja, jotka saivat meidät hakeutumaan tohtoriopintoihin. Konsensus tuntui olevan ajautuminen: tuskin meistä kellään oli lukioikäisenä mitään käsitystä jatko-opinnoista saati jostain tohtorintutkinnosta. Sitä vain yliopistoon päätymisen jälkeen huomasi päätyneensä myös väitöskirjan pariin.

Puhuimme myös siitä, mikä merkitys pieneltä paikkakunnalta saadulla opetuksella onkaan. Jos kotona ei kasvatettaisi lukemaan kirjoja, mistä lukuinto sitten tulisi? Jollain peruskoulun tai lukion opettajalla voi olla merkittävä vaikutus tulevalle opintopolulle. Itse nostin esille humanistisen ja kulttuurintutkimuksen merkityksen omassa loppupuheenvuorossani: korona-aika jo näytti sen, miten arki köyhtyy ilman kulttuuria, kun tapahtumat katosivat ja kirjastot menivät kiinni. Kulttuuri kertoo meistä ihmisinä ja ajasta, jossa elämme. Siksi sen tutkiminen on merkityksellistä. Sain tästä kommentistani vielä erikseen kiitosta.

Yleisötilaisuuden jälkeen me tohtorit tutustuimme Hermannin viinitilaan ja illallistimme Parppeinpirtillä. Illan kuluessa nousi esille ajatus tapahtuman järjestämisestä uudelleen viiden vuoden kuluttua, ja kenties myös jonkinlaisen yhteisjulkaisun pohdinta. Julkaisu jäi vielä tuumailun alle, sillä se vaatisi selkeän näkökulman, mutta seuraavan tapaamisen järjestelykomitea valittiin jo.

Oli mukava tavata tuttuja (omasta ikäluokastani löytyi kolme tohtoria) sekä entisiä opettajia. Lahjoitin myös kappaleen Don Rosa -kirjaani väitöskirjaläpyskäni kaveriksi Ilomantsin lukion kirjastoon.

Loppukaneetiksi voisin todeta paneelikeskustelumme kysymyksen: kannattiko väitellä?

Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että kannatti. (Joskaan ei välttämättä taloudellisesti.)

PS. Kuriositeettina linkki dystooppiseen novelliini ”Länsi-Siperia opettaa” (2024), joka sijoittuu Ilomantsiin.