Katja suosittelee: suomalaisia museoita nörtin makuun

Jos vaihtoehtoina on uimaranta ja museo, valitsen lähes poikkeuksetta museon. Mikä olisikaan parempi tapa viettää liian kuuma kesäpäivä kuin haahuilla vilpoisessa museossa ihastelemassa hämmentäviä asioita, joita ihmiset ovat koonneet? Sitä paitsi museokaupat ovat täynnä toinen toistaan hienompia löytöjä. Tämä postaus on pieni ylistyslaulu suomalaisille museoille – etenkin niille, jotka voisivat kiinnostaa nörttejä.

Päivitän tätä tekstiä jatkossa aina, kun teemaan sopiva kohde tulee vastaan. Listan lopussa on jo kaksi kohdetta, joissa en ole itse päässyt käymään, mutta joihin aion varmasti tutustua jossain vaiheessa.

Lelumuseo (Suomenlinna)

Kuva hyllystä, jossa on kasa nukenpäitä. Valtaosa on hiuksettomia, osalta puuttuvat silmät.
Joku tuijottaa sinua vitriinistä…

Vuodesta 1985 Suomenlinnassa toiminut Lelumuseo on yksityisen keräilijän kokoelma leluja 1830-luvulta alkaen aina Neuvostoliiton romahdukseen saakka. Kävijä voi ihastella nukkeja, pehmoja, astiastoja ja jopa kiiltokuvilla koristeltuja runovihkoja. Erityisen kiinnostavia olivat tietenkin vanhat Disney-lelut sekä alkuperäiset, persoonalliset Muumi-hahmot.

Kuvassa näyttelyhylly, jossa esillä vanhoja Mikki Hiiri -leluja sekä Disney-astiastoja.
Vanhoissa Disney-leluissa näkyy vahvasti Mikki Hiiren läsnäolo.

Museon yhteydessä toimii sympaattinen teehuone-kahvila Café Samovarbar sekä pieni museokauppa, joka on erikoistunut aikuisten keräilijöiden leluihin. Museokauppa löytyy myös verkosta.

Museo on auki huhtikuun alusta toukokuun puoleenväliin vain viikonloppuisin, mutta kesäkaudella päivittäin. Kannattaa katsoa tarkemmat aukioloajat museon verkkosivuilta. Pääsylippu aikuisilta 7 euroa, lapsilta 3 euroa.

Museo Leikki (Espoo)

Kuvassa museon lattia, johon on maalattu koristeellisia eläimiä ja reitti, jossa on tietyin väliajoin mustia pylpyröitä. Lattialla on myös pehmeä noppatuoli. Kuvassa näkyy myös kaksi vitriiniä, joissa on leluja.
Lattia kuin lautapeli.

Espoon Tapiolan Museo Leikissä nörtti pääsee jatkamaan lapsuuden nostalgisointiaan. Leikissä on monia vaihtuvia näyttelyitä (tämän tekstin kirjoitushetkellä siellä on huhtikuun loppuun saakka ihana My Little Ponyn 40-vuotissynttäreitä juhliva Poniystävyys on ikuista -näyttely), joten kannattaa kurkata heidän verkkosivuiltaan, mitä tällä kertaa on tarjolla.

Kuva lasikaapista, jonka sisällä on valtava määrä erilaisia Star Wars -hahmoja. Lasin pinnasta heijastuu Katja ottamassa valokuvaa.
Kun Star Wars -lelut tulevat kuvioihin, Katja päästää omituisen äänen.

Museo Leikki on vielä varsin nuori museoiden kentällä, sillä se avautui yleisölle keväällä 2022. Se on auki maanantaita lukuun ottamatta joka päivä, poikkeuksena pyhäajat. Liput maksavat aikuisilta 12 euroa, alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

Pelimuseo (Tampere)

Kuvassa Pelimuseon sisätiloja: etualalla valkoisia vitriinejä, jotka esittelevät pelihahmoja. Taustalla leveä puinen istuskelualue. Takaseinällä esillä vanhoja pelikonsoleita, vasemmalle seinälle maalattu Super Marion kaksiulotteinen pelikenttä.
Do you wanna play a game?

Tampere on nörttimuseoiden luvattu kaupunki, joten sinne kannattaa varata useampi päivä aikaa, mikäli haluat pyörähtää jokaisessa kohteessa kiireettä. Yksi ehdottomia lemppareitani on Vapriikin tiloihin vuonna 2017 auennut Suomen pelimuseo, joka esittelee pelaamisen historiaa Suomessa aina lautapeleistä videopeleihin. Museossa on muun muassa oma Arcade-nurkkaus, jossa pääsee pelaamaan ilmaiseksi pelikoneilla. Esittelyssä ovat niin kotimaiset roolipelit kuin klassikoksi noussut My Summer Car -tietokonepeli.

Pelimuseon ideana on kirjaimellinen pelaaminen: esillä olevia pelejä pääsee testaamaan vapaasti – ikärajojen puitteissa tietenkin. Erilaisissa teemahuoneissa pääset eläytymään kunnolla ajan henkeen ja tunnelmaan ohjain kädessäsi. Kun kävin museossa ensimmäistä kertaa, siellä oli jättimäinen Nokian 5110, jolla pääsi pelaamaan sitä ainoaa ja oikeaa matopeliä. Nykyisin sitä ei valitettavasti ole esillä.

Kuvassa televisioruutu, jossa Hugo-peikko ja hänen vaimonsa Hugolina katsovat suoraan kameraan sydänten ilmestyessä heidän väliinsä. Kuvan alareunassa on pelin pistesaalis: 490 000.
Hugo ja Hugolina saivat lopulta toisensa.

Suomen pelimuseo on parantanut lapsuuteni traumat, jotka liittyivät Hugo-televisiopeliin. Halusin pelata peliä, soitin vanhempieni luvalla Taru Valkeapään juontamaan lähetykseen ja PÄÄSIN LÄPI – mutta meidän vanha lankapuhelimme ei yhdistänyt peliin, vaikka miten rämpytin numeroa 5. Voitte vain kuvitella sitä pettymystä pienen lapsen mielessä.

Mutta Pelimuseossa on Hugo-peli. Sitä voi pelata lankapuhelimella. Ja minä pelasin.

Ja pääsin sen ykkösellä läpi.

(Nyt en sitten enää koskaan pelaakaan, jotta saan muiston pidettyä kauniina.)

Vapriikin museokeskuksen pääsylippu maksaa 15 euroa, joten kannattaa pyörähtää muissakin museonäyttelyissä (pieni Kivimuseo on oikeasti kiinnostava!). Olen tosin sellainen ihminen, joka maksaa 15 euroa ihan vain siitä syystä, että pääsee rämpyttämään Speden Speleistä tuttua nopeustestiä niin että silmissä vilisee. (Viime kerran tulos oli 238, en muista enää ennätystäni.)

Vapriikki on auki tiistaista sunnuntaihin klo 10 – 18. Museokaupan lisäksi paikallinen kahvila on pysähtymisen arvoinen.

Vakoilumuseo (Tampere)

Valokuva seinästä, jossa mainostetaan Vakoilumuseota teemalla "Huippuagenttien kohtalonhetket".
Vakoilumuseossa valokuvaaminen on kiellettyä. Paitsi selfiet paikallisen julkkiksen kanssa.

Finlaysonin alueella toimiva Vakoilumuseo on ollut ensimmäinen laatuaan maailmassa. Museossa käydään läpi merkittäviä vakoojia, historiallisia tapahtumia ja esitellään vakoilussa käytettyjä oikeita välineitä. Vierailija pääsee testaamaan näkymätöntä mustetta ja salakuuntelulaitetta. Erillisestä maksusta voi suorittaa noin tunnin mittaisen agenttitestin (5 €) ja valheenpaljastustestin (50 €), johon kannattaa varata erillinen aika.

Vitriineissä esillä olevat salakuunteluvälineet ja pienet aseet havainnollistavat konkreettisesti, että James Bondillakin on esikuvansa todellisuudessa.

Vinkki vitonen: testaa, löydätkö huijauspeilin. Tökkää peiliin kynnellä: jos peili on aito, heijastus ja kynsi eivät kosketa toisiaan. Mutta jos peili onkin yksisuuntainen ikkuna, kynnet osuvat vastakkain. (Teen tätä testiä aina hotellihuoneissa. Edellisen kerran huijauspeili tuli vastaan erään juhlapaikan sauna- ja kylpytiloissa – onneksi niin päin, että poreammeesta pystyi tarkkailemaan viereisen huoneen ihmisiä eikä toisinpäin.)

Vakoilumuseo on avoinna joka päivä suuria juhlapäiviä lukuunottamatta. Aikuisten liput maksavat 10 €, lasten 5 €.

Muumimuseo (Tampere)

Kuva Muumimuseon seinästä, jossa on viivapiirros Muumipeikosta.
Muumimuseossa viihtyy niin lapsi kuin aikuinenkin.

Maailman ainoa Muumimuseo sijaitsee Tampere-talossa. Tove Janssonin luomille hahmoille omistetussa museossa on esille alkuperäistä kuvataidetta, jotka Jansson lahjoitti museolle vuonna 1986, työvälineitä ja Janssonin puolison Tuulikki Pietilän tekemiä kuvaelmia.

Ja tietenkin huikea Muumitalo.

Museossa pääset kulkemaan Muumi-kirjojen tarinoiden halki ja ihastelemaan mielikuvituksen voimaa. Samalla näet, miten Tove Janssonin tyyli kehittyi ajan saatossa. Muumimuseo on avoinna joka päivä paitsi maanantaisin. Aikuisten lippu maksaa 14,50 €, lasten 7 €.

Tatuointimuseo (Varkaus/Leppävirta)

Koko planeetan suurimmaksi Tatuointimuseoksi itseään tituleeraava Robinsonin Tatuointimuseo avasi ovensa Leppävirralla elokuussa 2022. Sitä ennen tatuointien historiaa oli päässyt ihailemaan Varkauden pienemmässä museossa. Varkauden museo (Savontie 117) on edelleen auki, mutta Leppävirta on se, minne kannattaa mennä. Kokoelmaan kuuluu tatuointiaiheisia esineitä, tatuointimalleja, taideteoksia ja alkuperäisiä työkaluja.

Museon avoinna arkisin klo 10 – 18, lauantaisin klo 10 – 16. Aikuiset pääsevät sisään 12 eurolla, lapset puoleen hintaan. Kalliontie 2 -osoitteessa sijaitsevan museon yhteydessä toimii myös tatuointistudio Sawo Terror Tattoo, jos ihoa alkaa syyhyttää.


Muita kiinnostavia museoita?

Legomuseo (Pöytyä). Vuoden 2021 Lego Masters Finland -finalistilla on pieni Legomuseo nimeltä Vanha-Palikka. Museon ohessa on myös kahvila.

Noitavainomuseo (Kristiinankaupunki). Galleri Gottorp esittelee 1600-luvun asiakirjojen pohjalta kootussa näyttelyssä noitavainojen historiaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s