Don Rosan Disney-sarjakuvat ovat ilahduttaneet suomalaisia 1990-luvun alkupuolelta saakka. Yksityiskohtainen piirrosjälki, huumori ja Carl Barksin perinteistä ammentavat seikkailutarinat kuuluvat Rosan sarjakuvien tunnusmerkkeihin. Rosan sarjakuvissa ankat seikkailevat kadonneissa laaksoissa, menneisyydessä, ulkoavaruudessa ja myyttisissä paikoissa, kuten Kalevalassa. Näiden fantasiamaailmojen lisäksi ankat ovat kuitenkin vierailleet olemassa olevissa valtioissa ja kaupungeissa. Roope Ankka on osallistunut maailmanhistoriallisiin tapahtumiin, seilannut Titanicilla … Jatka artikkeliin Don Rosa -kirja ennakkotilattavissa (ilm. 28.3.2025)
Don Rosa
Blogi laajenee: tutkimusta turismin oheen
Vuonna 2021 päätin laittaa tutkijanurani jäihin, mikä osittain synnytti myös tämän blogin (kuten ensimmäisessä postauksessani kerroin). Tarpeeni kirjoittaa piti kanavoida jonnekin, sillä olin pitänyt tutkijablogiani yli kymmenen vuoden ajan. Toipumiseni kahdesta burnoutista on edennyt siihen pisteeseen, että vuosi sitten aloin saada tutkimusideoita. Ideat konkretisoituivat ja päädyin puhumaan ihan uudesta aiheesta etäkonferenssiin kesällä 2024. Ja hups, … Jatka artikkeliin Blogi laajenee: tutkimusta turismin oheen