[Osia tästä postauksesta on julkaistu tutkimusblogissani 18.8.2011 ja 10.6.2012. Pahoittelen, että erityisesti sisätiloista otettujen kuvien laatu on aika heikko valaistuksen osalta. Tämä oli aikaa, jolloin käytössäni oli perunan tasoa oleva digikamera.]
Jos määränpää edessä häämöttää
Jenni Vartiainen, Seili (2010)
Siel’ saari on tuomittujen
Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää
Kuolemaan heikot soudetaan
Seilin saaren turisteille suunnattu Visit Seili -verkkosivu ihastuttaa aurinkoisilla saaristolaiskuvillaan. Sivusto kutsuu vierailemaan historiallisissa kulttuurimaisemissa ja nauttimaan luonnosta, järjestämään tapahtumia tai vaikkapa viettämään viikon etätöissä. Turun saaristossa sijaitsevalla pienellä saarella on tällä hetkellä Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön alainen tutkimuskeskus, jossa tutkitaan monitieteisesti saariston muotoutumista ja ihmisen vaikutusta siihen. Yhtenä tutkimuskohteena ovat kesäisin riesana olevat puutiaiset eli punkit.
Seilillä on kuitenkin makaaberi historiansa niin leprasairaalana kuin ”houruinhuoneena”. Tämä historia näkyy niin vanhassa puukirkossa ja sen hautausmaassa kuin itse päärakennukseen jätetyssä potilashuoneessa. Mikäli synkkä turismi kiinnostaa, Seili on oiva matkakohde.
Ja sinne täytyy jäädä yöksi.
Olen käynyt Seilin saarella kahdesti kymmenisen vuotta sitten: vuoden 2011 ja 2012 kesinä osallistuin Suomen Popular Culture Associationin (PCA-Finland) kesäkouluihin, joissa joukko populaarikulttuurin tutkijoita kokoontui pieniin seminaareihin puhumaan tutkimuksestaan. Muistan myös, miten halusin selvittää Jenni Vartiaisen laulun salaisuuden. Mistä Seili siis kertookaan?
Seilin saarella on pitkä historia: sinne on eristetty sairaita jo 1300-luvulla, mutta vuonna 1619 saarelle perustettiin virallinen leprasairaala. Silloin lepran eli spitaalin nähtiin olevan Jumalan rangaistus syntisestä elämästä ja moraalisesta rappiosta, minkä takia hoitoina käytettiin muun muassa Jumalan sanaa. Spitaaliset eivät kuitenkaan olleet ainoita Seilin saarelle sijoitettuja: mukaan huolittiin niin köyhät kuin vaivaisetkin, esimerkiksi kuurot, sokeat ja liikuntakyvyttömät. Monet tuotiin väkisin, sillä saari eristi heidät muusta maailmasta eikä sinne joutunut päässyt koskaan pois. Lähdön lopullisuudesta kertoo muun muassa se, että potilaiden piti tuoda mukanaan laudat omaa ruumisarkkuaan varten.
”Seiliin soudetaan
Jenni Vartiainen, Seili (2010)
Mukana naulat ja lautaa
Niistä leposijan saa”
Kun lepratapaukset alkoivat vähentyä 1700-luvulla, Seiliin alettiin sijoittaa yhä enemmän mielisairaita. Vuodelta 1689 löytyy ensimmäinen maininta Seilin houruinhuoneesta eli mielisairaalasta. 1800-luvun lopulla sairaalaan otettiin vain naisia ja siitä tuli parantumattomasti mielisairaiden turvalaitos. Mikaela Weurlanderin dokumentti Seilin naiset (2008) kertoo saaren naispotilaiden kohtaloista. Sairaala lakkautettiin vasta vuonna 1962.
Koska olen katsonut aivan liikaa Supernaturalia, odotin kolkkoa laitosta, jonka kalseilla käytävillä liikkuisi ammoisina aikoina kuolleiden potilaiden valittavia haamuja. Kaikkea muuta. Minua odotti juuri se verkkosivuilta tuttu idyllinen saaristolaismaisema lehmineen kaikkineen. Oma ala-asteenikin oli laitosmaisempi kuin tämä paikka. Kesällä 2011 olimme tutkijoina erityisasemassa, sillä päärakennus ei ollut turisteille auki, ja saimme nähdä sairaala-ajoista autenttisena säilytetyn sellin, jonka pedillä lojui vanha pakkopaita. Oliko joku oikeasti käyttänyt sitä, en tiedä.
Pisimmillään olen viettänyt Seilissä kaksi päivää tutkimuksen parissa. Ruoka kuului kesäkoulun hintaan, joten suurin osa ajasta meni syömisessä (kahden tunnin välein), nukkumisessa (pikku päiväunet oli pakko napata molempina iltoina) ja jonkin asteisessa tieteen tekemisessäkin. Päivänvalossa tunnelma oli rauhallinen ja leppoisa, joten oli helppo unohtaa saaren surullinen historia.
Seilin vanha puukirkko on näkemisen arvoinen. Pääsimme tutustumaan sen sisätiloihin päivällä, mutta jos haluaa päästä kunnolla tunnelmaan, kirkolle täytyy mennä yöllä. Kun kirkko ilmestyy näkyviin pimeän metsän takaa, voi jännityksen aistia iholla.
Kirkon takana on vanha hautausmaa, jonne on haudattu niin hienoa väkeä kuin lepratautisia ja mielisairaita.
Seilin saari on merkittävä kulttuuriympäristö ja idyllisyydessään herttainen kohde lomailijalle erityisesti kesäisin. Parhaat tunnelmat saat ehdottomasti öisin, joten suosittelen pikkupiipahduksen sijaan pidempää visiittiä. Paikka olisi ideaalinen niin kauhuelokuvan kuin vaikka roolipelitapahtuman miljöönä.
Omilla vierailuillani en tarvinnut Winchesterin veljeksiä. En tiedä, miten käy seuraavan kerran.
Halki synkän veen
Jenni Vartiainen, Seili (2010)
Vene hiljalleen
Lipuu saareen syrjäiseen
Historiallisen taustoituksen tukena käytetty seuraavia lähteitä:
https://www.luontoon.fi/seili/historia
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/08/seilin-saarelle-matkattiin-arkkulaudat-mukana
Jenni Vartiainen: Seili (2010)
Sanat: Mariska
Sävel: Jukka Immonen & Jenni Vartiainen
Ankkatohtorin lokikirja 