Matkoilta tulee aina ostettua jotain. Yleensä haluan valokuvien lisäksi jotain konkreettista, josta reissun voi muistaa jälkikäteen. Turistimyymälöiden sijaan pyrin nykyisin käymään enemmän paikallisissa käsityöläispuodeissa, kirjakaupoissa, kirppiksillä ja tietenkin nörttikaupoissa. Olen myös sitä sorttia, että saatan päätyä täyttämään matkalaukkuni tuliaistikareilla, kuten kävi Bulgariassa, tai poimimaan hassunmallisia kiviä rannoilta taskuuni. Tähän postaukseen olen teemoitellut tyypillisimpiä mukaan tarttuneita … Jatka artikkeliin Helposti mukaan tarttuvia matkamuistoja
kirjakaupat
Kuinka rakastua kaupunkiin neljässä päivässä – tapaus Greifswald
Ich brauche keine therapie, ich muss nur nach Greifswald. Postikortti Greifswaldista. Sain loppuvuodesta 2022 scifi- ja fantasiatutkijoiden sähköpostilistalta (jolle en enää edes muistanut kuuluvani) viestin, jossa kerrottiin Greifswaldin yliopiston etsivän opettajaa fantasiakirjallisuuskurssille. Kyseessä oli Opetushallituksen järjestämä opetusvierailu, johon kuului viikon verran kontaktiopetusta ja sen lisäksi etäopetusosio. Totesin, että tuo on minun. Ja niin se sitten … Jatka artikkeliin Kuinka rakastua kaupunkiin neljässä päivässä – tapaus Greifswald
Minun Jyväskyläni: Jyväskylän ihanat putiikit
[Päivitetty 23.3.2024: postauksen lopun listasta poistettu Metkunen, jonka Jyväskylän liike on lopetettu.] Suur-Jyväskylän lehdessä on ajoittain palsta, jossa kysellään paikallisen "kuuluisan" asukkaan lempipaikkoja Jyväskylässä. Mietin edelleen, mitkä merkitykselliset paikat itse sijoittaisin Jyväskylän kartalle. Sitten muistan, etten ole ollut jyväskyläläinen yli kymmeneen vuoteen - käyn vain siellä töissä naapurikunnasta käsin. Aiemmassa Jyväskylää käsitelleessä postauksessani tarkastelin kaupunkia … Jatka artikkeliin Minun Jyväskyläni: Jyväskylän ihanat putiikit
Katja suosittelee: Dubrovnik-vinkit ja -tärpit
Kontturin naiset reissaa vol. 3 järjestyi kuin järjestyikin tänä vuonna. Matkakohteeksi elokuussa 2022 oli valikoitunut Kroatian Dubrovnik kahdestakin syystä: Ensiksikin viikon reissuun sai yhdistettyä niin kaupunki- kuin rantalomankin, eli jotain jokaiselle. Ja toiseksi... Game of Thrones. Game of Thrones -turismista löytyy ihan oman postaus Rautavaltaistuimia ja lohikäärmeitä myöten, mutta tähän ensimmäiseen blogitekstiin olen koostanut joitain … Jatka artikkeliin Katja suosittelee: Dubrovnik-vinkit ja -tärpit
Nörtti shoppailee, kohde: Pariisi
[Osa tämän postauksen kokemuksista on jo melkein kymmenen vuoden takaisia, mutta olen tarkastanut liikkeiden olemassaolon. Joitakin tekstin osia on julkaistu aiemmin tutkimusblogissani.] Olen vieraillut Pariisissa muutaman kerran, mutten taatusti ole vielä löytänyt kaupungin kaikkia ihanuuksia, jotka tykyttäisivät nörttisydäntäni. Olen kuitenkin kasannut tähän muutaman vinkin, mihin sitä rahaa saa tuhlattua Ranskan pääkaupungissa. Kun pääsen Pariisiin seuraavan … Jatka artikkeliin Nörtti shoppailee, kohde: Pariisi
Katja suosittelee: Prahan TOP10
[Päivitetty 20.11.2022] Rajoitusten poistuessa yhden jos toisenkin menojalkaa alkaa varmaan kutkuttaa. Jos esimerkiksi pidennetty viikonloppu Prahan keväässä tuntuu hyvältä ajatukselta, kokosin tähän postaukseen kaupungin parhaat palat ja kokeilemisen arvoiset asiat. Perspektiivi on tietenkin täysin värittynyt ja paikkoja tutkailtu nörttilasien läpi, mutta mukana on myös klassisia turistikokemuksia. Lista päivittyy taatusti vielä tulevaisuudessa, sillä paljon on vielä … Jatka artikkeliin Katja suosittelee: Prahan TOP10