Victor Hugo kohtaa Disneyn Notre-Damessa

Parisin Notre-Damekirkko on epäilemättä vieläkin majesteetillinen ja suurenmoinen rakennus. Mutta miten kaunis se vielä vanhoilla päivilläänkin lienee, on kuitenkin vaikeata olla surematta ja suuttumatta, kun katselee niitä lukemattomia muutoksia ja rapistuksia joita aika ja ihmiset yhdessä ovat tuottaneet tälle kunnianarvoisalle muistomerkille [–].

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame (1995, s. 107 – alkuteos 1831).

Monet syyttävät Disneyä epärealistisista odotuksista rakkauden suhteen. Minä syytän Disneyä melko epärealistisista odotuksista klassikkoteosten suhteen.

Olen tutustunut moniin kirjallisuuden klassikoihin nimenomaan Disneyn kautta. Sadut tulivat tutuiksi animaatioelokuvista, kirjallisuushistorian merkkiteokset Aku Ankan taskukirjoista. Mitä olisikaan jäänyt lukematta, jollen ensin olisi saanut siitä Disney-annostusta? Ei ihmekään, että päädyin tutkimaan Aku Ankka -sarjakuvia. Tässä postauksessa harrastetaankin kirja- ja leffaturismin lisäksi sarjakuvaturismia eli tehdään katkeransuloinen vierailu Pariisin kuuluisaan Notre-Dame-kirkkoon Victor Hugon teosten, Disney-animaation ja Aku Ankka -sarjakuvan välityksellä.

Ranskassa on useita Notre-Dame-nimellä kulkevia kirkkoja, mutta Pariisin Seinejoessa sijaitsevalla Île de la Citén saarella seisova Notre-Dame [linkki] on niistä kuuluisin. Kyseessä on varhaisgotiikkaa edustava katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin 1100-luvulla ja jonka valmistuminen vei yli parisataa vuotta. Esimerkiksi sekä tunnetut länsitornit että kolme ruusuikkunaa valmistuivat 1200-luvulla, koko kirkko puolestaan vuonna 1345.

Notre-Dame Seinen etelärannalta kuvattuna 2010.

Notre-Dame on 130 metriä pitkä, 48 metriä leveä ja korkeudeltaan 35 metriä. Kuuluisien ruusuikkunoiden halkaisija on peräti kymmenen metriä. Tämä Pariisin yhtenä maamerkkinä toimiva katolinen kirkko on suosittu turistikohde, joka on kokenut historiansa aikana paljon kolhuja ja ollut jopa purku-uhan alla, mutta lopulta sen pelasti Napoleon, joka myös kruunautti siellä itsensä keisariksi vuonna 1804.

Notre-Damelle pääsee metrolla linjaa 4, pysäkin nimi on Cité. Myös RER B ja C -linjoilla pääset Seinen toisella rannalle sijaitsevalle Saint-Michel Notre-Damen asemalle. Kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta jos haluaa kiivetä kellotorniin, se on maksullista ja siihen täytyy varata erikseen aika.

Notre-Dame on kuuluisa erityisesti lukuisista gargoileistaan. Pienet gargoilipatsaat ovat myös suosittuja matkamuistoja. (2013)

Ensimmäinen kosketukseni Notre-Dameen lienee Aku Ankan taskukirjasta numero 138. Salaperäiset kyntteliköt -niminen taskari (1991) sisälsi Giovanni Battista Carpin piirtämän ja käsikirjoittaman tarinan ”Kaarle Suuren aarre”. Sama tarina julkaistiin myöhemmin nimellä ”Kynttilänjalkojen salaisuus”, mikä oli nimensä puolesta uskollisempi alkuperäiselle teokselle (”Il Mistero dei Candelabri”, 1989). Tuorein käännös löytyy Ankalliskirjallisuuden klassikot -kokoelman neljännestä osasta.

”Kynttilänjalkojen salaisuus” on adaptaatio Victor Hugon romaanista Kurjat (1862). Roope on vankilasta paennut Jean Valjean, jota poliisi ajaa takaa, ja Iines tämän adoptoima Cosette. Karhukopla esittää pahoja Thénardiereja. Tarinassa viehätti eniten mysteeri piilotetusta aarteesta, joten pettymykseni oli melkoinen, kun aarreaspekti olikin Carpin omia lisäyksiä. Carpin piirtämä Notre-Damen kirkko on kuitenkin tarkkaan mallinnettu sarjakuvaan.

Roope kertoo Kurjien tarinaa ankanpojille. Notre-Damen kirkko on päässyt mukaan vahvana Pariisin symbolina. (Ankalliskirjallisuuden klassikot 4, s. 245) © Disney

Toinen kosketukseni Pariisin ikoniseen kirkkoon tapahtui tietenkin Notre Damen kellonsoittaja -animaation (The Hunchback of Notre Dame, 1996) välityksellä. Katedraali on kellonsoittaja Quasimodon asuinpaikka, joten sen rooli elokuvassa on luonnollisesti varsin iso. Notre-Damesta nähdäänkin niin laajakuvaa kuin lähikuvaa sekä ulko- että sisätiloista. Disney-animaatio perustuu myös Victor Hugon teokseen, romaaniin nimeltä Pariisin Notre-Dame (1831), jonka jouduin aikoinaan lukemaan kirjallisuuden perusopintojen kirjatenttiin. Animaation sympaattinen päähenkilö olikin alun perin pelottava muotopuoli, 16-vuotiaan Esmeraldan rakkaus kapteeni Phoebukseen yksipuolista, ja tarinan lopetus… jotain ihan muuta. (Rehellisesti sanottuna pidin kirjan synkästä lopusta enemmän.) Mutta Esmeraldan vuohi löytyy kyllä kirjasta!

Notre-Damen tunnettu länsifasadi pääsisäänkäynteineen vuonna 2013.
Pariisin Notre-Dame kuvattuna Disney-animaatiossa. (Kohta: 16 min 19 s) © Disney
Myös sarjakuvassa katedraali nähdään länsifasadin puolelta kuvattuna. (Ankalliskirjallisuuden klassikot 4, s. 284) © Disney

Olen käynyt Pariisissa neljästi ja aina, jos minulla on ollut aikaa, olen käynyt vähintään Notre-Damen edessä olevalla aukiolla ihailemassa katedraalia. Se on joka kerta ollut jotenkin rauhoittava – massiivinen, mutta levollinen. Osasyynä lienee tämä vuosia kestänyt suhde kirkon piirrettyyn versioon.

Quasimodo laulaa Notre-Damen kapeassa keskustornissa. (Kohta: 15 min 44 s) © Disney
Keskustorni on myös oiva kuva- ja kiipeilykohde Carpin sarjakuvassa. (Ankalliskirjallisuuden klassikot 4, s. 285) © Disney

Sarjakuvaturismin (ja toki leffaturismin, kun kyseessä on animaatioelokuva) tekee mielenkiintoiseksi se, että taiteilija on joutunut etsimään referenssikuvia voidakseen sijoittaa tarinansa olemassa olevaan miljööseen uskottavalla tavalla. Hänen on täytynyt vangita miljöö niin realistisesti, että katsoja tai lukija tunnistaa heti, missä tarina tapahtuu.

Yksi oman tutkimukseni osa-alueista olikin postmodernismille ominainen faktan ja fiktion sekoittuminen: fiktiiviset hahmot seikkailivat todellisissa miljöissä, osallistuivat historiallisiin tapahtumiin ja tapasivat oikeasti eläneitä henkilöitä. On kieltämättä hieman erilainen tunnelma seistä esimerkiksi Helsingin tuomiokirkon portailla Don Rosan ”Sammon salaisuuden” lukemisen jälkeen. Kenties kiinnostukseni aiheeseen sai alkunsa osin Notre-Damen myötä jo tuolloin 1990-luvulla.

Notre-Damen pääovien edessä seisova Neitsyt Marian patsas. (2010)
Sama patsas tuijottaa Frolloa syyttävästi. (Kohta: 4 min 55 s) © Disney

Nimensä mukaisesti Notre-Dame tarkoittaa ”meidän rouvaamme”, mikä viittaa tietenkin Neitsyt Mariaan. Marian ja Jeesus-lapsen patsaita löytyykin useampia, mutta kirkosta voi pongata myös pyhimykseksi julistetun Jeanne d’Arcin patsaan.

Yksi kolmesta ruusuikkunasta. (2010)
Ruusuikkuna Notre Damen kellonsoittajassa. (Kohta: 38 min 5 s) © Disney

Viimeisin visiittini Notre-Damen katedraaliin tapahtui maaliskuun 2019 lopussa, kun olimme äidin ja siskojen kanssa juhlimassa äidin kuusikymppisiä. Vain noin pari viikkoa matkamme jälkeen kirkossa syttyi tuhoisa tulipalo [linkki], joka tuhosi sen katon ja kapean keskitornin. Sisätilat ja useat arvokkaat taideteokset selvisivät kuitenkin pahimmalta tuholta. Katedraali on edelleen suljettu korjaustöiden vuoksi. Nämä tämän postauksen kuvat on otettu vuosina 2010 ja 2013, joten tällaisena Notre-Damea ei enää valitettavasti voi nähdä.

Mikäli haluat lahjoittaa rahaa Notre-Damen korjauksiin, se on mahdollista tehdä osoitteessa https://www.notredamedeparis.fr/faire-un-don-2/.

Katedraalin massiiviset sisätilat…
… näkyvät myös animaatiossa. (Kohta: 36 min 30 s.)© Disney

Jos olet Hugon tosifani ja innostuit aiheesta, kirjallisuusnörtit pääsevät myös käymään Victor Hugon museoksi muutetussa kodissa, joka löytyy Pariisin keskustasta, osoitteesta 6 place des Vosges. Tyypilliseen tapaan museo on kiinni maanantaisin, muina päivinä se aukeaa kymmeneltä aamulla. Museon pysyviin kokoelmiin tutustuminen on ilmaista, vaihtuvat näyttelyt ovat maksullisia.

Toinen Victor Hugon museoksi muutetuista asumuksista, Hauteville House, löytyy puolestaan Englannin kanaalissa, Normandian rannikolla sijaitsevalta Guernseyn saarelta osoitteesta 38 Hauteville, St Peter Port. Taloon otetaan rajallinen määrä turisteja kerrallaan sisään. Voit tutustua kumpaankin talomuseoon jo ennakkoon verkko-osoitteessa https://www.maisonsvictorhugo.paris.fr/.

Victor Hugon talomuseon edusta vuonna 2010.

Itse pyörähdin Pariisin talomuseossa ensivisiitilläni vuonna 2010 ja intoilin aivan liikaa Hugon kirjoituspöydästä, jonka ääressä hän oli kirjoittanut muun muassa Kurjia. Museon sisätiloista minulla ei kuitenkaan valitettavasti ole sellaisia kuvia, joita kehtaisin esitellä päivänvalossa. (Tämä oli siis aikaa ennen älypuhelimia, jolloin kamerani oli peruna.) Ehkä minun on palattava museoon seuraavalla Pariisin reissullani.

Koska niitä on taatusti vielä tulossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s