Maaginen keskiyö Pariisissa

Kirjailijan urasta haaveileva Gil matkustaa kihlattunsa Inezin ja tämän vanhempien kanssa Pariisiin. Jo heti elokuvan ensi hetkistä voi päätellä, ettei pariskunta sovi lainkaan yhteen. Sitten mies löytää Pariisin yöelämästä vaihtoehdon elämänsä suunnalle ja uuden alun.

Kuulostaa perinteiseltä ja hieman raivostuttavalta romanttiselta komedialta, vai mitä? Midnight in Paris (2011) on kuitenkin myös jotain muuta, sillä se tarjoaa Pariisiin maagisen realismin näkökulman.

Kyseessä on täysin kirjallisuuden ja taidehistorian opiskelijoiden sekä harrastajien nörttielokuva, sillä keskiyöllä kellon lyödessä kaksitoista Owen Wilsonin esittämä Gil löytää itsensä 1920-luvun Pariisista. 1920-luvun Pariisi oli täynnä niin merkittäviä kirjailijoita kuin taiteilijoitakin, jotka etsivät uutta näkökulmaa töihinsä Pariisin boheemeista taiteilijapiireistä. Niinpä päähenkilö huomaa yllättäen luetuttavansa romaanikäsikirjoitustaan Gertrude Steinilla (Kathy Bates), pyytävänsä tekstistään kommentteja Ernest Hemingwayltä (juro Corey Stoll) ja vakuuttavansa F. Scott Fitzgeraldille (Tom Hiddleston), että tämän Zelda-vaimo rakastaa vain tätä. 

Baareissa Wilsonin hahmo antaa elokuvallisia vinkkejä Luis Buñuelille, on mustasukkainen Pablo Picassolle ja yrittää ymmärtää kaikesta intoilevaa Salvador Dalía (hillitön Adrien Brody). Taidehistorioitsija ja kirjallisuudentutkija ei pysy penkillään, kun kuuluisia nimiä heitellään joka suunnasta.

Jokaisen pariisilaisen elokuvan kuvastoon kuuluva osa on tietenkin Eiffelin torni.

Kuten Amélie, tämäkin elokuva on eräänlainen rakkauslaulu Pariisille. Heti leffan alussa nähdään lukuisa määrä tuokiokuvia niin  kaupungin kuuluisista nähtävyyksistä kuin arkisista kaduista ja kuppiloista, joissa boulangerien asiakkaat istuvat siemailemassa kahviaan ja murustelemassa croissantejaan. Mainoksen kaltaisen montaasin lisäksi elokuvan tapahtumia sijoitellaan merkittäviin paikkoihin, kuten Notre Damen takaiseen puistoon, Shakespeare & Company -kirjakaupan [linkki] eteen ja sekä Monet’n että Rodinin museoihin. 

Seine ja Notre Dame

Edellä mainituissa taidemuseoissa en ole vielä vieraillut, mutta elokuvan yhtenä miljöönä toimiva Versailles’n palatsi [linkki] puutarhoineen on tuttu paikka. 

Versailles’n palatsille pääsee Pariisin Invalides-asemalta kätevästi RER-junalla. Noin puolen tunnin junamatkan päässä olevalta päätepysäkiltä on lyhyt matka kävellä palatsin pihalle. Versailles’n puistoalue on vierailijalle ilmainen, mutta itse palatsi maksoi 18 € keväällä 2019. Kannattaa varautua jonotukseen, sillä tuonakin kauniina kevätsunnuntaina jono oli melkoinen, mutta onneksi se liikkui hyvinkin nopeasti. Jos haluat sisälle palatsiin, kannattaa jonotuksen lisäksi varautua menemään metallinpaljastimien läpi. 

Palatsin takana oleva allas, jonka reunamilla myös Gil ja Inez ”ystävineen” tallustelivat.
Puutarhassa on paljon taidokkaasti muotoiltuja geometrisiä pensasaitoja ja patsaita.

Jos ahdas, täyteen pakattu ja tukahduttava turistireitti palatsin sisällä ei innosta, kannattaa pyörähtää ilmaisessa puutarhassa ja käydä samoilemassa roomalaishenkisten patsaiden koristamassa puistossa; vuokrata vaikka golfkärry tai pysähtyä kauemmas nurmikolle pitämään piknikiä. (Suosittelen tosiaan etsimään kauempaa paikkaa, sillä palatsin läheisyydessä nurmikolle ei saanut istua.) Miljöö on joka tapauksessa mahtava. Palatsi ja sitä ympäröivä puisto ovatkin ihan syystä olleet Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1979.

Golfkärryjen vuokraamiselle on muuten peruste: palatsin infosta saa mukaan kartan puistoalueesta, joka on kooltaan aivan hillitön. Emme ehtineet kävellä kuin murto-osan siitä iltapäivän aikana. Parasta oli ehdottomasti puiston sokkelon sisään piilotettu kahvilaravintola, jossa myytiin jäätelöä. (Todettakoon, että myös paikan wc oli todella siistissä kunnossa.)

Midnight in Paris -elokuvassa tapahtumat keskittyvät pääasiassa ilmaiseen puistoalueeseen, mutta aivan lopussa nähdään varsin hilpeä kohtaus suoraan palatsin kuuluisasta peilisalista, jossa allekirjoitettiin Versailles’n rauhansopimus ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Peilisali eli Grande Galerie (eng. Hall of Mirrors)

Paris Insiders Guide -verkkosivuilta [linkki] löydät kattavan kuvauksen kaikista kuvauspaikoista, joita Midnight in Paris -elokuvassa esiintyy. Sivusto ohjeistaa vierailijoita itsenäiseen kiertokävelyyn, mikä voi olla hauska tapa tutustua Pariisiin. Sivulta löydät esimerkiksi tiedot Rue Montagne Sainte-Genevièvestä ja siellä sijaitsevista Saint-Etienne-du-Mont -kirkon rappusista, joilta Owen Wilsonin hahmo nousee keskiyöllä 1920-luvun auton kyytiin vain päätyäkseen menneisyyteen. Pantheonin takana sijaitsevan kirkon rappuset ovat verkkosivun mukaan saaneet jo ihan pienen maineen fanien keskuudessa.

Kenties minäkin käyn siellä istumassa seuraavalla Pariisin matkallani. Ja mistäpä sitä tietää, kenties tapaamme portaikolla. Ehkä mekin pääsemme sadan vuoden takaiseen Pariisiin, jossa voi vaikka kohdata vuonna 1928 Pariisissa Suuri illusioni -teostaan kirjoittaneen Mika Waltarin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s