Vuosi 2025 on ollut kaikin puolin melkoinen. Ankkalinna-teokseni julkaisun jälkeen olen mennyt melkoista haipakkaa ja innostunut siinä sivussa oikein urakalla tutkimuksen teosta. Vakituisen päivätyön ja sivutoimisen tutkimuksen teon yhteen sovittaminen ei ole ollut mitenkään helppoa, mutta toisaalta ei myöskään ihan mahdotonta. Kurkataan tässä postauksessa vuoden viimeisiin tutkimuskuulumisiin ja katsastetaan samalla, mitä vuonna 2026 on luvassa … Jatka artikkeliin Tutkimuskuulumisia ja kohti vuotta 2026
Don Rosa
Archipelacon 2 ja työn alla oleva ankkatutkimus
Vietin kesäkuun lopun Maarianhaminassa, kaikkien aikojen toisessa Archipelaconissa. Pohjoismainen science fiction ja fantasia -coni oli myös kuluvan vuoden Eurocon, eli Ahvenanmaan pääkaupunki kuhisi myös kansainvälisiä nörttejä. Olin mukana kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa järjestetyssä Archipelaconissa, joten tapahtumasta on muodostumassa mukava perinne. Tänä vuonna normaali matkaseurueeni jäi muiden menojen takia kotiin, joten otin tapahtuman työn kannalta … Jatka artikkeliin Archipelacon 2 ja työn alla oleva ankkatutkimus
The Life and Times of Scrooge McDuck -e-kirja ja muita faniprojekteja
Mainitsin edellisessä Comic Conia käsitelleessä postauksessani keskustelleeni viime aikoina paljon faniuden kerrostumista ja jatkumoista, ja lupasin esitellä seuraavassa blogipostauksessani muutaman ankkafanin projektin. Faniutta on jo jonkin aikaa tutkittu akateemisellakin tasolla (ks. esim. Kaarina Nikusen toimittama Fanikirja. Tutkimuksia nykykulttuurin fani-ilmiöistä, 2008). Fanit eivät ole pelkästään kuluttajia, vaan myös aktiivisia tuottajia. Tämä näkyi myös Comic Conissa Don … Jatka artikkeliin The Life and Times of Scrooge McDuck -e-kirja ja muita faniprojekteja
Comic Con 2025, Don Rosa ja kevään viimeinen kirjaohjelma
Comic Con oli ollut bucket-listallani jo aika monta vuotta. Tunnetuin Comic Con lienee se jättimäinen San Diegon tapahtuma, jossa sarjakuvat tuntuvat esiintyvän lähinnä nimellisesti. Euroopassa nimellä Heroes Comic Con kulkeva tapahtuma rantautui Suomeen ja Tampereelle ensimmäisen kerran keväällä 2024, jolloin tapahtuma jäi muiden kiireiden takia välistä. Olin kuitenkin jo oppinut suhtautumaan amerikkalaishenkisiin coneihin hieman nihkeästi, … Jatka artikkeliin Comic Con 2025, Don Rosa ja kevään viimeinen kirjaohjelma
Disney ja tapaus Bombi-zombi
Disney-yhtiö ilmoitti pari vuotta sitten, ettei se enää aio sallia Don Rosan kahden sarjakuvan uudelleenjulkaisua. Uutiskynnys ylittyi myös Suomessa, kun Yle uutisoi (24.2.2023), että jatkossa Rosan "The Richest Duck in the World" (julkaistu myös nimellä "The Empire-Builder of Calisota") - ja "The Dream of a Lifetime" -sarjakuvia ei enää julkaistaisi. Syynä oli sarjakuvissa rodullisia stereotypioita … Jatka artikkeliin Disney ja tapaus Bombi-zombi
Kevään 2025 Don Rosa -kirjaohjelma
Kirja on tullut painosta! (Odottelen jännityksellä, ehtiikö se saapua tällä viikolla käsiini.) Samalla onkin aika julkistaa kevään ohjelma: missä ja milloin olen sopinut puhuvani Don Rosa -kirjastani. Päivitän tätä postausta sen mukaa, kun yksityiskohdat varmistuvat. Julkkarit Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla Maaliskuun lopussa järjestettävät Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalit sisältävät ohjelmaa useamman päivän osalta. Isoin tapahtuma keskittyy kuitenkin viikonloppuun: … Jatka artikkeliin Kevään 2025 Don Rosa -kirjaohjelma