[Osia tästä postauksesta on julkaistu Akateemisen ja populaarin välimaastossa –blogissani (linkki) kesällä 2015.]

Tutkijanurani aikana olen varsin usein onnistunut yhdistämään huvin ja hyödyn matkustellessani erilaisiin konferensseihin ja seminaareihin. Tästä hyvä esimerkki on kesäkuussa 2015 toteutunut Archipelacon / Ahvenanmaan roadtrip. Itse conista voit lukea tarkemmin yllä olevasta linkistä, sillä tässä postauksessa keskityn nimenomaan siihen roadtrip-puoleen.

Ei ollut vaikeaa haalia ympärilleen kolmea nörttiä jakamaan bensa- ja majoituskuluja. Autoksi valikoitui ystävältämme lainaan saatu pieni Mitsu, jonka pakkasimme täyteen laukkuja, makuupusseja, keijunsiipiä ja muuta conin vaatimaa tarpeistoa. Tähtäimessä Turku ja lähtö keskiviikkona 24.6.2015. Itse coni alkoi vasta torstaina ja kesti sunnuntaihin saakka, mutta toisena kuskina ja töihin menevänä tutkijana totesin silloin, että maksan mieluummin hitusen ekstraa hostelliyöstä kuin ärsytän ihmisiä univajeisella persoonallani.

Turussa yövyimme vakipaikassani eli Bed & Breakfast Tuuressa [linkki], jonka hintataso ja sijainti on ollut reissaavalle ihmiselle juuri sopiva. Erityisplussaa tulee hintaan kuuluvasta aamiaisesta, jonka saa tarvittaessa erikseen pyytämällä varattua ruokailutilan jääkaappiin, mikäli on lähdössä ennen virallista aamiaisaikaa.

Tuuresta olikin kätevä sujahtaa heti aamulla satamaan, missä oltiinkin sitten jännän äärellä puoli kahdeksan aikaan aamulla, kun odotimme automme kanssa laivalle pääsyä. Omien henkilökohtaisten lähtöselvitysten lisäksi jouduimme siis tekemään oman lähtöselvityksen autolle [linkki], mikä aiheutti hieman päänvaivaa, kun piti juosta edestakaisin eri paikoissa. Kun byrokratia oli kunnossa, päästiin jännittämään itse konkreettista siirtymää – en ollut koskaan ikinä ajanut autoa laivaan.

Ei sillä, että laivaan nousussa olisi ollut ongelmia. Meitä opasti nuori, tehtäväänsä kyllästyneen oloinen nuori mies huomioliivit päällä viuhtoen, että tänne tänne tänne — ja sitten yhtäkkiä kauhistuneena huitoi että STOP STOP STOP.

Katja panikoi.

Nuori opas nauroi.

Hän oli kenties huomannut jännitykseni ja päätti tehdä hieman kiusaa. Mitään ei siis oikeasti sattunut, autot pysyivät ehjinä, vain Katjan sydän hyppäsi kurkkuun.

Laivamatka Maarianhaminaan meni pelkässä hujauksessa, koska me fantasia- ja scifitutkijat kokoonnuimme laivaseminaariin esittelemään tutkimuspapereitamme. Perille päästiin puoli kahden jälkeen ja tässäkin vaiheessa olin äärimmäisen kiitollinen koko roadtrip-ideastamme: Kaikki pakaasit olivat pysyneet kiltisti autossa, jonne hypättyämme pääsimme ajamaan auton suoraan yöpymispaikkaamme eli idylliseen Strandsberg’s Stugor -mökkikylään [linkki]. Ei siis puhettakaan siitä, että meidän olisi tarvinnut raahata matkalaukkuja ja rinkkoja satamasta kävellen.

Moni muukin conilainen oli löytänyt mökkikylän, joka sijaitsi Maarianhaminan luoteisosassa, noin kahden kilometrin päässä ydinkeskustasta, aivan meren kupeessa. Löytyi siis rantaa, rantasaunaa ja uima-allasta. Meidän neljän hengen mökkimme varustuksiin kuului myös oma kylpyhuone, mikä oli aivan ehdoton ja oikeasti luksus lattialämmityksineen. Mökissä oli lisäksi keittiö helloineen ja jääkaappeineen, mikro, astiastot ja kahvinkeitin. Vedenkeittimen puuttuminen oli yllättävä miinus, mutta eniten vaivaa aiheutti kuitenkin pieni lämminvesivaraaja, mikä teki suihkussa käynneistä melkoista säännöstelyä. Myös vain yksi avain oli pieni harmistus. Olin itse mökistä aivan innoissani ja jos (ja kun) päädyn Ahvenanmaalle ja Maarianhaminaan seuraavan kerran, palaan varmasti takaisin mökkikylään.

Nörttejä ympäri Pohjoismaita (ja hieman kauempaakin) kerännyt Archipelacon järjestettiin Alandica Kultur och Kongressin [linkki] tiloissa hotelli Arkipelagia vastapäätä. Ohjelmaa oli niin kongressikeskuksessa kuin hotellissa, jonne valtaosa kutsuvieraista oli majoittunut.

(Kutsuvieraiden joukossahan oli muun muassa eräs George R. R. Martin, joka kehui suomalaisten conijärjestelyt maasta taivaaseen ja lupasi tukea Helsingin pyrkimyksiä saada Worldcon vuonna 2017. Ja näinhän siinä pääsi sitten käymään.)

Conin ohjelma päättyi sunnuntaina iltapäivällä, mutta koska olimme varanneet laivamatkan takaisin vasta maanantaille, oli aika sen roadtripin.

Sunnuntai-iltana suuntasimme Bomarsundin linnoituksen raunioille [linkki]. Mökkikylästä oli noin kolmisenkymmentä kilometriä linnoitukselle ensin Nya Godbyvägeniä, sitten Sundsvägeniä pitkin. Tie on suora (vain tien nimi vaihtuu) ja eksymisen vaara olematon. Paikalle pääsee myös helposti bussilla, sillä bussipysäkit ovat ihan linnoitusalueen vieressä.

Oolannin sodassa tuhoutuneen Bomarsundin linnoituksen rakennustyöt aloitettiin 1800-luvun alkupuoliskolla. Venäjän sotilasjohto halusi Ahvenanmaan imperiuminsa linnoitetuksi rajaksi. Linnoitus ei ollut vielä edes kokonaan valmis, kun sota alkoi. Piirityksen jälkeen linnoitus antautui elokuussa 1854 ja se tuhottiin venäläisten sotilaallisen toiminnan estämiseksi. Kiinnostavaa on myös se, että vuonna 1856 Pariisin rauhansopimuksessa on määräys, joka kieltää Ahvenanmaan linnoittamisen. Siitä lähtien Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu vyöhyke.

Linnoitusalue on valtava ja sen vieressä menee kävelyreitti, joka kiertää alueen ympäri. Olin itse siinä vaiheessa niin poikki ja ihmiskontaktiin kyllästynyt (puhumattakaan vääränlaisista kengistä), että päädyin hengailemaan rannan tuntumassa muun porukan tehdessä kävelyretkeä. Seuraavalla kerralla varaudun myös pieneen patikkaan.

Auringon laskiessa piipahdimme paluumatkalla myös tien varressa olevalle näkötornille, jonka yhteydessä on Uffe på Berget -niminen kahvila. Kahvila itse oli jo kiinni emmekä päässeet kiipeämään näkötorniin, mutta maisemat olivat siitä huolimatta visiitin arvoiset.

Ennen paluumatkaa Manner-Suomeen piipahdimme maanantaiaamuna vielä Kastelholman linnassakin [linkki]. Linna sijaitsee saman tien varressa kuin Bomarsundin linnoituskin, mutta sinne käännytään ennen linnoitusta. Kastelholmaan on mökkikylästä reilu parikymmentä kilometriä.  

Kastelholman linna rakennettiin puolustuslinnoitukseksi jo 1300-luvulla. Ahvenanmaan ainoaa keskiaikaista linnaa rakennettiin edelleen kolmensadan vuoden aikana, kunnes se hylättiin 1600-luvulla. Nykyisin se on entisöity (ja sitä entisöitiin silloinkin, kun siellä vierailimme) ja avoin vierailijoille. Pääsymaksu aikuisilta 8 €, lapsilta ja opiskelijoilta vitosen.

Parasta visiitissämme oli ehdottomasti aarteenetsintä. Erityisesti lapsivieraille suunnattu aarrejahti kierrätti meitä kartan avulla ympäri linnaa etsimässä vihjeitä ja kootessa pulmapelejä. Kassamyyjä oli ensin hieman hämmentynyt, kun kysyimme, saammeko mekin osallistua aarteenetsintään, mutta antoi kuitenkin hymyillen meille kartan ja ohjeistuksen.

Aarteenetsinnän ja linnakierroksen ohessa pääsee tutustumaan linnan museotiloihin ja sovittelemaan niin rengaspanssaria kuin erilaisia kypäröitäkin.

Viimeinen jännittävä kokemus oli paluumatka, sillä tietyöt viivästyttivät liikennettä, joten meinasimme myöhästyä laivasta. Vähän ehti jo pulssi kohota, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Mitään ei unohtunut ja kaikki ruumiinosatkin olivat tallessa, kun saavuimme Manner-Suomeen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että seuraavaa Archipelaconia puuhataan vuodelle 2025 eli ehkäpä silloin olisi aika uuden roadtripin…