Minun Jyväskyläni: Teeleidi – kaupungin helmi

Jos joku ulkopaikkakuntalainen ystäväni saapuisi maisemiin, veisin hänet ensimmäiseksi Teeleidiin. Jyväskylän oma teehuone Teeleidi avasi ovensa Lutakossa vuonna 2014 – eli pyöreitä ollaan juhlimassa kuluvana vuonna! Näiden vuosien aikana tila on vaihtunut muutamaankin otteeseen, mutta nyt teetä päästään nauttimaan jälleen Lutakon Leidissä. Koska en ole koskaan opetellut juomaan kahvia, teehuone oli jo sen saapuessa paras asia Jyväskylässä pitkään aikaan.

Erikoislähikuva tarjoilulautasesta, jossa etualalla on kolme macaron-leivosta, taustalla mansikalla koristeltua suhlaakakkua ja kääreessä olevia kuppikakkuja. Taustalla näkyy kesäiset puutarhakalusteet ja talon keltainen seinä.
Iltapäiväteen herkkuja Vanhassa Pappilassa kesällä 2023.

Teeleidillä on tällä hetkellä kolme toimipistettä: pääpaikka Lutakon Teeleidi Schaumanin puistotiellä, Tikkulan tehtaanmyymälä Vaajakosken Vanhalla tulitikkutehtaalla ja Vanha Pappila Vapaudenkadulla pääkirjastoa vastapäätä. Lutakon Leidissä palveleva Teeleidi on avoinna tiistaista lauantaihin klo 11 alkaen, arkena seitsemään, lauantaina neljään saakka. Verkkokauppa on kuitenkin aina avoinna kaikenlaisille teenystäville.

Kuva sisäpihasta, jossa useita puutarhakalustesettejä. Nurmikko vihertää ja aurinko paistaa. Talo on keltainen ja katto ruskea. Valkoinen takaovi on auki pienelle terassille, josta lähtee rappuset alas sisäpihalle.
Vanhan Pappilan sisäpiha kesällä 2023.

Vanha Pappila ei puitteidensa takia ollut koskaan ideaali sijainti Teeleidille, mutta itse pidin (ja pidän yhä) siitäkin kovasti. Sisäpiha kesällä oli todella sympaattinen, mutta parasta Vanhassa Pappilassa on ehdottomasti sen helppo sijainti keskustassa. Siellä voi siis edelleen nauttia Teeleidin tuotteista, vaikka päätoiminta onkin siirtynyt Lutakkoon.

Lähikuva pöydästä, jolla on kupillinen teetä, teepannu, täytetty baageli ja kuorrutettu suklaakakku. Kuvan reunassa näkyy pieni läppäri.
Vanhassa Pappilassa kirjoittelemassa proosaa.

Olen käynyt kaikissa Teeleidin eri sijainneissa, mutta pääsin vasta jokin aika sitten uudistuneeseen Lutakon Leidiin, jossa puitteet ovat kyllä kohdillaan. Yrjö Blomstedin suunnittelema Schaumanin tehtaanjohtajan asunto on yli satavuotias ja huolella pidetty. Alakerran myymälän lisäksi Teeleidin yläkerrassa on tarjolla erikokoisia ruokailusaleja varattaviksi ryhmille, pihalla on talonmiehen tupa, josta voi varata itselleen vaikkapa työhuoneen päiväksi tai pariksi, ja löytyypä tiloista myös ihan oma saunakin.

Kuva sisätiloista, jossa etualalla hyllyn täydeltä metallisia teepurkkeja. Taustalla näkyy seinällä värikkäitä, pieniä maisemakuvia. Myös pieni musta pöytäsetti näkyy kuvan oikeassa reunassa.
Lutakon Teeleidi ja useamman hyllyn edestä teetä, mistä valita.
Erikoislähikuvassa kupillinen vihreää teetä valkoisessa teekupissa. Valkoinen teepannu näkyy hieman oikeassa reunassa. Taustalla pöydällä kaksi kolmikerroksista tarjoiluasetelmaa iltapäiväteen pikkusuolaista ja makeaa.
Ensimmäiset iltapäiväteet Lutakon Teeleidissä

Teeleidin oman talon herkut ovat vertaansa vailla. Monet tarjottavista ovat vegaanisia ja myös gluteenittomia herkkupaloja saa pyydettäessä. Suosittelen erityisesti iltapäiväteehen kuuluvia skonsseja – ne ovat erinomaisia. Pienistä makeista herkuista appelsiini-puerh-leivos vie kielen mennessään.

Teeleidin iltapäivätee on kuitenkin ylitse muiden. 18 € maksava iltapäivätee koostuu pannullisesta vapaavalintaista haudutettua teetä ja reilusta määrästä pikkusuolaista ja -makeaa. Annokseen kuuluvat herkut vaihtelevat jopa päivän sisällä, mutta aina on tarjolla niitä ihania skonsseja hillon ja kermavaahdon kera.

Ensi kesän tavoitteeksi voisin ottaa Tikkulan tehtaanmyymälässä käymisen. Siellä en olekaan vielä aiemmin pyörähtänyt.

Yksi kommentti artikkeliin ”Minun Jyväskyläni: Teeleidi – kaupungin helmi

  1. Paluuviite: Minun Jyväskyläni: parhaat paikat herkutella | Ankkatohtorin lokikirja

Jätä kommentti