^{[Osia tästä postauksesta on julkaistu aiemmin toisessa blogissani syksyllä 2019.]}

Vuoden 2019 Worldcon järjestettiin Dublinissa, joten reissutiimimme päätti ottaa matkasta kaiken irti: nörtteilyn lisäksi suunnitelmissa oli pieni roadtrip Lounais-Irlannissa. Ykköskohteemme oli Portmagee, josta pääsee parhaiten vierailemaan Star Wars -kuvauspaikkana toimineella Skellig Michaelilla (tästä luvassa oma postauksensa parin viikon päästä). Tämän takia auton vuokraaminen oli perusteltua: Portmagee on Lounais-Irlannissa sijaitseva pikkukylä, jonne päästäkseen pitäisi mennä ensin junalla, sitten bussilla ja ottaa vielä lopuksi taksi. Google Maps näytti matka-ajaksi +9 tuntia Irlannin kokoisessa maassa, joten ainut järkevä ratkaisu oli ottaa auto.

Koska irlantilaiset ajavat ”väärällä” puolella tietä ja rattikin on ihan jossain muualla kuin missä pitäisi, päädyimme suosiolla varaamaan automaattivaihteisen auton. Näin yksi keskittymistä vaativa asia jäi pois. Lisää jännitystä aiheutti se, että vuokrafirma oli onnistunut sotkemaan varauksemme, joten farmari-Fordiamme ei ollutkaan saatavilla. Sen sijaan saimme kuitenkin samaan hintaan uudemman ja paremman Bemarin, jonka paras lisävaruste oli suomea puhuva navigaattori.

Vuokrafirman puolalaista syntyperää oleva asiakaspalvelija oli kerrassaan huippu. Hän totesi, että jos hän oppi ajamaan tässä maassa, ei se tuota meillekään ongelmia. Saimme mukaan jättimäisen tiekartan, josta hän ympyröi meille sopivia nähtävyyksiä.  

Auto oli käytössämme maanantaista torstaihin ja maksoi yhteensä 370 euroa, mikä kolmeen pekkaan jaettuna oli varsin maltillinen hinta. Bensat saimme lopulta kaupan päälle autosekaannuksen vuoksi. Ajoimme yhteensä noin 880 kilometriä yhdellä tankilla, joten diili oli hyvä. Suosittelen lämpimästi Irlantiin reissaavia harkitsemaan autovuokraa, sillä se mahdollisti tauot sopivina aikoina ja ehdottomasti sopivina paikkoina.

Vasemmalla puolella ajamiseen tottui yllättävän helposti, varsinkin, kun sen aloitti käytännössä motarilta. Erityistä jännitystä aiheuttivat useampikaistaiset liikenneympyrät, mutta navigaattorimme oli kullan arvoinen. Vinkkinä ja varoituksen sanana myös se, että mitä pienemmille teille päädyt, sitä lujempaa siellä tunnutaan ajavan. Sellaisten mutkaisten ja mäkisten pikkuteiden nopeusrajoitus tuntui olevan helposti jopa 80 km/h. Kapeimmilla teillä piti aina pitää mielessä lähin levikki, jos tulee ohitustilanne.

Ja niillä pikkuteillä ei sitten ole lainkaan pientaretta. Joskus tienreuna on käytännössä peltoa rajaava kivimuuri, ja odotimme koko ajan sitä hetkeä, että vasen sivupeili jää kyydistä

Lähdimme Dublinista noin puoli kahdeltatoista ja olimme Portmageessa muistaakseni viiden ja kuuden välillä. Pidimme matkalla pari taukoa kuskin vaihtoineen ja maisemien ihailuineen. Reitti kulki muutaman todella idyllisen pikkukaupungin läpi ja joka puolella oli vähintään lampaita, vuoria ja kerrassaan postikorttimaisia maisemia. Majoituksemme sijaitsi Valentian saarella, jonne menee silta Portmageen pikkukylästä. Matka majapaikastamme satamaan kesti kävellen kymmenisen minuuttia, joten aamuherätyksen ei tarvinnut olla turhan aikainen.

Portmagee

Ensimmäinen majoituspaikkamme oli B & B Carraig Liath House, jossa vietimme kaksi yötä. En ollut varausta tehdessäni oikeastaan tajunnut, mitä varasin (katsoin vain varsin kohtuullista hintaa), joten oli melkoinen yllätys, kun meille selvisi, että majoituimme omassa kaksikerroksisessa mökissä, jonka alakerrassa oli iso tupa ja vessa (sekä pieni komero portaiden alla, mikä aiheutti Harry Potter -kuvaussession), yläkerrassa kaksi erillistä makuuhuonetta ja kylpyhuone. Suomalaisesta näkökulmasta vain sauna puuttui.

Portmageen juttu on Star Wars -turismi, koska The Last Jedin kuvausporukka asui täällä kuvatessaan Luke Skywalkerin erakkoplaneetan kohtauksia. Se näkyy muun muassa baareissa (Mark Hamill kävi täällä ja joi tällaisen tuopin, katso kuvat) ja kuulemani mukaan nykyisin toukokuun neljäntenä (May the Fourth), jolloin tervetuloa Portmageen kylään -kyltissä lukeekin Porgmagee. Satamasta lähtee (säävarauksella toki) kesäkautena joka päivä tarkkaan laskettu määrä veneitä ja kyytiläisiä tutustumaan Skellig Michaelin saareen.

Lähestulkoon majoituspaikkaamme vastapäätä tien toisella puolella oli The Skellig Experience Visitor Centre, jossa kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Siellä on näyttely ja infoa Skelligin saarten historiasta, todella hyvä kahvio ja matkamuistomyymälä. En koskaan osta reissuilta mitään turisti-t-paitaa, mutta tämä kerta oli poikkeus: kukapa nyt ei haluaisi Porgmagee-paitaa porgin ja Skelligin saarten kuvilla?

Skellig Ring

Keskiviikkoaamuna jatkoimme matkaa pitkin rannikkoa myötäilevää Skellig Ring -tietä. Useimmille Irlannin matkailuun perehtyneille The Ring of Kerry -reitti on tuttu, mutta sen lounaiskulmassa on pieni The Skellig Ring, jota ei kannata jättää huomiotta. Sen varrella on upeiden maisemien lisäksi Skellig’s Chocolate -suklaatehdas tehtaanmyymälöineen. Tehtaalla pääsee katsomaan suklaakonvehtien tekoa ihan livenä ja myös maistelemaan erilaisia tuotteita. Ehdoton lempparini oli lime-sitruuna-valkosuklaakonvehti. Täältä lähti mukaan tuliaisina paikallisia tuotteita.

Skellig’s Ring ja Ring of Kerry -reitit ovat upeita ajaa, joskin vaativat hyviä hermoja niiden satunnaisen kapeuden ja paikallisten kuskien nopeuksien takia. Mutta kiireessä sinne ei kannatakaan lähteä. Mieluummin ottaa rennosti, suunnittelee matkan hyvin ja antaa itselleen mahdollisuuden pysähtyä silloin, kun tuntuu siltä.

Killarneyn kansallispuisto

Ring of Kerry kulkee Killarneyn kansallispuiston läpi ja sen varrella on sellaisia pysähdyspaikkoja, että oikein harmitti turhankin kiireinen visiitti alueella. Puistossa on patikointireittejä ja esimerkiksi niin 1400-luvulla rakennettu Ross Castle, kuin vanha Muckross Abbey -luostari. Toisaalta olin myös saanut edellispäivän veneajelusta kunnon flunssan, joten en olisi edes jaksanut pitkiä luontoseikkailuja.

Pienen patikointipaussin kuitenkin pidimme Torcin vesiputouksen lähistöllä. Löysimme sieltä metsän, jossa taatusti asuu leprechauneja sekä maiseman, joka oli yllättävän suomalainen. Torcin vesiputous on todella suosittu turistikohde, joten sopivaa parkkipaikkaa saattaa joutua hetken etsimään tienposkesta. Suosittuudesta johtuen siellä on myös siistit sisävessat vierailijoiden käytössä. Visiitti ei maksa mitään.

Torcin vesiputouksen alueella on selkeät havujen peittämät polut, joihinkin kohtiin on rakennettu jopa rappusia. Nousu vesiputoukselle ei ole raskas – flunssaisenakin pääsin taukojen kanssa ylös.

Killarneyn kansallispuistoon kannattaa ehdottomasti varata useampi päivä, jotta siitä pääsee nauttimaan kunnolla. Puistovisiittiä varten voi vuokrata esimerkiksi polkupyöriä.

Killarney

Killarneyn majoituksemme The Fairview Boutique Hotel oli ainoa ”luksuspaikkamme”. Sanon luksus sen takia, koska olimme varanneet huoneiston poreammeella, jonne oli ihanaa asettua pitkän ajomatkan jälkeen. 

Onnistuimme myös loistavalla tuurillamme valitsemaan majoituksemme niin, että sen vieressä oli Irlannin ainoa Taru sormusten herrasta -teemainen pubi The Shire Café & Bar. Pakkohan siellä oli kunnon hobitin käydä illallisella.

Rock of Cashel

Roadtrippimme viimeisenä päivänä matkasimme Corkin kautta kohti Dublinia ja pysähdyimme autonvuokrausfirman myyjän suosittelemaan Cashel-nimiseen kaupunkiin. Rock of Cashel on kalkkikivikukkula, jolla seisoo 1100-luvulla rakennetun linnan rauniot, jotka ovat poikkeuksellisen hyvin säilyneet. Sisäänpääsy on kahdeksan euroa, ja liput pystyy ostamaan ennakkoon verkosta. Paikan päältä saa ostettua erillisen lipun, jolla pääsee Cormacin kappelin puolelle. Irlannin ainoat roomalaisten ajoilta säilyneet freskot löytyvät tästä kappelista. 

Autoreissumme päättyi Dubliniin, jossa palautimme auton lentokentälle ja etsiydyimme viimeiseen majapaikkaamme Howthin niemeen. Ei kolhuja, ei ongelmia. Han Solon nopat tuottivat kaikin puolin onnea ja pääsimme kaikki kolme kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa vasemmalla puolella. Kiitän edelleen automaattivaihteita ja navigaattoria.

Howth, Dublin

Howth (iiriksi Beann Éadair) on Dublinin alueella, ydinkeskustan koillispuolella sijaitseva niemi ja pikkukylä, kuulemma sitä ”paremman väen” seutua, jossa on oma kalastuskulttuurinsa. Sieltä pääsee paikallisjuna DARTilla keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Meillä oli käytössämme turisteille sopiva Leap Visitor -matkakortti, jonka sai tuolloin viikoksi neljälläkymmenellä eurolla. Se kävi niin busseihin, ratikoihin kuin paikallisjuniin.

Majoituspaikkamme oli persoonallinen kolmen tähden Bed & Breakfast Gleann-Na-Smol, pieni perheyritys, jossa asuimme kuin jonkun kotona. Irlantilainen aamiainen, nopea wifi ja avulias isäntä Sean tekivät kuudesta yöstämme varsin miellyttäviä. Kolmen hengen huoneemme maksoi tuolloin huokeat 100 euroa/yö, eli reilu 30 euroa per naama. Sieltä meni noin parisenkymmentä minuuttia kävellä juna-asemalle.

Irlantilaisen majoituksen kokonaisongelma oli kosteus, joka tunki sisään ohuista ikkunoista, ja tuntui siltä, ettei mikään vaate ollut koskaan täysin kuiva – oli sitä käytetty tai ei.

Vaikka et majoittuisikaan Howthissa, alueella kannattaa pyörähtää ihan jo leppoisan tunnelman takia. Satamasta voi myös pongata hylkeitä.

Näin jälkikäteen voin hieman nolona todeta, että vaikka matkamme tavoite oli nörtteillä Dublinissa Worldconissa, itse Dublinia emme oikeastaan nähneet lainkaan ja reissun parasta antia oli conin sijaan tämä roadtrip. Menetimme kaikki sydämemme Irlannille ja tiedämme, että palaamme sinne vielä joskus. Kenties seuraavan kerran vuonna 2029, jolloin Dublin on hakemassa uutta coni-isännyyttä. Silloin tutustumme myös Dubliniin kunnolla.

Mutta sitä ennen teemme pidemmän roadtripin. Dinglen niemimaa, Galway, Cliffs of Moher ja Pohjois-Irlannin Giant’s Causeway ovat vielä näkemättä. Myös Wicklow County kiinnostaa: siellähän on kuvattu ties sun mitä aina Vikings-sarjasta lähtien…