Kansainvälinen Disney-tutkimus

Olin juuri pistänyt tutkijanurani tauolle, kun kansainvälinen Disney-tutkimus päätti organisoitua. Vuonna 2022 perustettiin DisNet - Disney, Culture and Society Research Network, jonka tehtävänä on tuoda kansainvälinen Disney-tutkimus saman pöydän ääreen keskustelemaan. Kuten itsekin hyvin tiedän, Disney-tutkijoiden haaste on se, että vaikka tutkimme saman valtavan yhtiön mediatuotteita, historiaa ja merkityksiä, olemme hajaantuneita hyvin erilaisille tieteenaloille. DisNetin … Jatka artikkeliin Kansainvälinen Disney-tutkimus

Tutkimuskuulumisia ja kohti vuotta 2026

Vuosi 2025 on ollut kaikin puolin melkoinen. Ankkalinna-teokseni julkaisun jälkeen olen mennyt melkoista haipakkaa ja innostunut siinä sivussa oikein urakalla tutkimuksen teosta. Vakituisen päivätyön ja sivutoimisen tutkimuksen teon yhteen sovittaminen ei ole ollut mitenkään helppoa, mutta toisaalta ei myöskään ihan mahdotonta. Kurkataan tässä postauksessa vuoden viimeisiin tutkimuskuulumisiin ja katsastetaan samalla, mitä vuonna 2026 on luvassa … Jatka artikkeliin Tutkimuskuulumisia ja kohti vuotta 2026

Välipäivitys: tutkimus- ja kirjakuulumisia syksyllä 2025

Minun piti päivittää blogia jo pari viikkoa sitten, mutta Koneen säätiön apurahadeadline, Helsingin sarjisfestarivisiitti ja sitä edeltänyt hulinaa täynnä ollut työviikko veivät hieman mehuja. Joten päivitellään vähän myöhässä tällainen välipäivitys tutkimuskuulumisia ja Don Rosa -kirjakuulumisia. Eli mitä on vielä luvassa syksyn (tai siis syyslukukauden, koska opemoodissa ollaan) 2025 aikana. Ankkatutkimusinto elää ja voi hyvin. Koneen … Jatka artikkeliin Välipäivitys: tutkimus- ja kirjakuulumisia syksyllä 2025

Kirjoittaja ja tutkija – kutsuvieraspanelistina eri puolilla Suomea

[Päivitetty 7.9.2025: lisätty Turku-osioon maininta Atorox-palkinnon jaosta ja Ilomantsi-osioon linkki Ilomantsi-aiheiseen novelliini.] Katsoin kalenteriani ja totesin, että jokaikinen lokakuun viikonloppu on jo varattu, eli hulinaa riittää. Mutta riittipä sitä myös elokuussa. Minut kutsuttiin peräti kahteen eri paneelikeskusteluun puhumaan. Olin sitten yhtenä viikonloppuna Turussa ja seuraavana Ilomantsissa. Tässä muutama sananen näistä tapahtumista, joiden ohessa tulee esiteltyä … Jatka artikkeliin Kirjoittaja ja tutkija – kutsuvieraspanelistina eri puolilla Suomea

Archipelacon 2 ja työn alla oleva ankkatutkimus

Vietin kesäkuun lopun Maarianhaminassa, kaikkien aikojen toisessa Archipelaconissa. Pohjoismainen science fiction ja fantasia -coni oli myös kuluvan vuoden Eurocon, eli Ahvenanmaan pääkaupunki kuhisi myös kansainvälisiä nörttejä. Olin mukana kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa järjestetyssä Archipelaconissa, joten tapahtumasta on muodostumassa mukava perinne. Tänä vuonna normaali matkaseurueeni jäi muiden menojen takia kotiin, joten otin tapahtuman työn kannalta … Jatka artikkeliin Archipelacon 2 ja työn alla oleva ankkatutkimus

Julkkarit kertaa kaksi

Julkkarit osa 1: Tampere kuplii Don Rosa -kirjani viralliset julkkarit järjestettiin Tampere kupliissa lauantaina 29.3.2025. Kirjan arvioitu ilmestymispäivä oli 28.3., mutta se oli ehtinyt painosta niin ennakkotilaajille (jotka sitä esittelivät innokkaina Mastodonissa) kuin myös minulle jo edeltävällä viikolla. Se oli tosi kiva yllätys, sillä olin Kuplii-viikon ohjaamassa graduretriittiä Konneveden tutkimusasemalla, joten en olisi ehtinyt kirjaa … Jatka artikkeliin Julkkarit kertaa kaksi