DisNet-konferenssi, Aku Ankka -muistitietokeruu ja muita syyskuun Disney-kuulumisia

Kirjoitin Mastodoniin tässä yksi päivä päivityksen, että syyskuuni on täysi Disney-kuu. Olen ollut nyt kuukauden alusta saakka opetuksen kehittämisen tutkimuskaudella, enkä vielä ole oikein päässyt siihen kehittämiseen asti, kun ovista ja ikkunoista on tuupannut Disney-asioita. En toisaalta harmittele, koska ne kaikki liittyvät tutkimukseeni. Mutta ei siihen tutkimuskauden tutkimukseen, valitettavasti. Tässä postauksessa on siis luvassa kaikkea Disney-tutkimusaiheista.

DisNet-konferenssi “Let Us Tell An Old Story Anew”: Revising / Reinventing / Reimagining Disney

Kaikkien aikojen neljäs Disney-tutkijoiden verkoston etäkonferenssi järjestettiin poikkeuksellisesti syyskuussa. Normaalisti kesäisin pidettävän konferenssin aikataulussa oli säätöä verkoston hallituksen jäsenistömuutoksen takia. Konferenssi saatiin kuitenkin pystyyn ja niin runsaalla osallistujamäärällä, että päästiin jopa rinnakkaissessioihin. Konferenssin teemana oli uudelleen kuvittelu eli kuinka Disney on uudistanut itseään vuosikymmenten aikana. Kolmipäiväinen konferenssi kesti torstaista lauantaihin 10. – 12.9. ja vaati hieman ajanhallintaa, koska porukkaa oli ympäri maapalloa. Suomen ajassa aloitimme tyypillisesti klo 16.00 arkisin. Oma esitelmäni oli heti torstaina iltakahdeksalta.

Zoomissa pidetyt sessiot ja välikeskustelu DisNetin omalla kanavalla Discordissa toimi moitteetta. Sessioiden välissä oli puolen tunnin tauko, ja mukana oli myös vapaamuotoista ohjelmaa. Osallistuin esimerkiksi uuden huvipuistolaitteen kehittelyyn. (Olen aina halunnut Keisarin uudet kuviot -leffahenkisen vuoristorata-ajelun, jossa Yzma toteaa aluksi, että ”Vedä kahvasta, Kronk”, ja sitten koko vehje lähtee ihan eri suuntaan, ja kuulemme vain Yzman huudon ”Väärä vipu!”. Tästä meidän porukan konsepti sitten lähtikin liikkeelle.) Osallistujilla oli myös tapana pitää kameroita päällä ja samalla esitellä omia Disney-kokoelmiaan ruudun taustalla. Siinä vaiheessa, kun porukka kaivaa Disney-legojaan esiin, tiedät olevasi oikeassa seurassa.

Oma esitelmäni käsitteli Kultu Kimalluksen hahmoa ja kuinka uusi DuckTales on päivittänyt Kultusta modernin, Lara Croft -henkisen seikkailijattaren, joka on muutakin kuin sivu Roopen elämäkerrassa. Sessiomme käsitteli sukupuolta, ja vaikka olinkin ainoa ankka-asialla enkä saanut suoraan toivomiani lähdevinkkejä, keskustelu oli antoisaa. Ehkä joskus kirjoitan aiheesta artikkelin, mutta en ihan heti. Sen verran paljon uusia ideoita konferenssi tuotti. DisNetin kanssa yhteistyössä toimivaan International Journal of Disney Studies -lehteen on nimittäin tulossa paljon kiinnostavia teemanumeroita, joista ajankohtaisin on ”Mickey and Minnie at 100”. Kerrankin CFP:ssä puhutaan heti sarjakuvista. Aloin jo tuumailla, saisinko vanhasta Mickey’s Craziest Adventures -esitelmästäni jonkinlaisen artikkeliaihion. Mutta se on ensi kevään asia.

Minä ja Aku Ankka -muistitietokeruu 1.9.2026 – 30.4.2027

Lähikuva Aku Ankka -lehdestä, jonka kannessa on ankkamukaelma Kullervon kirous -maalauksesta.
Suomalaisten suhde Aku Ankkaan näkyy muun muassa taideteosten ankkaversioinneissa.

Syyskuun alussa starttasi yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa Minä ja Aku Ankka -muistitietokeruu. Tein vuonna jo 2017 lyhyen kyselyn suomalaisten suhteesta Aku Ankkaan ja julkaisin siitä artikkelinkin (2022), mutta siitä lähtien olen halunnut kuulla tarkemmin, mikä Aku Ankan (sekä hahmon että lehden) merkitys on meille suomalaisille. SKS lähti onneksi innostuneena mukaan ideaani, joten nyt minulla on oikeasti mahdollisuus kuulla laajempia tarinoita aiheesta. Kysely on auki ensi vuoden huhtikuun loppuun saakka, joten ihan heti kiireisenä tätä ei tarvitse miettiä.

Minulla on tietenkin myös hankehakemus vetämässä tähän liittyen ja oiva tiimi mukana kuvioissa, mutta koska hanketta ei ole vielä rahoitettu, yhteistyökumppaniksi hyväksyttiin vain minun nimeni. Lisäsin keruun linkin tähän blogin etusivullekin muistutukseksi. Sitä saa jakaa ihan reilusti ja rohkeasti kaikille kiinnostuneille ja niillekin, joita ei vielä kiinnosta. Tästä projektista tuupataan sitten tutkimusartikkeleja ulos ihan urakalla niin suomeksi kuin englanniksikin. Jos ja kun projekti rahoitetaan, kerron siitä heti lisää tässä blogissa. (Meillä on akronyymit ja logot ja kaikki mietitty!)

Disney-tutkimusartikkeli täydennysprosessissa

Kaiken kiireen keskellä ankkaversumin äitiyttä käsittelevän artikkelini arviot tulivat tietenkin takaisin tässä kuun alussa, ja korjaukset pitäisi tehdä neljässä viikossa. Muuten projekti ei olisi ollut ongelma, mutta DisNet-konferenssi ja loppukuun reissu sotkevat aika lahjakkaasti aikatauluni. Arviot olivat tosi hyvät ja kehuvat, ja niihin oli selvästi panostettu, mutta ne vaativat myös paljon muutoksia (eli täydennystä tutkimuslähteisiin ja kielenhuoltoon), mikä vaatii perehtymistä. Nyt artikkeli on sitten oikoluettavana kollegalla, jonka äidinkieli on englanti. Saisin käsikirjoituksen lähetettyä ihan ongelmitta aikataulussa, mutta lähden tästä piakkoin Pariisiin, enkä välttämättä halua miettiä tutkimusartikkelia siellä… Joko siis pyydän lisäaikaa tai teen korjaukset reissun aikana.

Lattialle levitetty pino erilaisia Aku Ankka -lehtiä.

Eli tosiaan: Pariisi ja Disneyland kutsuvat! Päivittelen vanhaa Disneylandiä koskevaa postaustani tämän reissun jälkeen, ja teen vähän muitakin päivityksiä muun muassa Pariisin nörttikohteita käsitteleviin postauksiin.

Jo nyt on perskuta, jos en tällä kertaa pääse halaamaan Aku Ankkaa.

Jätä kommentti